Painava syy -vaatimus alaikäisen vangitsemisessa
822.15 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset2
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkielmassa analysoidaan pakkokeinolain (806/2011) 2 luvun 11 §:n 5 momentissa säädettyä painavan syyn vaatimusta alaikäisen vangitsemisen edellytyksenä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä painava syy keskeisenä arviointiperusteena tarkoittaa ja miten painava syy toimii osana kokonaisarviointia, jossa punnitaan rikosprosessin tarpeita ja alaikäisen perus- ja ihmisoikeuksia. Tutkielma kohdistuu 15–17-vuotiaisiin rikosoikeudellisesti vastuunalaisiin alaikäisiin.
Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen ja perustuu voimassa olevan oikeuden systematisointiin ja tulkintaan. Analyysissä hyödynnetään sanamuodonmukaista, systemaattista, historiallista ja teleologista tulkintaa. Keskeisenä aineistona ovat kansalliset ja kansainväliset säädökset, lain esityöt, korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ja oikeuskirjallisuus. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan Norjan ja Ruotsin sääntelyä oikeusvertailevasta näkökulmasta.
Tutkielmassa keskeisenä havaintona on, että painavan syyn vaatimus nostaa alaikäisen vangitsemiskynnyksen selvästi korkeammaksi kuin täysi-ikäisillä. Vaatimuksen tarkoituksena on vahvistaa vangitsemisen viimesijaisuutta ja varmistaa, että lapsen etu arvioidaan konkreettisesti. Analyysi osoittaa kuitenkin, että tuomioistuinten ratkaisuissa lapsen edun punninta ei aina näy riittävän selkeästi eikä vaihtoehtoisten, vähemmän rajoittavien toimenpiteiden käyttö ole täysin johdonmukaista. Oikeusvertailevassa tarkastelussa osoitetaan, että muissa Pohjoismaissa lapsen edun asema vangitsemisharkinnassa on usein selvempi.
Tutkielmassa ehdotetaan, että painavan syyn vaatimusta tulisi vahvistaa säädöstasolla, että oikeuskäytännössä. Kehittämistarpeita liittyy erityisesti tuomioistuinten perusteluvelvollisuuteen ja lapsen edun systemaattiseen arviointiin sekä vaihtoehtoisten pakkokeinojen käytön tehostamiseen. Tutkielman johtopäätöksenä todetaan, että alaikäisten vangitsemista koskevassa ratkaisukäytännössä olisi tarpeen vahvistaa lapsen edun näkyvyyttä ja hyödyntää nykyistä johdonmukaisemmin vaihtoehtoisia, vähemmän rajoittavia toimenpiteitä.