Syrjäytyminen hyvänä vihollisena : Sisäisen turvallisuuden ohjelmien ja strategian tarkastelua
Alkiora, Petri (2021-06-01)
Syrjäytyminen hyvänä vihollisena : Sisäisen turvallisuuden ohjelmien ja strategian tarkastelua
(01.06.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062440066
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062440066
Tiivistelmä
Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisena sisäisen turvallisuuden keskeisimmäksi uhaksi nimetty syrjäytyminen on kuvattu valtioneuvoston periaatepäätöksinä vahvistetuissa sisäisen turvallisuuden ohjelmissa vuosina 2004, 2008, 2012 ja vuodelta 2017 olevassa strategiassa. Tutkielman aineistona olevat dokumentit ovat toimineet erityisesti valtionhallinnon toimintaa ohjaavina asiakirjoina.
Tutkielman aluksi selvitetään mitä sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan ja miten sisäisen turvallisuuden ohjaaminen on mallinnettu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2000-luvun alkuvuosina. Aineiston analysointia varten on lisäksi selvitetty, miten syrjäytyminen on määritelty sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa. Teorialähtöisen sisällönanalyysin toteuttamiseksi laaditaan aiempaan tutkimukseen perustuva analyysirunko.
Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on Nils Christien ja Kettil Bruunin esittämän ajatuksen tarkastelu. He nimesivät huumausaineet yhteiskunnan hyväksi viholliseksi alun perin jo vuonna 1984 ilmestyneessä kirjassaan Den gode fiende: Narkotikapolitikk i norden. Hyvällä vihollisella he viittasivat siihen, että kiinnittämällä yhteiskunnallinen huomio huumausaineiden vastaiseen taisteluun, vähennetään muiden yhteiskunnallisten ongelmien esilläoloa.
Työn lähtökohtana on ohjelmissa ja strategiassa eksplisiittisesti tehty syrjäytymisen nimeäminen sisäisen turvallisuuden keskeisimmäksi uhaksi, joka välttämättä edellyttäisi uhan tarkempaa määrittelyä. Sisäisen turvallisuuden merkittävin uhka mainitaan siis lähinnä ilmiönä, mutta samalla käytännössä tarkoitetaan syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Mitä epäselvemmin syrjäytyminen kuvataan, sitä epämääräisempi on uhan muodostava ja leimautumisen kohteeksi joutuva ihmisryhmä.
Tutkimus on aiheen osalta pitkittäistutkimus, joka kattaa ajanjakson 2004‒2017. Metodina on sekä aineiston erittely siinä käytettyjen sanojen määrien osalta että teorialähtöinen sisällönanalyysi. Valtioneuvoston periaatepäätöksen lopullinen sanamuoto on laajan valmistelun tulos ja käytettävät ilmaukset ovat tarkkaan harkittuja. Tutkimus toteutetaan sanojen määriä laskemalla, sanapilviä tarkastelemalla ja analyysirungon avulla tehdyllä luokittelulla.
Tutkimuksessa tehdyn analyysin perusteella ilmenee, että syrjäytymisen määritelmä muuttuu tarkastelujakson kuluessa. Aluksi syrjäytymisen ulottuvuudet kuvataan laajemmin ja yksityiskohtaisemmin, mutta myöhemmissä aineiston dokumenteissa syrjäytyminen kuvataan ensisijassa riskinä ja ulottuvuuksia määritellään vähemmän. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen saatujen tulosten perusteella on mahdollista vastata myös toiseen eli hyvän vihollisen tunnusmerkit täyttyvät viimeisessä aineistoon kuuluvassa dokumentissa yhä selvemmin.
Tutkielman aluksi selvitetään mitä sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan ja miten sisäisen turvallisuuden ohjaaminen on mallinnettu yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2000-luvun alkuvuosina. Aineiston analysointia varten on lisäksi selvitetty, miten syrjäytyminen on määritelty sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa. Teorialähtöisen sisällönanalyysin toteuttamiseksi laaditaan aiempaan tutkimukseen perustuva analyysirunko.
Tutkielman toisena tutkimuskysymyksenä on Nils Christien ja Kettil Bruunin esittämän ajatuksen tarkastelu. He nimesivät huumausaineet yhteiskunnan hyväksi viholliseksi alun perin jo vuonna 1984 ilmestyneessä kirjassaan Den gode fiende: Narkotikapolitikk i norden. Hyvällä vihollisella he viittasivat siihen, että kiinnittämällä yhteiskunnallinen huomio huumausaineiden vastaiseen taisteluun, vähennetään muiden yhteiskunnallisten ongelmien esilläoloa.
Työn lähtökohtana on ohjelmissa ja strategiassa eksplisiittisesti tehty syrjäytymisen nimeäminen sisäisen turvallisuuden keskeisimmäksi uhaksi, joka välttämättä edellyttäisi uhan tarkempaa määrittelyä. Sisäisen turvallisuuden merkittävin uhka mainitaan siis lähinnä ilmiönä, mutta samalla käytännössä tarkoitetaan syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä. Mitä epäselvemmin syrjäytyminen kuvataan, sitä epämääräisempi on uhan muodostava ja leimautumisen kohteeksi joutuva ihmisryhmä.
Tutkimus on aiheen osalta pitkittäistutkimus, joka kattaa ajanjakson 2004‒2017. Metodina on sekä aineiston erittely siinä käytettyjen sanojen määrien osalta että teorialähtöinen sisällönanalyysi. Valtioneuvoston periaatepäätöksen lopullinen sanamuoto on laajan valmistelun tulos ja käytettävät ilmaukset ovat tarkkaan harkittuja. Tutkimus toteutetaan sanojen määriä laskemalla, sanapilviä tarkastelemalla ja analyysirungon avulla tehdyllä luokittelulla.
Tutkimuksessa tehdyn analyysin perusteella ilmenee, että syrjäytymisen määritelmä muuttuu tarkastelujakson kuluessa. Aluksi syrjäytymisen ulottuvuudet kuvataan laajemmin ja yksityiskohtaisemmin, mutta myöhemmissä aineiston dokumenteissa syrjäytyminen kuvataan ensisijassa riskinä ja ulottuvuuksia määritellään vähemmän. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen saatujen tulosten perusteella on mahdollista vastata myös toiseen eli hyvän vihollisen tunnusmerkit täyttyvät viimeisessä aineistoon kuuluvassa dokumentissa yhä selvemmin.