Rakkauven kieli, nolo junttikieli : Kainuusta muuttaneiden kieli ja kielikäsitykset uudessa kieliympäristössä
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset41
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkimuksessani tarkastelen Kainuusta muuttaneiden kielikäsitysten ja mahdollisen kielenmuutoksen suhdetta kansan- ja sosiolingvistiikan keinoin. Selvitän, mitä kainuulaisen ihmisen puheelle tapahtuu hänen siirryttyään uuteen kieliympäristöön ja millaiset tekijät vaikuttavat mahdollisiin muutoksiin. Selvitän myös, onko Kainuun murteen piirteiden katoamisherkkyydessä eroja ja miten uuden asuinympäristön puhetapa vaikuttaa siihen, mitkä piirteet tunnistetaan kainuulaisiksi.
Aineistonani on yhdeksän Kainuusta noin 20-vuotiaana muuttaneen henkilön haastattelua. Olen haastatellut informantteja keväällä 2025 ja sen jälkeen litteroinut haastatteluäänitteet. Informantit olivat haastatteluhetkellä yhtä lukuun ottamatta 23–30-vuotiaita ja yhtä lukuun ottamatta kaikki naisia. He asuvat ympäri Suomen suurissa kaupungeissa eri murrealueilla, ja heidän asumishistoriansa on tutkielmani kannalta merkittävin sosiolingvistinen muuttuja.
Kansanlingvistisessä osiossa tarkastelen informanttien ajatuksia Kainuun murteesta, omasta kielestään ja sen mahdollisesta muutoksesta sekä uuden asuinpaikan kielestä. Selvitän, mitkä kielenpiirteet ovat havaittavia Kainuun murteessa ja uuden asuinpaikkakunnan puhetavassa. Sosiolingvistisessä osiossa tarkastelen muutamassa Kainuun murteen piirteessä ilmenevää variaatiota pääasiassa laadullisin menetelmin, mutta käytän myös perinteistä ristiintaulukointia variaation havainnollistamiseksi. Tutkimani piirteet ovat yleiskielen d:n vastineet, yleis- ja itämurteiden erikoisgeminaatio, toisen tavun lyhyen vokaalin puolipituus sekä diftonginreduktio.
Asuinpaikkakunta vaikuttaa kieleen liittyviin asenteisiin ja käsityksiin, mutta itse kieleen sillä ei näytä olevan kovin merkittävää vaikutusta. Tampereelle, Turkuun ja Helsinkiin muuttaneiden puheessa kainuulaiset piirteet ovat korvautuneet yleispuhekielisillä varianteilla useammin kuin Seinäjoelle, Ouluun ja Jyväskylään muuttaneilla, mutta puhujien välillä on suuria eroja. Toisen murrealueen leimallisia piirteitä ei juurikaan omaksuta. Kainuun murteesta tunnistetaan muiden paikkakuntien murteisiin verrattuna useampia piirteitä, ja sitä pystytään analysoimaan tarkemmin.
Idiolektissa hyvin säilyvät piirteet ovat ääntämykseltään jatkumomaisia: kaikkien informanttien puheessa esiintyy diftonginreduktiota, toisen tavun vokaalin puolipituutta sekä itämurteiden erikoisgeminaatiota, vaikka määrissä ja piirteiden vahvuudessa on eroja. Yleiskielen d sekä yleisgeminaatio katoavat kielestä herkimmin. Tämä johtuu luultavasti siitä, että piirteet asettuvat joko–tai-akselille ja ovat herkästi havaittavia. Erityisesti yleisgeminaatio näyttää olevan varsin leimallinen ja mahdollisesti siksi kartettava piirre.
Tutkimukseni antaa uutta tietoa ympäristön vaikutuksesta kielikäsityksiin ja idiolektin muutokseen. Kainuu pienenä ja suhteellisen huonosti tunnettuna murrealueena on jäänyt usein itämurteisiin keskittyvän tutkimuksen katvealueeseen. Tutkimukseni antaa siis myös tietoa erilaisten kainuulaistaustaisten kieli-identiteeteistä ja Kainuun murteen piirteiden esiintymisestä puhuma-alueen ulkopuolella.