Resilienssikeskeisyys lastensuojelun sosiaalityöntekijän orientaationa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityöntekijän roolia lastensuojelun asiakkaiden resilienssin tukemisessa. Lastensuojeluasiakkuus alkaa, kun sosiaalityöntekijä arvioi, että lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai lapsi käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään ja kehitystään. Lastensuojelun asiakkuuden syihin liittyy usein kuormittava tai jopa lapsen sietokyvyn ylittävä elämäntilanne. Resilienssillä tarkoitetaan hyvinvointia ylläpitävää kapasiteettia, joka auttaa yksilöä murtumatta selviytymään ja palautumaan kuormittavista tilanteista. Tutkielmassani analysoin systemaattisen kirjallisuuskatsauksen metodin avulla kansainvälisiä haastattelututkimuksia (N=8), joissa lastensuojelun sosiaalityöntekijä tukee roolissaan lapsen resilienssiä. Tutkimuskysymyksenäni on selvittää millaista tietoa resilienssin tukemisesta on tuotettu lastensuojelun sosiaalityön kontekstissa, sekä millä tavalla tutkimuksissa kuvataan sosiaalityöntekijän roolia resilienssin tukijana osana lapsen edun mukaista muutostyötä. Tutkielman teoreettisena taustana toimii lainsäädäntöön ja sosiaalityön teoriaan perustuva käsitys lastensuojelun sosiaalityöntekijän roolista ja lastensuojelusta. Sen mukaisesti sosiaalityöntekijän rooliin kuuluu toimia ammatillisena asiantuntijana, jonka tehtävä on huolehtia lapsen edun toteutumisesta osana lastensuojelun prosessia tehden suhdeperustaista työtä. Lisäksi teoriaosuudessa tarkastellaan ACE-teoriaa (adverse childhood effects) eli tutkimusta epäsuotuisten lapsuusajan tapahtumien vaikutuksesta lapseen, sekä resilienssiä lastensuojelun kontekstissa tarkastellutta tutkimusta. Tutkielman tuloksena on malli resilienssikeskeisyydestä lastensuojelun sosiaalityöntekijän orientaationa, joka kuvaa sitä, miten lastensuojelun sosiaalityöntekijä voi toimia roolissaan asiakkaan resilienssin tukemiseksi. Resilienssiorientaatio kuvataan tutkielmassa koostuvan kahdesta osasta. Ensimmäiseen osaan kuuluvat resilienssikeskeisyyden teoreettiset viitekehykset eli se, minkälaisilla mekanismeilla sosiaalityöntekijät pyrkivät saaman aikaan muutosta asiakkaan resilienssissä. Resilienssikeskeisen työotteen teoreettisena perustana on kolme pääperiaatetta, joita ovat voimavarakeskeisyys, dynaamisten prosessien tunnistaminen sekä pyrkimys positiivisten ketjureaktioiden aikaansaamiseen. Resilienssikeskeisyyden vastaiseksi toiminnaksi taas voidaan tunnistaa puutekeskeinen tai ainostaan riskien välttelyyn keskittyvä lähestymistapa tai keskittyminen yksittäisiin asiakkaan ominaisuuksiin prosessien sijaan. Tutkielman analyysin toisessa osassa eritellään aineistosta kolme käytännön työn kokonaisuutta, jotka muodostavat sosiaalityöntekijän roolin resilienssikeskeisenä toimijana: sosiaalityöntekijän ammatilliset ominaisuudet, toimet suhteessa lapseen ja toimet suhteessa ympäristöön. Sosiaalityöntekijän ammatillisiin ominaisuuksiin kuuluvat tunne-, vuorovaikutustaidot ja asenne. Sosiaalityöntekijän toimet suhteessa lapseen jakautuvat luottamuksellisuuden ja jatkuvuuden kokemuksen tuottamiseen sekä positiivisen itsetuntemuksen lisäämiseen. Sosiaalityöntekijän toimet suhteessa verkostoon jakaantuvat toimiin lapsen toiminta-, oppimis- ja sosiaalisessa ympäristössä sekä organisaatiotasolla.