Valon kaupunki, kuvitelmien kaupunki : Semioottinen tulkinta ajasta, tilasta ja spektaakkelista Pariisin 2024 olympialaisten avajaisseremoniassa
6.51 MB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset27
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaisten televisioitua avajaisseremoniaa semiotiikan keinoin. Tutkielmani kohteena on Seine-joella järjestetyn avajaislähetyksen merkkien rakentama koodisto sekä tuon koodiston globaalille televisioyleisölle välittämät konnotaatiot ja myytit. Täten tutkielman pyrkimyksenä on selvittää, millä tavoin seremonian televisioitu spektaakkeli luo visuaalista mytologiaa liittyen esimerkiksi Pariisin kaupunkitilaan, globaaliin olympialaisaatteeseen sekä Ranskan kansallisvaltioon.
Aineistosta havaittuja myyttejä tulkitsen suhteessa television edustamaan ainutlaatuiseen temporaalisuuteen sekä sen asemaan nykyisessä pirstaloituneessa mediaympäristössä. Tutkielmaani sisältyvä hypoteesi on, että myytit rakentuvat monitasoisesti ja kytkeytyvät usein samanaikaisesti esimerkiksi seremonian taiteellisiin tavoitteisiin, arkkitehtonisiin maamerkkeihin, kulutuskulttuuriin, megatapahtuman turvallisuutta koskevaan keskusteluun, poliittiseen ulottuvuuteen sekä brändi-imagon rakentamiseen. Keskeiseksi tutkimusongelmaksi muodostuu myös spektaakkelin hegemonialle vastakkaisten merkkien tarkastelu. Havaitsen, että puhdistusoperaation kohteena olleen Seine-joen edustama hallitsemattomuus sekä terrorismin uhka toimivat eräänlaisina poissaolevina merkkeinä, jotka näkymättömyydestään huolimatta tulevat indeksisesti esiin kuvitteellisten merkitsijöiden muodossa. Nämä häiriötä edustavat merkit sekoittuvat seremonian taiteellisiin viittauksiin tuhosta ja katastrofeista sekä itse Pariisin kaupungin historiaan kiisteltynä tilana ja turvallisuusalueena. Seurauksena spektaakkeli alkaa merkkien tasolla simuloimaan omaa tuhoaan, kiteytyen kaupungin mottoon: Fluctuat nec mergitur – huojuu, vaan ei huku.
Pääasiallinen tutkimusaineistoni koostuu nelituntisesta televisiolähetyksestä, jonka välittämiin ensisijaisesti visuaalisiin merkkeihin paneudun. Analyysia tukeva sekundaariaineisto koostuu avajaisia käsittelevistä uutisartikkeleista, joita hyödynnän tarkastellakseni merkityksenannon prosesseja, joissa media ennalta tuottaa poissaolevia merkkejä seremonian ympärille. Semioottinen metodini rakentuu erityisesti Roland Barthesin (1915–1980) kulttuurisemiotiikan perinteeseen, jossa konnotaatio ja myytti ovat keskeisiä käsitteitä. Keskeisen teoreettisen viitekehyksen muodostavat lisäksi Walter Benjaminin kirjoitukset modernista kaupunkikokemuksesta sekä Guy Debordin, Jean Baudrillardin ja Henri Lefebvren ajatukset spektaakkelista, simulaatiosta ja tilan sosiaalisesta tuotannosta.
Tutkielma osoittaa, että avajaisseremonia rakentaa televisiokuvan välityksellä monikerroksisen myyttisen esityksen Pariisista, jossa kaupungin historialliset maamerkit, sillat ja joki toimivat tilallisten merkitysten aktiivisina lähteinä. Samalla analyysi tuo esiin Jean Baudrillardn simulaatioteorian hyödyllisyyden nykyisen hyperreaalin mediakulttuurin tarkastelussa sekä Walter Benjaminin kirjoitusten ajankohtaisuuden olympialaisten edustamien politiikan, mainonnan ja median risteyskohtien analyysissä. Kokonaisuudessaan tutkielma ehdottaa, että Pariisin avajaisseremonia edustaa modernin mediaspektaakkelin kehityksen eräänlaista huipentumaa, jossa sen merkityt ovat hegemonisesti tuotetussa myyttisyydessään sekä samanaikaisesti muuttumattomia eli ”ikuisia”, mutta toisaalta alati muuntautuvaisempia ja häilyvämpiä, jolloin merkkejä voidaan entistä helpommin myös skandalisoida. Monimerkityksellinen spektaakkeli muodostuu television välityksellä myös yhä enemmän suhteesta omaan epäonnistumiseensa, kurottamalla kohti katastrofia.