Oikeus rakentaa ilman lupaa : rakentamisen lupavelvollisuuden vähimmäisraja rakentamislain 42 §:n mukaan
Koski, Jani (2025-08-26)
Oikeus rakentaa ilman lupaa : rakentamisen lupavelvollisuuden vähimmäisraja rakentamislain 42 §:n mukaan
Koski, Jani
(26.08.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090193515
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090193515
Tiivistelmä
Tutkielmani teema on rakentamisen oikeus omaisuudensuojan muotona omistajan maankäytössä. Keskeisenä kysymyksenä tutkielmassa on rakentamislain (RakL 751/2023) 42 §:n määrittelemän rakennuslupavelvollisuuden vähimmäisraja sillä tutkimustavoitteella, että ymmärtämällä lupavelvoitteen vähimmäisrajan voimme tarkastella omistajan rakentamisoikeuden ylärajaa vapausoikeutena.
Lähestyn tutkimuskysymyksiä lainopin tulkinnalla, joka pohjautuu oikeusteoreettiseen pohdintaan ja hyödyntää oikeushistoriallista katsausta luodakseen käsityksen paitsi säännöksen säädäntöhistoriasta, myös antaa pohjan huomioilleni säännöksen 1 ja 2 momenttien välisestä jännitteestä.
Nähdäkseni säännöksen ensimmäinen momentti pyrkii selkeydellään määrittelemään rakennuslupavelvoitteen vähimmäisrajoja hyödyntäen aikaisemman oikeuskäytännön esiinnostamia aukkoja, mutta katsoisin, että 2 momentin avoimuus ja joustavuus hämärtää tätä selkeyttä liiallisesti ja jättää myös tulevalle oikeuskäytännölle ja alemmanasteiselle sääntelylle vastaanvanlaista työtä kuin aikaisempi rakentamisen sääntely. Pitäisin hyödyllisenä ja todennäköisenä, että niin kunnallisen kuin valtioneuvoston tasoisen aktiivisuuden 2 momentin tarkentamiselle vähentäisi tarvetta jättää lupavelvoitteen tarkkarajaisuus oikeuskäytännön varaan.
Lähestyn tutkimuskysymyksiä lainopin tulkinnalla, joka pohjautuu oikeusteoreettiseen pohdintaan ja hyödyntää oikeushistoriallista katsausta luodakseen käsityksen paitsi säännöksen säädäntöhistoriasta, myös antaa pohjan huomioilleni säännöksen 1 ja 2 momenttien välisestä jännitteestä.
Nähdäkseni säännöksen ensimmäinen momentti pyrkii selkeydellään määrittelemään rakennuslupavelvoitteen vähimmäisrajoja hyödyntäen aikaisemman oikeuskäytännön esiinnostamia aukkoja, mutta katsoisin, että 2 momentin avoimuus ja joustavuus hämärtää tätä selkeyttä liiallisesti ja jättää myös tulevalle oikeuskäytännölle ja alemmanasteiselle sääntelylle vastaanvanlaista työtä kuin aikaisempi rakentamisen sääntely. Pitäisin hyödyllisenä ja todennäköisenä, että niin kunnallisen kuin valtioneuvoston tasoisen aktiivisuuden 2 momentin tarkentamiselle vähentäisi tarvetta jättää lupavelvoitteen tarkkarajaisuus oikeuskäytännön varaan.