Aikatietoisuuden merkitys Husserlin fenomenologiassa
652.16 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa pyrin selvittämään saksalaisen filosofin Edmund Husserlin (1859–1938) näkemystä ajasta ja siihen liittyvästä aikatietoisuudesta. Husserl koki 1900-luvun alussa, että eurooppalaiset tieteet olivat kriisissä ja tarvitsivat uutta näkökulmaa todellisuuden todellisen laadun paljastamiseksi. Tätä varten hän kehitti uuden fenomenologiaksi ristimänsä käsitejärjestelmän, joka pyrki nimensä mukaisesti tutkimaan puhtaita ilmiöitä.
Husserl tutki ensin tieto-oppia ja pyrki sen avulla pääsemään käsiksi totuuden luonteeseen. Hänen pääoivalluksensa liittyi näkökulman kääntämiseen sisäänpäin kohti tietoisuutta, jonka avulla hän pyrki tutkimaan elämysmaailmaa. Ilmiöiden tutkimiseen Husserl kehitti erityisen metodin, fenomenologisen reduktion. Tämän metodin avulla hän pyrki sulkemaan tietoisuuden ulkopuolelle kaiken, mikä ei ollut peräisin puhtaista ilmiöistä. Kun tämä sulkeistaminen oli suoritettu, kyettäisiin tietoisuuden aktien eli ajattelun avulla analysoimaan ilmiöiden rakennetta.
Ajan olemus ja aikatietoisuus oli alusta asti Husserlin tutkimuksen keskiössä. Hän koki, että vaikka aikaa oli käsitelty filosofiassa antiikin ajoista lähtien, ei yksikään ajattelija ollut kyennyt määrittelemään sitä tyhjentävästi. Husserl pyrkikin fenomenologiansa avulla tuomaan ajan näkyväksi ilmiönä, jotta siihen voitaisiin soveltaa fenomenologista metodia. Tällä tavalla hän pyrki löytämään ajan alkuperäisen olemuksen ja luomaan teorian sen tulkinnasta.
Tutkielmassani Husserlin ajan analyysiä käydään läpi kolmen vaiheen kautta, jotka sijoittuvat Husserlin ajatteluun eri aikakausina. Ensimmäisessä vaiheessa hän peilaa opettajansa Brentanon ajatuksia ja pyrkii löytämään ajan määritelmän tietoisuuden käsityssisältöjä tulkitsemalla. Toisessa vaiheessa hän soveltaa reduktiotaan sekä aikaan että aikatietoisuuteen pyrkiessään löytämään sitä konstituoivan taustaoletuksen. Kolmannessa vaiheessa hän käyttää uusia käsitteitä aiempien teorioidensa täydellistämiseksi ja saa viimein vastauksia häntä aiempina vuosikymmeninä askarruttaneisiin kysymyksiin.