Suomalaisten sotilaiden rikosvastuu ulkomailla : Erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen näkökulmasta
Järvinen, Antti (2024-06-11)
Suomalaisten sotilaiden rikosvastuu ulkomailla : Erityisesti kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen näkökulmasta
(11.06.2024)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062457743
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024062457743
Tiivistelmä
Suomen liityttyä sotilasliitto Naton jäseneksi keväällä 2023 ja eurooppalaisen turvallisuustilanteen kiristyessä suomalaisten sotilaiden läsnäolon ulkomailla voi perustellusti olettaa lisääntyvän. Samalla ulkomailla suoritettavien tehtävien luonne monipuolistuu ja se voi vaihdella ystävällismielisten maiden yhteisestä harjoittelusta Itä-Euroopan vahvistettuun läsnäoloon osallistumiseen sekä erilaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joissa vastaanottajamaiden suhtautuminen ulkomaisiin sotilaisiin voi vaihdella hyväksyvästä vihamieliseen.
Kansainvälisoikeudellisesti sotilaat ovat ulkomailla ollessaan vähintään osittain immuuneja suhteessa vieraan valtion rikosoikeudelliseen toimivaltaan jo tapaoikeuden perusteella. Useimmissa suomalaisten sotilaiden näkökulmasta relevanteissa käytännön tapauksissa tämä immuniteetti on varmistettu joukkojen asemaa koskevalla sopimuksella. Toisaalta Suomen rikoslain kaksoisrangaistavuuden vaatimus voi kuitenkin joissakin tapauksissa muodostua rikosvastuun toteutumista rajoittavaksi tekijäksi.
Tutkielma on monimenetelmällinen, mutta ensisijaisesti lainopillinen. Tutkimuskysymykseen vastataan voimassa olevan kansainvälisen ja kansallisen kirjoitetun oikeuden, oikeuskäytännön, lainsäädännön esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden avulla. Lisäksi tutkielmassa käytetään alempien oikeusasteiden tuomioistuinkäytäntöä kuvaamaan oikeuden käytännön soveltamista. Tutkielmassa otetaan kantaa myös siihen miten voimassa olevaa oikeutta tulisi muuttaa, jotta oikeustila olisi tarkoituksenmukaisempi.
Kansainvälisoikeudellisesti tarkasteltuna suomalaiset sotilaat ovat ulkomailla toimiessaan osa Suomen valtiota. Joukkojen asemaa koskevat sopimukset voivat yhdessä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen kanssa johtaa paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa Suomella olisi sopimuksen perusteella yksinomainen rikosoikeudellinen toimivalta, mutta johtuen vastaanottajavaltion lainsäädännöstä teko ei voisi tulla siellä tuomioistuimessa tuomituksi Suomen toimivaltaetuoikeuden takia. Tämä kuitenkin aiheuttaisi kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttämättä jättämisen ja syyteoikeuden puuttumisen myös Suomessa.
Kaksoisrangaistavuuden vaatimus on ongelmallinen myös vastaanottajavaltioiden lainsäädännöstä johtuvista syistä. Kohdevaltioiden lainsäädäntö saattaa myös poiketa merkittävästi kotimaisesta lainsäädännöstä esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisen osalta. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa vastaanottajavaltio ei esimerkiksi tunnusta lainkaan tekoja, jotka Suomessa olisivat rangaistavia tai kynnys teoista tuomitsemiseen on huomattavasti korkeampi. Myös tiedon hankkiminen kaksoisrangaistuksen vaatimuksen tutkimiseksi on haasteelliseksi, joka johtaa joko syyttämättäjättämispäätökseen tai syytteen hylkäämiseen.
Edellisen perusteella tutkielmassa esitetään kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen poistamista sotilaiden tekemien rikosten osalta.
Kansainvälisoikeudellisesti sotilaat ovat ulkomailla ollessaan vähintään osittain immuuneja suhteessa vieraan valtion rikosoikeudelliseen toimivaltaan jo tapaoikeuden perusteella. Useimmissa suomalaisten sotilaiden näkökulmasta relevanteissa käytännön tapauksissa tämä immuniteetti on varmistettu joukkojen asemaa koskevalla sopimuksella. Toisaalta Suomen rikoslain kaksoisrangaistavuuden vaatimus voi kuitenkin joissakin tapauksissa muodostua rikosvastuun toteutumista rajoittavaksi tekijäksi.
Tutkielma on monimenetelmällinen, mutta ensisijaisesti lainopillinen. Tutkimuskysymykseen vastataan voimassa olevan kansainvälisen ja kansallisen kirjoitetun oikeuden, oikeuskäytännön, lainsäädännön esitöiden sekä oikeuskirjallisuuden avulla. Lisäksi tutkielmassa käytetään alempien oikeusasteiden tuomioistuinkäytäntöä kuvaamaan oikeuden käytännön soveltamista. Tutkielmassa otetaan kantaa myös siihen miten voimassa olevaa oikeutta tulisi muuttaa, jotta oikeustila olisi tarkoituksenmukaisempi.
Kansainvälisoikeudellisesti tarkasteltuna suomalaiset sotilaat ovat ulkomailla toimiessaan osa Suomen valtiota. Joukkojen asemaa koskevat sopimukset voivat yhdessä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen kanssa johtaa paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa Suomella olisi sopimuksen perusteella yksinomainen rikosoikeudellinen toimivalta, mutta johtuen vastaanottajavaltion lainsäädännöstä teko ei voisi tulla siellä tuomioistuimessa tuomituksi Suomen toimivaltaetuoikeuden takia. Tämä kuitenkin aiheuttaisi kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen täyttämättä jättämisen ja syyteoikeuden puuttumisen myös Suomessa.
Kaksoisrangaistavuuden vaatimus on ongelmallinen myös vastaanottajavaltioiden lainsäädännöstä johtuvista syistä. Kohdevaltioiden lainsäädäntö saattaa myös poiketa merkittävästi kotimaisesta lainsäädännöstä esimerkiksi ihmisoikeuksien kunnioittamisen osalta. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa vastaanottajavaltio ei esimerkiksi tunnusta lainkaan tekoja, jotka Suomessa olisivat rangaistavia tai kynnys teoista tuomitsemiseen on huomattavasti korkeampi. Myös tiedon hankkiminen kaksoisrangaistuksen vaatimuksen tutkimiseksi on haasteelliseksi, joka johtaa joko syyttämättäjättämispäätökseen tai syytteen hylkäämiseen.
Edellisen perusteella tutkielmassa esitetään kaksoisrangaistavuuden vaatimuksen poistamista sotilaiden tekemien rikosten osalta.