Käännekohta ja oikeutus : Kuvaileva kirjallisuuskatsaus turvallistamisesta sekä Nato- jäsenyyden oikeutuksesta Suomessa vuoden 2022 jälkeen
354.29 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset8
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä kanditaatintutkielmassa tarkastelen kuvailevan kirjallisuuskatsauksen menetelmin, miten Venäjästä koettua uhkaa turvallistettiin Suomessa ja miten Nato-jäsenyyden legitimiteetti sekä kustannusten hyväksyntä rakentui vuoden 2022 jälkeen. Tavoitteena on ymmärtää, millaisin tulkinnoin ja perusteluin Nato-ratkaisusta tuli nopeasti sekä poliittisesti että julkisesti oikeutettu ja vastuullisena esitetty turvallisuusratkaisu ja miten päätöksentekoprosessi vaikutti siihen, millaisia velvoitteita ja resursointia pidettiin hyväksyttävinä. Tutkielma on narratiivinen kuvaileva kirjallisuuskatsaus ja sen aineistona käytän 12 vertaisarvioitua tutkimusjulkaisua, jotka käsittelevät Suomen Nato-keskustelua, mielipidemuutosta, legitimointipuhetta, turvallisuusdiskurssia sekä kustannus- ja priorisointikehyksiä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii turvallistamisen teoria, ja legitimiteetti toimii keskeisenä käsitteenä ratkaisun oikeutuksen tarkastelussa.
Kirjallisuuskatsauksen tuloksissa Nato-käänne näyttäytyy turvallistamisen prosessina, jossa uhkatulkinta vahvistui nopeasti ja siirsi hyväksyttävän politiikan rajoja. Ratkaisu oikeutettiin samanaikaisesti jatkumona aiemmalle linjalle ja katkoksena, jonka Ukrainan sodan murros teki välttämättömäksi. Legitimiteetti rakentui keskustelun muodossa, kun konsensuksen ihanne vahvisti ratkaisun uskottavuutta, mutta saattoi kaventaa vaihtoehtojen näkyvää punnintaa. Kustannukset kehystettiin euromäärien sijaan velvoitteina, riskeinä ja sitoumuksina, jotka välttämättömyyden tunne teki osaksi legitiimiä ratkaisua.
Tutkielman tulokset osoittavat sen, että Nato-käänteen ymmärtäminen vaatii huomion kiinnittämistä paitsi uhkakuvien vahvistumiseen myös oikeutuksen rakentumiseen ja keskustelun raameihin. Turvallistaminen ei näyttäydy aineistossa pelkkänä uhkien nimeämisenä, vaan prosessina, joka muovasi päätöksenteon rytmiä, perustelujen hierarkiaa ja hyväksyttävyyden kriteerejä. Tutkielma tuo esiin jatkotutkimuksen tarpeen erityisesti sen suhteen, miten turvallisuuspolitiikan konsensuksen normi vaikuttaa demokraattiseen vaihtoehtojen punnintaan ja kustannuskeskustelun läpinäkyvyyteen kriisitilanteissa sekä niiden jälkeen.