Exploring managerial competencies in the digital age: a systematic literature review approach

Abstract

ABSTRACT

In an era defined by rapid technological advancement and pervasive digital transformation, the role of managerial competence has undergone significant evolution. The advent of digital technologies and the integration of Artificial Intelligence (AI) within organizational contexts have not only transformed operational processes but also altered the skill set required of managers. As organizations increasingly rely on digital tools and AI technologies for decision-making, fostering personalized customer interactions, and streamlining operations, understanding the competencies that managers need to thrive in this landscape has become paramount. This dissertation aims to systematically explore the managerial competencies essential to deal with the challenges of the digital age. Rather than focusing on a specific type of manager or industry, managerial competencies are explored generically.

The primary research question guiding this dissertation is: "What competencies do managers require to successfully navigate in the digital age?" Addressing this question involves investigating four research gaps identified in the existing literature. The first research gap pertains to terminological confusion surrounding the concept of competence, where interchangeable use of terms such as competence and competency creates ambiguity in defining what managerial competence actually entails. The second research gap highlights a lack of clarity regarding the underlying components of the concept of managerial competence, which are critical for developing comprehensive frameworks for managerial development. The third research gap concerns the under-explored relationship between digital competencies and traditional management competencies—scholars note a scant examination of the specific digital competencies required for effective management and the need for models that represent these skills. Finally, the fourth research gap addresses the inadequacy of understanding managerial competencies essential for successful AI implementation, which is frequently studied from an organizational perspective without delving into the individual competencies required from managers.

To address these research gaps, this dissertation employs a non-empirical research approach consisting of three systematic literature reviews. A non-empirical approach is suitable as it allows for a comprehensive synthesis of existing theoretical frameworks, terminological nuances, and conceptual gaps. The systematic literature review is particularly advantageous due to its structured methodology, which facilitates the rigorous identification, evaluation, and integration of relevant studies.

These studies are analyzed through qualitative content analysis and semantic decomposition. This approach enables a thorough exploration of the four identified research gaps while ensuring a coherent and replicable analysis that can inform future empirical research and managerial practices.

The findings of this dissertation are organized into three essays. In the first essay, the components of the concept of managerial competence are defined and clarified. The research reveals a lack of adequate definitions in nearly 36% of the reviewed articles, prompting the identification of seven key components of managerial competence: role, proficiency, disposition, capability, action, context, and effectiveness. This comprehensive understanding lays the groundwork for subsequent discussions around the necessary competencies in the digital era.

The second essay proposes a structured model of digital managerial competencies encompassing three dimensions: Technological knowledge, soft skills, and e-leadership skills. The research underscores that a manager’s understanding of digital tools and leadership abilities significantly impact their effectiveness in virtual environments. The importance of both technological understanding and soft skills is accentuated, with evidence suggesting that the latter has become indispensable in contemporary work life, especially post-COVID-19 when remote work has proliferated.

Finally, the third essay delves into the distinction between traditional managerial competencies and those necessary for effective AI implementation. The analysis of 27 articles leads to the identification of 40 AI-related managerial competencies organized into nine competency dimensions. This inquiry reveals that while many competencies remain pertinent in the AI context, significant extensions and new competencies emerge, reflecting the evolving challenges managers face in integrating AI technologies into their workflows. Critical competencies identified include ‘Integrating AI with Human Workers’ and ‘Being Curious to Learn about AI’, emphasizing ongoing learning and adaptation as essential AI-related managerial competencies for effective leadership in the digital age.

This dissertation contributes to research as follows. Firstly, it clarifies the conceptual ambiguity surrounding the concept of managerial competence by formulating an original definition. Secondly, it enhances understanding of the concept of managerial competence by examining its underlying components, thus addressing foundational gaps in the management literature. Thirdly, it proposes a framework for digital managerial competencies for educators and organizational leaders to develop training and skill-building programs tailored to the needs of contemporary managers. Lastly, it identifies AI-related managerial competencies and shows how they differ from traditional managerial competencies.

In conclusion, this dissertation emphasizes the ever-increasing significance of managerial competencies in the digital age and presents a foundation upon which further research can build. As operating environments continue to evolve, equipping managers with the necessary competencies to adeptly navigate the challenges imposed by digital transformation and AI integration will be critical for organizational success.

KEYWORDS: Competence, Managerial Competence, Digital Managerial Competencies, AI-related Managerial Competencies, Digital Technologies, AI, Digital Age

TIIVISTELMÄ

Johtamiskyvykkyyksien rooli on muuttunut merkittävästi aikana, jota leimaavat nopea teknologinen kehitys ja digitaalinen murros. Digitalisaation ja tekoälyn (AI) soveltaminen työelämään eivät ainoastaan ole muuttaneet operatiivisia prosesseja. Ne ovat myös muokanneet johtajilta vaadittavia taitoja. Organisaatiot nojautuvat yhä enemmän digitaalisiin työkaluihin ja tekoälyteknologioihin päätöksenteossa, asiakaskohtaamisten räätälöinnissä ja toimintojen tehostamisessa, joten on tullut entistä tärkeämmäksi ymmärtää, millaisia kyvykkyyksiä johtajat tarvitsevat menestyäkseen tässä ympäristössä. Tämä väitöskirja pyrkii tarkastelemaan systemaattisesti minkälaisia johtamiskyvykkyyksiä vaaditaan digitalisoituvassa työelämässä. Tarkastelua ei ole rajattu tiettyyn johtajatyyppiin tai toimialaan; johtamiskyvykkyyksiä tarkastellaan yleisellä tasolla.

Tätä väitöskirjaa ohjaa tutkimuskysymys: "Millaisia kyvykkyyksiä johtajat tarvitsevat menestyäkseen digiaikana?" Kysymykseen vastaaminen edellyttää neljän kirjallisuudessa tunnistetun keskeisen tutkimusaukon tarkastelua. Ensimmäinen liittyy terminologiseen epäselvyyteen käsitteen "kyvykkyys" ympärillä; englanninkielisissä tutkimuksissa käsitteiden ”competence” ja ”competency” vaihteleva käyttö aiheuttaa epäselvyyttä siitä, mitä johtamiskyvykkyys oikeastaan tarkoittaa. Toinen tutkimusaukko tarkastelee käsitteen ”johtamiskyvykkyys” osa-alueiden epäselvyyttä. Kolmas tutkimusaukko liittyy digitaalisten ja perinteisten johtamiskyvykkyyksien välisen suhteen vähäiseen tutkimukseen – tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että tarvitaan lisää malleja, jotka kuvaavat johtamisen edellyttämiä digikyvykkyyksiä. Neljäs tutkimusaukko liittyy siihen, että ymmärryksemme johtajien tekoälyosaamisesta on puutteellista – asiaa on tarkasteltu organisaation näkökulmasta, sen sijaan yksittäisten johtajien kyvykkyyksiä ei ole juurikaan tutkittu.

Näihin tutkimusaukkoihin vastaamisessa käytetään ei-empiiristä tutkimusotetta, jonka myötä väitöskirja koostuu kolmesta systemaattisesta kirjallisuuskatsauksesta. Ei-empiirinen lähestymistapa mahdollistaa olemassa olevien teoreettisten viitekehysten, terminologisten nyanssien ja käsitteellisten aukkojen kattavan synteesin. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus on metodologinen, jäsennelty ratkaisu, joka mahdollistaa aiempien tutkimusten tunnistamisen, arvioinnin ja integroinnin. Kirjallisuuskatsaukset analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin ja semanttisen analyysin avulla. Tämä lähestymistapa mahdollistaa tutkimusaukkojen syvällisen tarkastelun ja varmistaa samalla johdonmukaisen ja toistettavissa olevan analyysin, joka voi toimia perustana tuleville empiirisille tutkimuksille ja johtamiskäytännöille.

Väitöskirjan tulokset esitetään kolmessa esseessä. Ensimmäisessä esseessä määritellään ja selkeytetään johtamiskyvykkyyden käsitteen osatekijöitä. Essee osoittaa, että noin 36 %:ssa tarkastelluista tieteellisistä artikkeleista ei anneta selkeää johtamiskyvykkyyden määritelmää. Määritelmän selkeyttämiseksi tutkimuksessa tunnistettiin seitsemän keskeistä johtamiskyvykkyyden osatekijää: rooli, osaaminen, taipumus, valmius, toiminta, konteksti ja vaikuttavuus. Tämä kokonaisvaltainen ymmärrys luo perustan myöhemmälle keskustelulle digiajan vaatimista kyvykkyyksistä.

Toinen essee esittelee rakenteellisen mallin digitaalisista johtamiskyvykkyyksistä. jaotellen ne kolmeen ulottuvuuteen: teknologinen osaaminen, vuorovaikutustaidot ja e-johtajuustaidot. Tutkimus korostaa, että sekä digitaalisten työkalujen tuntemus että johtamistaidot vaikuttavat merkittävästi johtajan tehokkuuteen virtuaalisissa ympäristöissä. Teknologisen osaamisen ja vuorovaikutustaitojen merkitys työelämässä korostuu etenkin COVID-19-pandemian jälkeisellä hybridityön aikakaudella.

Kolmannessa esseessä tarkastellaan perinteisten johtamiskyvykkyyksien ja tekoälyyn liittyvien kyvykkyyksien eroja. 27 artikkelin analyysin perusteella tunnistettiin 40 tekoälyyn liittyvää johtamiskyvykkyyttä, jotka jaettiin yhdeksään kyvykkyysulottuvuuteen. Tutkimus osoittaa, että vaikka monet kyvykkyydet ovat edelleen relevantteja myös tekoälykontekstissa, myös uusia osa-alueita ja aiempien laajennuksia tarvitaan. Keskeisiä uusia kyvykkyyksiä ovat esimerkiksi "tekoälyn integrointi ihmistyöhön" ja "uteliaisuus oppia tekoälystä", jotka korostavat jatkuvan oppimisen ja sopeutumiskyvyn merkitystä digiajan johtamisessa.

Väitöskirja tuottaa neljä tieteellistä kontribuutiota. Ensinnäkin se selkeyttää käsitteellistä epäselvyyttä johtamiskyvykkyyden määrittelyssä esittämällä uuden määritelmän. Toiseksi se syventää ymmärrystä johtamiskyvykkyyden rakenteista tarkastelemalla sen osa-alueita. Kolmanneksi se esittää digitaalisten johtamiskyvykkyyksien viitekehyksen, jota työnantajat ja kouluttajat voivat hyödyntää koulutuksen ja osaamisen kehittämisohjelmissa. Lopuksi se tunnistaa tekoälyyn liittyviä johtamiskyvykkyyksiä ja osoittaa kuinka nämä eroavat perinteisistä johtamiskyvykkyyksistä.

Yhteenvetona väitöskirja korostaa johtamiskyvykkyyksien kasvavaa merkitystä digitaalisella aikakaudella, tarjoten pohjan, jolle jatkotutkimusta voidaan rakentaa. Johtajien varustaminen tarvittavilla kyvykkyyksillä on olennaista, jotta he voivat hallita digimurroksen ja tekoälyn tuomat haasteet ja edistää organisaation menestystä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä.

AVAINSANAT: Kyvykkyys, johtamiskyvykkyys, digitaaliset johtamiskyvykkyydet, tekoälyyn liittyvät johtamiskyvykkyydet, digitaaliset teknologiat, tekoäly, digiaika