Suomalainen lasinvalmistusosaaminen teollisena kulttuuriperintönä: Aineellisen ja aineettoman liitto

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää osaamisnäkökulman merkitystä teollisen kulttuuriperinnön sisällössä. Tuotannollinen osaaminen on ollut ja on tärkeää toiminnan jatkuvuuden ja muutosten keskellä. Se johdattaa kysymään, onko osaaminen silloin teollisen kulttuuriperinnönkin ydinaluetta.

Olen valinnut tutkimuksen empiiriseksi kohteeksi suomalaisen lasinvalmistusosaamisen ja selvitän, millaisin muodoin se ilmenee teollisena kulttuuriperintönä. Tutkimusmenetelmänä on kerrostunut tapaustutkimus, jolla olen koostanut harkittujen toisistaan poikkeavien kohteiden avulla kokonaiskuvaa aiheesta. Tapausvalintoina ovat olleet Lahden lasitehtaan tasolasituotanto, Nuutajärven lasitehtaan ja Lasikylän muodostama tuotannollinen kokonaisuus sekä turkulaisessa yliopisto- ja yritysympäristössä toteutunut bioaktiivisen lasin kehittäminen menestyviksi tuoteratkaisuiksi. Tavoitteena on ollut aineiston monipuolisuus.

Teollisen osaamisen perintö tuottaa toiminnallista kulttuuriperintöä. Lasinvalmistusosaaminen on tietoa, taitoa ja kokemusta. Pragmatistinen näkökulma painottaa kokemuksen merkitystä ja olen saanut siitä tutkimukselle toiminnallisen viitekehyksen. Näen mahdollisuuksia käyttää lähestymistapaa laajemminkin teollisen ja muun kulttuuriperinnön tutkimuksessa.

Tutkimustuloksena teollinen osaaminen luo teollista kulttuuriperintöä ja useimmat siihen kytkeytyvät yhteisöt ovat luonteeltaan osaamisyhteisöjä. Teollisen kulttuuriperinnön määritys sekä sen ohjaama toiminta ja tutkimus eivät ota riittävästi huomioon osaamisen merkitystä. Bioaktiivisen lasin kehittäminen on erityishaaste, sillä taustalla oleva suora yhteys teolliseen lasiosaamiseen merkitsee, että menneen ajan jäljet elävät nykyhetkessä muuntuneina jälkinä. Innovatiivinen materiaaliosaaminen on tässä tapauksessa tieteen stimuloimaa jatkumoa aikaisemmalle käsityöteolliselle ja koneteolliselle valmistustaidolle.

Lasi on nimetty tulevaisuuden materiaaliksi. Siksi pidän tärkeänä tuoda esiin lasiosaamisen teollista perintöä kaikella monipuolisuudellaan, tarvittaessa lähestymistapoja uudistaen.

<b>Finnish glass making skills as industrial heritage – tangible and intangible entangled</b>

The aim of the study is to examine the significance of the skills perspective in the content of industrial cultural heritage. Production skills have been and continue to be important amid operational continuity and change. This leads to the question of whether skills are therefore also a core area of industrial cultural heritage.

I have chosen Finnish glassmaking skills as the empirical focus of the study and I will examine the forms in which it appears as industrial cultural heritage. The research method is a nested case study, through which I have constructed an overall understanding of the topic using carefully selected, contrasting cases. The selected cases are the sheet glass production of the Lahti glass factory, the manufacturing entity formed by the Nuutajärvi glass factory and Glass Village, and the development of bioactive glass into successful product solutions carried out in a university and business environment in Turku. The aim has been to ensure diversity of material.

The heritage of industrial skills promotes functional cultural heritage. Glassmaking skills consist of knowledge, abilities, and experience. The pragmatist perspective emphasises the importance of experience, and it has provided the study with a functional theoretical framework. I see potential for applying this approach more broadly in the study of industrial and other cultural heritage.

The findings show that industrial skills create industrial cultural heritage, and that most of the communities connected with it are, by nature, skills-based communities. The definition of industrial cultural heritage, as well as the activities and research guided by it, do not sufficiently account for the significance of skills. The development of bioactive glass presents a particular challenge, as the underlying direct connection to industrial glassmaking skills means that traces of the past live on in the present as transformed traces. In this case, innovative material skills represent a scientifically stimulated continuum of earlier craft-industrial and ma chine-industrial manufacturing skills.

Glass has been designated as a material of the future. For this reason, I consider it important to highlight the industrial heritage of glassmaking skills in all its diversity, renewing approaches when necessary.