”Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika, että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista.” Tutkimus lappilaisten sotavankien, partisaanien uhrien ja huutolaisten elämänkulusta, voimavaroista, terveydestä ja sairauksista

Abstract

<b>Research into the course of life, mental stamina and health status of wartime prisoners, victims of Soviet partisan attacks, and paupers in Finnish Lapland</b>

The basis of this research comprised the issues raised during the interviews conducted in my work as a general practitioner in Lapland, regarding factors that have possibly affected the life stories and health conditions of Lappish people who had lived through the war as war prisoners, victims of partisan attacks, or paupers.

The purpose of the study was to describe how the different life phases and experiences emerged from the interviewees’ stories and to identify their mental stamina. Another goal was to make observations on their health status, in which the main emphasis became to address mental symptoms.

The cohort consisted of elderly Finns who lived in Lapland during the war and experienced war imprisonment, pauperism, or became victims of partisan attacks. All three groups consisted of 12 interviewees.

The interview transcripts were read several times and then investigated using the content analysis methods applicable to the material. The research methodology was based on building awareness and understanding. Thematic tagging and data coding were used as structured analysis tools. In all three groups most of the interviewees clearly identified their mental stamina, the most fundamental of which were home, family and work. The war prisoners’ injuries and nervous sensibility symptoms had been shown in earlier studies on war prisoners, and on this basis they had been granted disability pensions. However, many of them had suppressed their traumatic experiences and mental difficulties, and they could not talk about these issues until at the time of these interviews held at old age. Four of them still suffered from a post-traumatic stress disorder. The victims of Soviet partisans had had to carry their mental load alone for decades before the cruel ravages on civilians in remote areas of Lapland became publicly known. Most of them still had disturbing nervous sensibility symptoms. Four interviewees had a post-traumatic stress disorder, and in addition to these, the mental symptoms of one had developed into a post-traumatic stress disorder during old age. Many of the interviewees who had been left paupers remembered their childhood as filled with grief and feelings of inferiority, and had nightmares relating to their wartime experiences. Yet none of them suffered from post-traumatic stress disorder.

The results showed that the exceptional suffering caused by the war, the wartime imprisonment and the devastating attacks by Soviet partisans had led especially to mental difficulties. These were left almost completely unnoticed in the post-war conditions, and the war victims were unable to seek help on their own.

Based on the results, our health care for the elderly should focus on familiarization with the individual experiences and life stories of each elderly person. This can facilitate geriatric diagnostics and individual therapy planning. Empathic familiarization with the life experiences of the elderly may strengthen their mental stamina and improve the quality of successful aging.

”Kyllähän nyt pitäs olla jo semmonen aika, että pääsis niin kö keskustelemhan näistä asioista.” Tutkimus lappilaisten sotavankien, partisaanien uhrien ja huutolaisten elämänkulusta, voimavaroista, terveydestä ja sairauksista

Tutkimuksen perustana olivat sodan kokeneille lappilaisille sotavangeille, partisaanien uhreille ja huutolaisille käytännön lääkärin työssäni tekemissäni haastatteluissa heränneet kysymykset heidän selviytymiseensä ja terveytensä säilymiseen mahdollisesti vaikuttaneista tekijöistä. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata em. ryhmiin kuuluneiden haastateltavien elämänvaiheiden ja kokemusten korostumista heidän kerronnassaan sekä tunnistaa heidän voimavarojaan. Tavoitteena oli myös heidän terveydentilansa tarkastelu, josta tärkeimmäksi nousi psyykkisten oireiden käsittely. Aineiston muodostivat iäkkäiden, Lapissa asuneiden, sotavankeuden kokeneiden, partisaanien uhreiksi joutuneiden tai huutolaisuuden kokeneiden haastattelut. Kaikissa kolmessa tutkimusryhmässä oli 12 haastateltavaa.

Litteroidut haastattelut luettiin useita kertoja, minkä jälkeen niihin perehdyttiin aineistoon soveltuvan sisällön analyysin keinoin. Tutkimusta ohjasi ymmärrystä ja tietoa kartuttamaan pyrkivä tutkimustapa. Teemoittelu ja koodaukset jäsensivät analysointia.

Voimavaransa useimmat haastatellut tunnistivat selvästi kaikissa kolmessa ryhmässä. Olennaisimpia niistä olivat koti, perhe ja työnteko. Sotavankien vammat ja henkiset herkkyysoireet olivat tulleet esille aikaisemmissa sotavankitutkimuksissa, ja niiden perusteella heille oli myönnetty invaliditeetti. Monet heistä olivat kuitenkin vaienneet traumaattisista kokemuksistaan ja psyykkisistä vaikeuksistaan, joista he pystyivät puhumaan vasta näissä haastatteluissa iäkkäinä. Neljällä heistä oli edelleen posttraumaattinen stressihäiriö. Partisaanien uhrit olivat joutuneet kantamaan psyykkistä taakkaansa yksin vuosikymmenien ajan ennen kuin syrjäseutujen siviileihin kohdistetut julmat tuhotyöt tulivat Suomessa yleisesti tunnetuiksi. Heistä useimmilla oli edelleen häiritseviä henkisiä herkkyysoireita. Neljällä kertojalla oli posttraumaattinen stressihäiriö, ja heidän lisäkseen yhdellä psyykkiset oireet olivat lisääntyneet vanhuudessa posttraumaattiseksi stressihäiriöksi. Monilla huutolaisiksi joutuneilla oli surua ja alemmuuden tunteita aiheuttaneita muistoja lapsuudestaan, sekä sotakokemuksiin liittyviä painajaisunia. Yhdelläkään heistä ei ollut posttraumaattista stressihäiriötä.

Tulokset osoittivat, että sodan aiheuttamat poikkeukselliset kärsimykset, sotavankeus ja venäläisten partisaanien tuhohyökkäykset olivat johtaneet erityisesti psyykkisiin vaikeuksiin. Niitä ei sodan jälkeisissä olosuhteissa juuri lainkaan otettu huomioon, eivätkä sodan uhrit pystyneet omatoimisesti hakemaan apua, eikä heille edes järjestetty hoidollista tukea.

Tulosten perusteella voidaan suositella, että vanhustenhoidossa perehdytään jokaisen vanhuksen yksilöllisiin kokemuksiin ja elämäntarinoihin. Ne voivat selkiyttää diagnostiikkaa ja yksilöllistä hoidon suunnittelua. Empaattinen perehtyminen vanhusten elämän kokemuksiin saattaa vahvistaa heidän voimavarojaan ja edistää heidän onnistunutta vanhenemistaan.