Re-examining the women’s movement in cold war South Korea and beyond: The history of the Korean National Council of women

Abstract

This dissertation illustrates women’s political and social activism in South Korea’s authoritarian era. In particular, I study the local and transnational activities of the Korean National Council of Women, a women’s organization established in 1959 as a Korean branch of the International Council of Women. By connecting micro-level organizational operation to macro-level historical events, I analyze the transformation of feminism, women’s organizing, and Korean society during a 30-year-long timeframe from the late 1950s until the turn of the 1990s. Moving between local and transnational spheres, this study examines Korean women’s activism as part of the Cold War women’s internationalism.

This study asks how the Cold War shaped feminist activities, the practices and the possibilities for organization, and what kind of framework the authoritarian, anti-communist rule in South Korea provided for women’s organizing over time. This study challenges the previous scholarship’s views on the international isolation and hindrance of the women’s movement in authoritarian era South Korea. I argue that the Korean National Council of Women found ways to negotiate to advance women’s issues and build international coalitions and connections, as the organization simultaneously cooperated with and resisted the state.

My dissertation contributes to the studies and scholarly discussions on Korean contemporary history, the state-society relationship, nation-building in authoritarian regimes, and women’s transnational activism during the Cold War. By adopting a transnational approach, this study moves beyond the national framework to detail South Korea’s authoritarian era. This study builds an analytical framework around the concepts of mass dictatorship, Cold War feminism, and post-corrective historiography, thus advancing three objectives.

First, this study diversifies the historical understanding of nation-building in South Korea’s authoritarian era, especially from a gender perspective. The theory of mass dictatorship provides a framework to understand the shared vision of the future that Koreans engaged with and how they were motivated to operate towards common goals of economic development and national security. Second, this study participates in the ongoing discussion on Cold War feminisms and excavates the relationship between feminism and the Cold War. The major themes of the Korean National Council of Women’s agenda (e.g. legal reform to equalize family life, the inclusion women in national security, the fight against communism, the scientific domesticity related to family planning, consumer protection, and home economics, and the introduction of the United Nations policies regarding women in South Korea) are examined in the context of the global Cold War. Third, in the framework of post-corrective historiography, this study examines the ways of writing history. Instead of replacing previous histories, I seek to make the almost forgotten narratives visible, thus advancing discussion on historical memory, especially related to Korean feminism and its historicity.

The dissertation is based on rich empirical material: correspondence between women’s organizations, organizational bulletins, and other publications; reports on the actions of organizations and women’s status, along with news briefs collected in archives and libraries in South Korea, Belgium, and online. By drawing on previously unused archival sources, this study offers the first account of South Korean women’s involvement in the International Council of Women – one of the leading women’s movement organizations since the late 19th century. Based on the empirical material, I reconstruct a historical narrative, highlighting the activities and agendas of the Korean National Council of Women through the authoritarian era until South Korea’s democratization in the late 1980s.

The historical analysis illustrates the long continuum in Korean women’s movements. Women’s organizations and groups establish their arguments on women’s role in society on top of the previous movements, forming a cyclical nature. The authoritarian era did not silence women’s movements; this study shows how the Korean National Council of Women combined the central motives of the ruling regime and the Cold War framework to push forward its arguments on the importance of gender equality. My findings also suggest the Korean women’s movement was not isolated from the international sphere but has been an active participant, bringing women together well before the emergence of transnational solidarity movements to support the “comfort women issue” and women’s advocacy for peace on the Korean peninsula since the 1990s.

<b>Kylmän sodan aikaisen naisasialiikkeen uudelleentarkastelu Etelä-Koreassa ja sen ulkopuolella: Korean naisjärjestöjen keskusliiton historia</b>

Tämä väitöskirja käsittelee naisten poliittista ja yhteiskunnallista aktivismia autoritaarisen ajan Etelä-Koreassa. Tutkin erityisesti Korean naisjärjestöjen keskusliiton paikallisia ja ylikansallisia toimintoja. Kyseinen järjestö perustettiin vuonna 1959 ja siitä tuli kansainvälisen naisten kattojärjestö International Council of Womenin jäsen. Yhdistämällä järjestön toiminnan laajempiin historiallisiin tapahtumiin analysoin feminismin, naisten järjestäytymisen ja korealaisen yhteiskunnan muutoksia kolmenkymmenen vuoden ajanjaksolla 1950-luvun lopulta 1990-luvun vaihteeseen. Tutkimus liikkuu paikallisen ja ylikansallisen toiminnan välillä ja tarkastelee eteläkorealaisten naisten aktivismia osana kylmän sodan aikaista naisten kansainvälistä toimintaa.

Tutkimus esittää kysymyksen siitä, kuinka kylmä sota vaikutti feminismiin, feministisiin toimintatapoihin ja järjestäytymismahdollisuuksiin, sekä millaisen kehyksen autoritaarinen ja antikommunistinen hallinto Etelä-Koreassa tarjosi naisten järjestäytymiselle ja naisasialiikkeelle. Tutkimus haastaa aiemman tutkimuksen näkemykset korealaisen naisasialiikkeen kansainvälisestä eristäytymisestä ja sen rajoittamisesta autoritaarisen ajan Etelä-Koreassa. Esitän, että Korean naisjärjestöjen keskusliitto löysi tapoja neuvotella naisten asioiden edistämiseksi ja rakensi kansainvälisiä yhteyksiä, samalla kun se sekä teki yhteistyötä valtion kanssa että haastoi valtiota.

Väitöskirjallani osallistun tieteelliseen keskusteluun, joka käsittelee Etelä-Korean lähihistoriaa, valtion ja yhteiskunnan suhdetta, autoritaaristen hallintojen kansakunnan rakentamisen tapoja sekä kylmän sodan aikaista naisten ylikansallista aktivismia. Tutkimuksessa käytetään ylikansallista näkökulmaa kuvaamaan Etelä-Korean autoritaarista aikaa, perinteisen kansallisen viitekehyksen sijaan. Tutkimus rakentaa analyyttisen viitekehyksen massojen diktatuurin ja kylmän sodan feminismin käsitteiden ympärille ja analysoi myös muistamisen merkitystä historiografialle.

Tutkimus edistää kolmea tavoitetta: Ensinnäkin, tutkimus monipuolistaa historiallista ymmärrystä autoritaarisen ajan kansakunnan rakentamisesta Etelä-Koreassa erityisesti sukupuolinäkökulmasta. Ajatus massojen diktatuurista tarjoaa viitekehyksen ymmärtää korealaisten jakamaa visiota tulevaisuudesta, ja miten heitä motivoitiin toimimaan yhteisten tavoitteiden puolesta erityisesti talouskehitykseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyen. Toiseksi, tutkimus osallistuu käynnissä olevaan keskusteluun kylmän sodan feminismeistä ja tutkii feminismin ja kylmän sodan välistä suhdetta. Tarkastelen globaalin kylmän sodan kontekstissa Korean naisjärjestöjen keskusliiton ajamia keskeisiä teemoja, kuten perhelainsäädännön uudistamista, naisten osallistumista kansalliseen turvallisuuteen ja taisteluun kommunismia vastaan, perhesuunnittelua, sekä Yhdistyneiden kansakuntien naisia koskevien poliittisten toimenpiteiden tuomista Etelä-Koreaan. Kolmanneksi, tutkimus tarkastelee historiankirjoituksen tapoja. Sen sijaan, että pyrkisin korvaamaan aiempia historiantulkintoja, lähestymistapani on tehdä näkyväksi jo lähes unohdettuja historioita ja samalla edistää keskustelua historiallisesta muistista, erityisesti liittyen korealaisen feminismin historiallisuuteen.

Väitöskirja perustuu runsaaseen empiiriseen aineistoon, joka sisältää muun muassa naisjärjestöjen välistä kirjeenvaihtoa, naisjärjestöjen lehtiä ja julkaisuja, raportteja järjestöjen toiminnasta ja naisten asemasta, sekä sanomalehtiaineistoa. Aineisto on kerätty arkistoista ja kirjastoista Etelä-Koreassa ja Belgiassa, lisäksi on hyödynnetty verkossa saatavilla olevia arkistomateriaaleja. Hyödyntämällä aiemmin käyttämättömiä arkistolähteitä tämä tutkimus tarjoaa ensimmäisen kattavan kuvauksen eteläkorealaisten naisten osallistumisesta International Council of Womenin toimintaan. Empiirisen aineiston pohjalta rakennan historiallisen kertomuksen, joka valaisee Korean naisjärjestöjen keskusliiton toimintaa ja tavoitteita läpi autoritaarisen ajan aina 1980-luvun lopulle ja Etelä-Korean demokratisoitumiseen asti. Historiallinen analyysi osoittaa pitkän jatkumon Korean naisasialiikkeiden historiassa. Naisjärjestöt rakentavat argumenttinsa naisten roolista yhteiskunnassa aiempien liikkeiden päälle, mistä muodostuu aktivismin syklinen luonne. Autoritaarinen aika ei vaientanut naisasialiikettä Etelä-Koreassa, sen sijaan tämä tutkimus osoittaa, kuinka Korean naisjärjestöjen keskusliitto yhdisti hallinnon ja kylmän sodan viitekehyksen keskeisiä motiiveja ajaakseen omia sukupuolten tasa-arvoa koskevia tavoitteitaan. Tutkimukseni osoittaa myös, että korealainen naisasialiike ei ollut eristyksissä kansainvälisestä kentästä, vaan päinvastoin toimi aktiivisesti sen osana ja toi naisia yhteen jo ennen kuin ylikansalliset solidaarisuusliikkeet alkoivat ajaa niin sanottujen lohtunaisien asiaa ja tukea rauhan tavoitteita Korean niemimaalla 1990-luvulta lähtien.