Tuhoamista ja tulevaisuuden rakentamista: Destruktiivisuus saksalaisessa 1900-luvun alun avantgardessa

Abstract

Artikkelimuotoinen väitöskirjani tarkastelee destruktiivisuutta 1900-luvun alun saksalaisessa avantgardessa. Avantgardeliikkeet ekspressionismista dadaan reagoivat radikaalilla estetiikallaan 1800-luvulta alkaneisiin kehityskulkuihin kuten teollistumiseen, kaupungistumiseen, sekulaariin ajatteluun, sosialismiin ja kapitalismiin. Tutkimus on usein keskittynyt avantgarden utopistiseen puoleen ja konstruktiivisuuteen, vaikka emansipatoristen tavoitteiden kääntöpuolena on olemassa olevien kulttuuristen, sosiaalisten ja poliittisten rakenteiden tuhoaminen.

Väitöskirjani teoreettisen viitekehyksen muodostavat Walter Benjaminin (1892–1940) kirjoitukset, etenkin hänen kulttuuriteoreettiset esseensä, jotka käsittelevät destruktiivisuutta, modernin yhteiskunnan murroksia ja taiteen emansipatorisia mahdollisuuksia. Kirjoituksissaan Benjamin analysoi lukuisia aikakautensa ilmiöitä mukaan lukien avantgardeliikkeitä kuten dadaa ja surrealismia. Yksi Benjaminin kulttuuriteorian keskeisistä käsitteistä on destruktio, jota hän tarkastelee erilaisissa konteksteissa kirjoituksissaan. Benjaminin ajattelussa destruktiivisuus on olennainen osa moderneja prosesseja, jotka muokkaavat yhteiskuntaa kulttuurisesti ja poliittisesti. Lisäksi destruktiivisuus voi myös toimia aktiivisena strategiana, kuten hän havainnollistaa fragmentissaan ”Destruktiivinen luonne” (1931).

Väitöskirjan artikkelit ovat tapaustutkimuksia laajassa teoreettisessa keskustelussa. Tapaustutkimuksissa destruktiivisuutta tarkastellaan taiteellisena strategiana ja tarkasteltaviin teoksiin sisältyvänä piirteenä. Pohdin aihealuetta kolmesta avantgardetutkimukselle keskeisestä näkökulmasta: suhteesta tai katkoksesta traditioon, taiteen poliittisuudesta sekä utopistisista piirteistä. Hugo Ballia (1886–1927) käsittelevissä artikkeleissa tarkastelen, kuinka Ballin äänirunous purkaa kielen pienimpiin osiinsa. Destruktiivisista piirteistään huolimatta hänen taiteelliset pyrkimyksensä perustuivat osin historialliseen jatkumoon ja traditioon, mikä tuo esiin destruktiivisuuden ja tradition moniulotteisen ja paikoin ristiriitaisen suhteen. George Groszin (1893–1959) ja John Heartfieldin (1891–1968) kulttuuripoliittista pamflettia käsittelevä artikkeli tarkastelee Berliinin dadan ja ylipäätään avantgarden kelluvaa poliittista positiota. Tapaustutkimuksessa Paul Scheerbartista (1863–1915) analysoin kirjailijan utopistisia maailmoja, jotka hilpeydestään ja optimistisesta luonteestaan huolimatta sisältävät destruktiivisia elementtejä.

Artikkelit havainnollistavat monimuotoisuutta destruktiivisissa taiteellisissa strategioissa, jotka sisältävät usein myös emansipatorisia ja konstruktiivisia elementtejä. Lisäksi artikkelit avaavat uusia näkökulmia Benjaminin kulttuuriteoriaan.

<b>Destruction and Construction of the Future. Destructivity in the Early Twentieth-Century German Avant-Garde</b>

This article-based dissertation discusses destructivity in the early twentieth-century German avant-garde. From Expressionism to Dada, avant-garde movements reacted with radical aesthetics to modern developments in European societies that materialized from the nineteenth century onwards, including industrialization, urbanization, secular thought, emerging socialism, and expanding capitalism. While research on the avant-garde often focuses on its utopian aspects and constructive elements, this study looks at how its emancipatory aims also imply the destruction of existing social, political, and cultural structures.

The theoretical framework of the study draws on Walter Benjamin’s (1892–1940) writings, especially his essays on destructivity, the transformation of modern society, and the emancipatory elements in art. In his work, Benjamin analyzed various coeval cultural phenomena, including avant-garde movements such as Dada and Surrealism. One key concept within his cultural theory is destruction, which he discusses in various contexts. For Benjamin, destructivity is a fundamental element of the modern processes that transform society culturally and politically. Furthermore, destructivity can also be considered an active strategy, as he elucidates in the fragment “The Destructive Character” (1931).

The articles in the dissertation act as case studies within this extensive theoretical field. In them, destructivity is analyzed both as an artistic strategy and an element inherent in the discussed works. It is examined from three perspectives that constitute fundamental discourses in avant-garde theory: the relation to or break with tradition, the political dimensions of art, and its utopian aspects. The articles on Hugo Ball’s (1886–1927) artistic work explore how his sound poetry disintegrated language into its smallest units. Despite this destructive element, Ball’s artistic aims were rooted in tradition, which highlighted the multifaceted and at times contradictory aspects of destructivity. The article on George Grosz’s (1893–1959) and John Heartfield’s (1891–1968) pamphlet discusses the fluctuating political positions of Berlin Dada and the avant-garde in general. The case study on Paul Scheerbart (1863–1915) examines his utopian novels and works, which, despite their cheerful and optimistic character, also encompass destructive elements.

Together, the articles illuminate the complex manifestations of destructive artistic strategies, which are often interwoven with emancipatory and constructive aims. They also provide new perspectives for reading Benjamin’s cultural theory.