Laws with the jungle: Legal pluralism and dynamic understandings of forest rights in Central Indian Adivasi Communities

Abstract

This dissertation explores local understandings of forest rights in three Indigenous (Adivasi) villages in Central India. The focus is on both the everyday, customary forest rights, and the official Community Forest Rights (CFR) according to the 2006 Forest Rights Act (FRA). The research questions are: What kind of more-than-human relations produce the local legal landscape, or lawscape, and what kind of lawscape emerges from these relations? Furthermore, how had tacit and explicit knowledges informed the process of making claims to CFR, and what kind of new knowledge was created? The research was conducted via qualitative methods. Interviews from two field work trips were analysed via qualitative coding, and observation diaries complement the data. The results reveal an assemblage of more-than-human relations that produce proper ways of being in the forest, and particular places with their specific norms. The places and their rules are defined in encounters between humans and nonhumans, including trees, wild animals and spirits. These relations are fluid and dynamic. For instance, trees can be both family members and resources. Regardless of the type of relation, a respectful, convivial ethic is strong in the communities. The desire to save the forests motivated Indigenous communities to claim the CFR. However, access to the legislation had not been actively facilitated by the forest administration. In two communities, assisted by a non-governmental organisation, the claims-making process included conversion of traditional knowledge to an explicit form in the claim forms; and learning the legal language of the FRA as well as the skills to articulate the entitlement to forest rights. The process resulted in a strengthened understanding of being skilled and entitled to protect the forest. Such knowledge enables overcoming some of the challenges in claims-making. The dissertation deepens and diversifies the field of legal geography by considering various local nonhuman actors in more-than-human lawscapes. Simultaneously, land right claims-making is a novel research context for geographies of knowledge creation. The knowledge creation approach enables seeing land rights as a process and helps conceptualise some of the complexities in claims-making. Such understanding is needed to address challenges in Indigenous tenure security.

<b>Lakiviidakot. Muuttuvat ja moninaiset metsäoikeuskäsitykset keski-Intian Adivasiyhteisöissä</b>

Väitöskirjani kartoittaa ymmärryksiä metsäoikeuksista kolmessa Adivasi-alkuperäiskansayhteisössä Intiassa. Tutkin sekä metsässä elämisen arkipäivän kirjoittamattomia sääntöjä, että Intian metsäoikeuslain (FRA, 2006) mukaisia yhteisömetsäoikeuksia. Kysyn, millaiset ihmis- ja ei-ihmistoimijoiden väliset suhteet tuottavat paikallista lakimaisemaa, ja millainen lakimaisema syntyy näissä suhteissa? Entä millä tavoin hiljaista tietoa ja eksplisiittistä tietoa on käytetty yhteisömetsäoikeuksien hakuprosessissa, ja millaista uutta tietoa on syntynyt? Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Kahdella kenttämatkalla kerätyt haastattelut analysoitiin laadullisella koodauksella. Havainnointipäiväkirjat täydentävät materiaalia. Lajien-välisten suhteiden kokoonpanossa muodostuu kirjoittamattomia sääntöjä, jotka kytkeytyvät metsän eri paikkoihin. Paikat ja niiden säännöt määrittyvät ihmisten ja muiden toimijoiden, kuten puiden, eläinten ja henkien, välisissä kohtaamisissa. Suhteet ovat dynaamisia ja moninaisia: esimerkiksi puut voivat olla sekä perheenjäseniä, että resursseja. Riippumatta suhteiden luonteesta, metsään ja sen olentoihin suhtaudutaan kunnioittavasti. Halu suojella metsää motivoi yhteisöjä hakemaan yhteisömetsäoikeuksia. Paikallinen metsähallinto ei ollut aktiivisesti edistänyt lain saavutettavuutta yhteisöissä. Kahdessa yhteisössä metsäoikeuksia haettiin kansalaisjärjestön avustuksella. Prosessissa opittiin FRA-lainsäädännön teknistä kieltä ja taitoja artikuloida yhteisöjen oikeuksia metsään, sekä sanallistettiin perinteistä tietoa eksplisiittiseen muotoon. Prosessissa vahvistui ymmärrys siitä, että yhteisöissä on taitoa ja oikeudet suojella metsää. Väitöskirjani syventää lakimaantieteellistä ymmärrystä metsäalueiden posthumanistisista lakimaisemista, joissa erilaiset ei-ihmistoimijat otetaan huomioon. Maaoikeuksien hakuprosessi on uudenlainen aihe myös tiedonmuodostuksen maantieteelle. Tämä viitekehys auttaa käsittelemään maaoikeuksia prosessina, sekä käsitteellistämään prosessiin liittyviä haasteita. Tämä on tärkeää alkuperäiskansojen maaoikeuksien puolustamisen kannalta.