Turvaton tapaamisoikeus : Lapsen oikeus väkivallalta suojeluun hovioikeuksien ratkaisukäytännössä
1.29 MB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset3
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Useat kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja kansalliset säädökset takaavat lapsen oikeuden väkivallalta suojeluun ja sen, että tämä väkivalta otetaan huomioon esimerkiksi lapsen tapaamisoikeudesta päätettäessä. Tässä tutkielmassa hahmottelen ne oikeudelliset kriteerit, jotka tämä lapsen oikeuteen väkivallalta suojeluun, tapaamisoikeuteen ja lapsen etuun liittyvä oikeudellinen kehys lapsen oikeudelle väkivallalta suojeluun asettaa. Tutkielmassa tarkastelen oikeudellisten kriteerien tarkempia täyttymisen ehtoja ja lopulta sitä, kuinka nämä kriteerit kansallisissa hovioikeusratkaisuissa toteutuvat. Tutkielman tavoitteena on luoda kokonaisvaltainen kuva lapsen oikeudesta väkivallalta suojeluun ja sen toteutumisesta sekä teoriassa että käytännössä.
Tutkielmassa käytän lainopillista metodia, mutta tutkielma on myös rajatuissa määrin yhteyshakuinen eli muihin oikeuden- ja tieteenaloihin avautuva. Lapsi- ja ihmisoikeudellisten periaatteiden rinnalla tutkielmassa huomioidaan esimerkiksi perheoikeudellinen lähestymistapa sekä hyödynnetään varsinaisen lainopin ulkopuolisia lähteitä kuten lääketieteellistä kirjallisuutta. Tutkielma on de lege lata -tyyppinen, mutta sisältää myös de lege ferenda -tyyppisinä pidettäviä tulkintakannanottoja erityisesti tutkielman johtopäätöksissä.
Tutkielmassani paikannan viisi kriteeriä, joiden avulla lapsen oikeuden väkivallalta suojeluun toteutumista ja samalla koko ratkaisun oikeellisuutta ja lapsen edun mukaisuutta voidaan arvioida käytännössä: 1) lapseen kohdistuva väkivalta on huomioitu, 2) lapseen kohdistuvan tulevan väkivallan uhkaa on arvioitu, 3) väkivallan vaikutukset lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin on huomioitu, 4) lapsen mielipide tai suhtautuminen on huomioitu ja 5) tapaamisoikeuden rajoitus on oikeasuhtainen ottaen huomioon lapsen oikeuden vanhempiinsa.
Arvioitaessa näitä kriteerejä kansallisen hovioikeuskäytännön valossa havaitaan, että kaikki kriteerit toteutuvat erittäin vaihtelevasti, eikä lapsen oikeutta väkivallalta suojeluun siten voida kansallisessa oikeuskäytännössä pitää toteutuneena. Tutkielman lopputulosten perusteella suositan, että lapsen suojeluun väkivallalta suhtauduttaisiin nykyisen normikehikon mahdollistamalla tavalla oikeusperusteisesti eikä nykyisen tulkinnan tavoin hyvinvointiperusteisesti. Lapsen oikeuden väkivallalta suojeluun parempi toteutuminen ei edellytä esimerkiksi uutta ennakkopäätöstä, vaan jokainen oikeusaste, tuomioistuin ja tuomari voi edistää lapsen oikeuksien entistä parempaa toteutumista jo nyt.