Luovuuden rajat musiikissa – tunnistamattoman samplen kriteeri kulttuurisen kestävyyden näkökulmasta

Abstract

Tutkielma käsittelee musiikin samplausta koskevaa tekijänoikeudellista sääntelyä erityisesti Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksutun tunnistamattoman samplen kriteerin näkökulmasta. Tutkielma ottaa tarkasteluun kysymyksen siitä, miten kyseinen kriteeri vaikuttaa luovaan uudelleenkäyttöön digitaalisessa musiikkikulttuurissa ja edistääkö se kulttuurisesti kestävää luovuutta musiikissa. Tutkielman pääasiallinen tutkimusmetodi on lainoppi, jonka avulla tarkastellaan Euroopan unionin tekijänoikeusjärjestelmän sisältöä painottaen Euroopan unionin tuomioistuimen Pelham-ratkaisuja ja näiden ratkaisujen merkitystä samplauksen oikeudelliselle arvioinnille. Lainopillista tarkastelua täydennetään kulttuurisen kestävyyden näkökulmalla, jonka avulla arvioidaan sääntelyn vaikutuksia kulttuuriseen jatkuvuuteen ja -toimijuuteen sekä luovaan uudelleenkäyttöön. Tutkielmassa ilmenee, että nykyinen sääntely suojaa tehokkaasti oikeudenhaltijoiden oikeuksia ja tukee alkuperäisten teosten säilymistä, mutta samalla se kuitenkin rajoittaa merkittävästi samplausta luovana ilmaisunkeinona. Jos sample täytyy muokata tunnistamattomaksi, jotta sen käyttäminen sallitaan, voi tunnistamattomuuden vaatimus tällöin heikentää kulttuurista vuoropuhelua, vaikeuttaa luovaa uudelleenkäyttöä ja kaventaa erityisesti pienempien toimijoiden mahdollisuuksia osallistua kulttuurin tuottamiseen. Unionin tuomioistuimen tuoreessa Pelham II -ratkaisussa unionin tuomioistuin otti kuitenkin askeleen kohti joustavampaa järjestelmää, linjaamalla pastissipoikkeuksen soveltuvuudesta samplaukseen. Pastissipoikkeus voi lisätä joustavuutta tilanteissa, joissa tunnistamattomuus on epäselvää. Poikkeuksen soveltuvuus samplaukseen ei kuitenkaan ratkaise vielä kaikkia samplaukseen kohdistuvia epäselvyyksiä, sillä poikkeuksen avoin tulkintarakenne johtaa epävarmuuteen soveltamisen rajoista. Tutkimustulosten perusteella keskeinen johtopäätös on se, että tunnistamattoman samplen kriteeri edistää kulttuurista kestävyyttä vain rajallisesti ja näyttäytyy kokonaisuutena enemmän sitä rajoittavana kuin tukevana ratkaisuna. Tutkielman perusteella tekijänoikeusjärjestelmän jatkokehityksessä tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota digitaalisen kulttuuriin luoviin käytäntöihin sekä kulttuurisen uudelleenkäytön mahdollisuuksien turvaamiseen. Pelham II -ratkaisu on hedelmällinen esimerkki oikeasta kehityssuunnasta.