Le-johdos kiinnostelee : Vuosina 2015–2020 sanastettujen le-vartaloisten johdosten rakenne, merkitys ja leksikaalistuminen

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen vuosina 2015–2020 sanastettujen le-johdosten rakennetta, merkitystä ja leksikaalistumista. Le-johdoksella tarkoitan tyypillisesti kantasanansa laadun muutosta luonnehtivia -ele-, -ile-, -(i)Ctele- ja -ske(nte)le-johtimisia verbijohdoksia, kuten laulella ja lueskella. Tavoitteenani on tarjota kattava yleiskuva johdostyypistä nykyisellään: sen leksikaalisista, johto-opillisista, kieliopillisista ja semanttisista piirteistä. Lisäksi pyrin selvittämään, ovatko le-johdokset lähinnä hetkellisiä muodosteita vai vakiintuvatko ne yleiskieleen. Tätä tutkin sen perusteella, mitkä sanoista on otettu Kielitoimiston sanakirjaan.

Aineistoni koostuu 131 sanasta (145 esiintymästä), jotka ovat peräisin Kotimaisten kielten keskuksen ylläpitämästä sisäisestä tietokannasta Nykysuomen sana-arkistosta. Sinne johdokset on poimittu pääosin painetusta mediasta. Käsittelen aineistoa sekä laadullisesti että määrällisesti, mutta painotan laadullista analyysiä, jonka havainnollistamisen tukena määrälliset huomiot toimivat. Tutkielmani kuuluu sanastontutkimuksen, johto-opin ja sanakirjantutkimuksen alaan. Lähtökohtana sille toimii erityisesti Leena Kytömäen (1990) huomiot nominien lisääntymisestä le-johdosten kantoina.

Aineisto osoittaa, että nominit ovat le-johdosten kantasanoina yleisempiä, mutta ero verbikantoihin on maltillinen. Kuitenkin myös verbikantaisten johdosten perimmäisissä kannoissa on paljon nomineja. Verbikantaisille le-johdoksille yleinen kanta on supistumaverbi, ja supistumajohdin -A- hahmottuu joissain tapauksissa jopa yhdysjohtimeksi -ile-johtimen kanssa. Koska johdin -ile- liittyy erityisesti nomineihin ja supistumaverbeihin, voi tyypillisin le-johdin olla muuttumassa johtimesta -ele- johtimeen -ile-. Yhdysjohtimet ovat aineistossa melko yleisiä, ja vaikka ei olekaan varmaa, miksi jonkin verbimuodon yli loikataan suoraan le-johdokseen, on todennäköistä, että se mielletään erityisen verbimäiseksi muodoksi.

Tämän aineiston valossa sanakirjaan otetaan vain vähän le-johdoksia, ja niistä suurin osa merkitään tyyliltään arkisiksi, yleiskielestä poikkeaviksi. Nominikantaisuuden trendi näkyy myös näissä sanakirjalekseemeissä. Nominin suhde le-johdokseensa on mutkikkaampi kuin verbin omaansa, mikä synnyttää suuremman tarpeen myös sanakirja-artikkeleille.