Hiljainen käänne: Suomen ulkopolitiikan ja ulkopoliittisen päätöksenteon murrokset vuosina 1982–1992

Abstract

Tutkimus osoittaa Suomen ulkopolitiikassa ja ulkopoliittisissa päätöksentekorakenteissa tapahtuneita murroksia vuosina 1982–1992. Tutkimus kattaa Suomen ulkopolitiikan Mauno Koiviston presidenttikauden alusta kevääseen 1992, jolloin Suomi haki Euroopan yhteisön jäseneksi. Tuona aikana Suomen ulkopolitiikassa tapahtui hiljainen käänne, joka koski sekä ulkopolitiikkaa että ulkopoliittista päätöksentekojärjestelmää.

Urho Kekkosen eroaminen tasavallan presidentin virasta syksyllä 1981 edusti aikalaisille yhden ajanjakson päätöstä. Muutospaineista huolimatta tasavallan presidentiksi valittu Mauno Koivisto jatkoi edeltäjänsä ulkopoliittista linjaa. Suomen kansainvälistä asemaa ja ulkopolitiikan johtamista määritti ennen kaikkea suhde Neuvostoliittoon. Vuodet 1982–1985 olivat Suomen ulkopolitiikassa jatkuvuuden osoittamista.

Vähittäinen irtautuminen Suomen perinteisestä ulkopolitiikasta tapahtui vuodesta 1984 alkaen. Puolueettomuuspolitiikan mukaiselta keskitieltä kurssi alkoi kääntyä kohti länttä vahvistamalla institutionaalisia sidoksia. Sitoutuminen länteen ja länsieurooppalaisiin monenkeskisiin järjestöihin muutti Suomen ulkopolitiikkaa 1980-luvun puolivälistä lähtien. Vuodet 1984–1989 olivat hiljaisen käänteen vuosia.

Kaksinapaisen kansainvälisen järjestyksen murentuminen 1980- ja 90-lukujen taitteessa muutti Suomen kansainvälistä asemaa. Suomi tulkitsi puolueettomuuspolitiikan sisällön uudelleen ja haki keväällä 1992 Euroopan yhteisön jäsenyyttä.

Ulkopoliittisen linjamuutoksen ohella Suomen ulkopoliittisen päätöksentekojärjestelmän rakenteet muovautuivat vuosien 1982–1992 aikana merkittävästi. Valtioneuvoston roolin vahvistuminen lisäsi ulkopoliittisen päätöksenteon parlamentaarista ulottuvuutta. Lisäksi suomalaisten puolueiden suora yhteydenpito Neuvostoliittoon normalisoitui. Toisen maailmansodan jälkeen kehittyneet suorat puoluesuhteet menettivät ulkopoliittista merkitystä puolueiden tullessa edustetuksi ulkopoliittisessa päätöksenteossa parlamentaaristen periaatteiden mukaisesti. Suomen nopea sopeutuminen muuttuneeseen kansainväliseen järjestykseen 1990-luvun alussa osoitti Suomen olevan osa kollektiivista länttä.

<b>Subtle Change – Period of Transitions in Finnish Foreign Policy and Foreign Policy Decision-making 1982–1992</b>

The dissertation examines the changes in Finnish foreign policy and decision-making structures between 1982 and 1992. The dissertation examines Finnish foreign policy from the beginning of Mauno Koivisto's presidency until the spring of 1992, when Finland applied to join the European Community. During that period, a substantial change took place in Finnish foreign policy, affecting both the foreign policy and the foreign policy decision-making system.

The resignation of Urho Kekkonen from the office of President of the Republic in the autumn of 1981 marked the end of an era. Mauno Koivisto, who was elected to the presidency of the republic, continued his predecessor's foreign policy line. Finland's international position and foreign policy were primarily determined by its relationship with the Soviet Union. The years 1982–1985 exhibited continuity in Finnish foreign policy.

From 1984 onwards, a gradual departure from Finland's traditional foreign policy took place. As a result, the focus of Finnish foreign policy was slowly expanded. Gradually, the course began to shift from neutrality to strengthening institutional ties towards the West. From the mid-1980s onwards, Finland's foreign policy changed due to its commitment to the West and Western European multilateral organizations. During the years 1984–1989, there was a subtle change.

Finland's international position was altered when the bipolar international order collapsed at the turn of the 1980s and 1990s. Finland revised the concept of neutrality and applied for membership in the European Community.

Along with the change in foreign policy lines, new elements were added to the Finnish foreign policy decision-making system. The strengthening of the government's role added a parliamentary dimension to it. Furthermore, parties became involved in the foreign policy decision-making system accordance with parliamentary principles. Finland's quick adaptation to the new international order in the early 1990s showed that it was part of the collective West.