Uusintamurtumien ehkäisy kaatumisen aiheuttaman yläraajamurtuman kokeneilla yli 50-vuotiailla henkilöillä
Mäkiniemi, Esa (2011-09-23)
Uusintamurtumien ehkäisy kaatumisen aiheuttaman yläraajamurtuman kokeneilla yli 50-vuotiailla henkilöillä
(23.09.2011)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4699-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-4699-0
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tarkoitus: Tarkoituksena oli selvittää murtumien tehostetun ehkäisyohjelman vaikutuksia yläraajamurtuman saaneiden yli 50-vuotiaiden henkilöiden elämäntapoihin, murtumien riskitekijöihin, kaatumisiin, kaatumisvammoihin ja elämänlaatuun.
Aineisto: 219 yli 50-vuotiasta kotona asuvaa, kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saanutta henkilöä satunnaistettiin koe- (n = 105) ja kontrolliryhmiin (n = 114).
Menetelmä: Koeohjelma sisälsi yksilöllisen, yhdessä lääkärin, terveydenhoitajan ja tutkittavan kanssa laaditun hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä kutsun murtumien ehkäisyn koulutusohjelmaan. Kontrolliryhmän tutkittavat saivat kehotuksen hakeutua murtumahoitajan ohjaukseen. Seuranta-aika oli 14 kuukautta. Tulokset analysoitiin ryhmissä tapahtuneina muutoksina alkuja loppumittausten välillä sekä ryhmien välisenä erona muutoksissa.
Tulokset: Keskimääräinen luun tiheys lannerangassa lisääntyi koeryhmässä (p<0,001) ja kontrolliryhmässä (p = 0,038), ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,134). Reisiluun kaulassa luun tiheys ei muuttunut kummassakaan ryhmässä. Päivittäinen kalsiumin saanti lisääntyi koeryhmässä keskimäärin 167 mg (p<0,001) ja kontrolliryhmässä 30 mg (p = 0,475), ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,031). Kala-ateriat ja päivittäinen D-vitamiinilisä sekä kenkien liukuesteiden säännöllinen käyttö liukkaalla lisääntyivät molemmissa ryhmissä, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. Viiteen tuolilta nousukertaan käytetty aika vähentyi koeryhmässä keskimäärin 0,49 sekuntia (p = 0,185) ja lisääntyi kontrolliryhmässä 0,39 (p = 0,475), ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,02). Kymmenen metrin kävelyssä ei tapahtunut tulosten keskiarvossa muutoksia kummassakaan ryhmässä. Ortostatismi vähentyi kontrolliryhmässä (p = 0,049), ja masentuneisuus vähentyi koeryhmässä (p = 0,041), mutta ryhmien välillä ei näissä ollut merkitsevää eroa. Osteoporoosilääkkeiden käyttö lisääntyi molemmissa ryhmissä, ryhmien välillä ei ollut eroa. Alkoholin käytössä oli vähäisiä mutta ei merkittäviä muutoksia. Muissa testatuissa muuttujissa, kuten liikunnan viikoittainen määrä, tupakointi, näkökyky, tasapaino ja elämänlaatu, ei ollut merkitseviä muutoksia ryhmissä tai ryhmien välillä. Kaatumisten (koeryhmä 33, kontrolliryhmä 35) ja murtumien (koeryhmä 5 ja kontrolliryhmä 3) määrissä ei myöskään ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä.
Johtopäätökset: Noin neljällä viidestä kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saaneista, yli 50 vuotta täyttäneistä henkilöistä oli alentunut luun tiheys, ja noin joka toisella oli lisääntynyt kaatumisriski. Kaatumisen riskitekijöiden kliiniset mittaukset olivat nopeita toteuttaa ja auttoivat ehkäisytoimenpiteiden suunnittelussa. Murtuman saaneet olivat motivoituneita murtumien riskitekijöiden selvittämiseen ja myös toteuttamaan annettua lääkehoitoa. Elämäntavoissa helpoimmin toteutuivat muutokset ruokailutottumuksissa. Liikuntatottumuksien muuttaminen sen sijaan onnistui melko huonosti. Ryhmien välillä oli merkitsevä ero ainoastaan kalsiumin päivittäisessä käytössä ja tuolilta nousutestissä.
Murtumariskien tunnistaminen, niiden syiden selvittäminen ja toimenpiteiden käynnistäminen riskien vähentämiseksi tulisi kuulua jokaisen pienienergisen murtuman saaneen potilaan kokonaisvaltaiseen hyvään hoitoon. Prevention of new fractures among persons aged over 50 years suffering from an upper limb fracture
Aim: The aim of the study was to describe the effects of a strengthened fracture prevention programme on the lifestyle, facture risk factors, falls, falling injuries and quality of life of persons aged 50 years or over with upper limb fracture .
Material: A total of 219 persons aged 50 years or over with upper limb fracture due to a fall, who lived at home, were randomized to an intervention group (n=105) and a control group (n=114).
Method: The intervention included the development of an individual treatment and rehabilitation plan in cooperation between a doctor, health nurse and the person examined, and the invitation of the person to join a training programme on fracture prevention. The persons examined in the control group were referred to a nurse further educated in preventions of fractures for counselling. The follow-up time was 14 months. The results were analysed as changes occurred in the groups between the initial and the final measurements, and as differences between the groups in these changes.
Results: The average bone mineral density of the lumbar spine improved in the intervention group (p<0.001) and in the control group (p=0.038); however, the difference between the groups was not statistically significant (p=0.134). In the femur neck, bone density did not show changes in either group. The daily intake of calcium increased in the intervention group on an average by 167 mg (p<0.001), and in the control group by 30 mg (p=0.475), the difference between the groups being statistically significant (p=0.031). The use of fish foods and vitamin D supplement and the regular use of anti-slip devices in slippery conditions increased in both groups, the difference between the groups was not statistically significant. The time used for five stand-ups in a stand-up test situation reduced in the intervention group on an average by 0.49 seconds (p=0.185) and increased in the control group by 0.39 seconds (p=0.475); this difference was statistically significant (p=0.02). The average results of the ten-metre-walking test showed no changes in either group. The orthostatism reduced in the control group (p=0.049), and the depressive symptoms reduced in the intervention group (p=0.041), but there was no statistical difference between the groups. The use of osteoporosis medicines increased in both groups; whereas there was no difference between the groups. In the use of alcohol was little but not remarkable changes. As regards the other factors examined, such as the weekly amount of exercise, smoking, eyesight, balance and quality of life, no significant changes could be observed in or between the groups. No significant differences were detected between the groups in the amount of falls (intervention group 33/ control group 35) and fractures (5/3).
Conclusions: About four out of five of the persons aged 50 years or over with an upper limb fracture showed reduced bone density and, respectively, about every other of them had also an increased risk of falling. The clinical measurements of the risk factors of falling were easy to carry out and then contributed to the planning of preventive actions. The patients with fractures were motivated to find out the risk factors for fractures and to follow the prescribed medical treatment. Regarding lifestyle, changes in eating habits were the easiest ones to implement. Changes in exercise habits were not detected. There were significant differences only in the daily intake of calcium and in the stand-up test between the groups. Recognizing fracture risks, finding their causes and launching measures to decrease risks should belong to a good and holistic care of every patient with a low-energy fracture.
Aineisto: 219 yli 50-vuotiasta kotona asuvaa, kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saanutta henkilöä satunnaistettiin koe- (n = 105) ja kontrolliryhmiin (n = 114).
Menetelmä: Koeohjelma sisälsi yksilöllisen, yhdessä lääkärin, terveydenhoitajan ja tutkittavan kanssa laaditun hoito- ja kuntoutussuunnitelman sekä kutsun murtumien ehkäisyn koulutusohjelmaan. Kontrolliryhmän tutkittavat saivat kehotuksen hakeutua murtumahoitajan ohjaukseen. Seuranta-aika oli 14 kuukautta. Tulokset analysoitiin ryhmissä tapahtuneina muutoksina alkuja loppumittausten välillä sekä ryhmien välisenä erona muutoksissa.
Tulokset: Keskimääräinen luun tiheys lannerangassa lisääntyi koeryhmässä (p<0,001) ja kontrolliryhmässä (p = 0,038), ryhmien välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,134). Reisiluun kaulassa luun tiheys ei muuttunut kummassakaan ryhmässä. Päivittäinen kalsiumin saanti lisääntyi koeryhmässä keskimäärin 167 mg (p<0,001) ja kontrolliryhmässä 30 mg (p = 0,475), ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,031). Kala-ateriat ja päivittäinen D-vitamiinilisä sekä kenkien liukuesteiden säännöllinen käyttö liukkaalla lisääntyivät molemmissa ryhmissä, mutta ryhmien välillä ei ollut eroa. Viiteen tuolilta nousukertaan käytetty aika vähentyi koeryhmässä keskimäärin 0,49 sekuntia (p = 0,185) ja lisääntyi kontrolliryhmässä 0,39 (p = 0,475), ero ryhmien välillä oli tilastollisesti merkitsevä (p = 0,02). Kymmenen metrin kävelyssä ei tapahtunut tulosten keskiarvossa muutoksia kummassakaan ryhmässä. Ortostatismi vähentyi kontrolliryhmässä (p = 0,049), ja masentuneisuus vähentyi koeryhmässä (p = 0,041), mutta ryhmien välillä ei näissä ollut merkitsevää eroa. Osteoporoosilääkkeiden käyttö lisääntyi molemmissa ryhmissä, ryhmien välillä ei ollut eroa. Alkoholin käytössä oli vähäisiä mutta ei merkittäviä muutoksia. Muissa testatuissa muuttujissa, kuten liikunnan viikoittainen määrä, tupakointi, näkökyky, tasapaino ja elämänlaatu, ei ollut merkitseviä muutoksia ryhmissä tai ryhmien välillä. Kaatumisten (koeryhmä 33, kontrolliryhmä 35) ja murtumien (koeryhmä 5 ja kontrolliryhmä 3) määrissä ei myöskään ollut merkitseviä eroja ryhmien välillä.
Johtopäätökset: Noin neljällä viidestä kaatumisen seurauksena yläraajamurtuman saaneista, yli 50 vuotta täyttäneistä henkilöistä oli alentunut luun tiheys, ja noin joka toisella oli lisääntynyt kaatumisriski. Kaatumisen riskitekijöiden kliiniset mittaukset olivat nopeita toteuttaa ja auttoivat ehkäisytoimenpiteiden suunnittelussa. Murtuman saaneet olivat motivoituneita murtumien riskitekijöiden selvittämiseen ja myös toteuttamaan annettua lääkehoitoa. Elämäntavoissa helpoimmin toteutuivat muutokset ruokailutottumuksissa. Liikuntatottumuksien muuttaminen sen sijaan onnistui melko huonosti. Ryhmien välillä oli merkitsevä ero ainoastaan kalsiumin päivittäisessä käytössä ja tuolilta nousutestissä.
Murtumariskien tunnistaminen, niiden syiden selvittäminen ja toimenpiteiden käynnistäminen riskien vähentämiseksi tulisi kuulua jokaisen pienienergisen murtuman saaneen potilaan kokonaisvaltaiseen hyvään hoitoon.
Aim: The aim of the study was to describe the effects of a strengthened fracture prevention programme on the lifestyle, facture risk factors, falls, falling injuries and quality of life of persons aged 50 years or over with upper limb fracture .
Material: A total of 219 persons aged 50 years or over with upper limb fracture due to a fall, who lived at home, were randomized to an intervention group (n=105) and a control group (n=114).
Method: The intervention included the development of an individual treatment and rehabilitation plan in cooperation between a doctor, health nurse and the person examined, and the invitation of the person to join a training programme on fracture prevention. The persons examined in the control group were referred to a nurse further educated in preventions of fractures for counselling. The follow-up time was 14 months. The results were analysed as changes occurred in the groups between the initial and the final measurements, and as differences between the groups in these changes.
Results: The average bone mineral density of the lumbar spine improved in the intervention group (p<0.001) and in the control group (p=0.038); however, the difference between the groups was not statistically significant (p=0.134). In the femur neck, bone density did not show changes in either group. The daily intake of calcium increased in the intervention group on an average by 167 mg (p<0.001), and in the control group by 30 mg (p=0.475), the difference between the groups being statistically significant (p=0.031). The use of fish foods and vitamin D supplement and the regular use of anti-slip devices in slippery conditions increased in both groups, the difference between the groups was not statistically significant. The time used for five stand-ups in a stand-up test situation reduced in the intervention group on an average by 0.49 seconds (p=0.185) and increased in the control group by 0.39 seconds (p=0.475); this difference was statistically significant (p=0.02). The average results of the ten-metre-walking test showed no changes in either group. The orthostatism reduced in the control group (p=0.049), and the depressive symptoms reduced in the intervention group (p=0.041), but there was no statistical difference between the groups. The use of osteoporosis medicines increased in both groups; whereas there was no difference between the groups. In the use of alcohol was little but not remarkable changes. As regards the other factors examined, such as the weekly amount of exercise, smoking, eyesight, balance and quality of life, no significant changes could be observed in or between the groups. No significant differences were detected between the groups in the amount of falls (intervention group 33/ control group 35) and fractures (5/3).
Conclusions: About four out of five of the persons aged 50 years or over with an upper limb fracture showed reduced bone density and, respectively, about every other of them had also an increased risk of falling. The clinical measurements of the risk factors of falling were easy to carry out and then contributed to the planning of preventive actions. The patients with fractures were motivated to find out the risk factors for fractures and to follow the prescribed medical treatment. Regarding lifestyle, changes in eating habits were the easiest ones to implement. Changes in exercise habits were not detected. There were significant differences only in the daily intake of calcium and in the stand-up test between the groups. Recognizing fracture risks, finding their causes and launching measures to decrease risks should belong to a good and holistic care of every patient with a low-energy fracture.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2839]