”Hitleriä nyt saa vihata mutta ei kanelipullia” – kansallisuusdiskurssit ja niiden hierarkkinen asema Tervetuloa Ruotsiin- ja Delhin kauneimmat kädet -televisiosarjoissa

Abstract

Tutkielmani pyrkii osaltaan valottamaan sitä etnistä ja kansallisuushierarkkista todellisuutta, mitä 2010-luvun kulttuurisiin vuorovaikutustilanteisiin pohjautuvat televisiokomediat edustavat. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa ajatus siitä, kuinka median arkikäsityksiä tuottavan mahdin vuoksi sen ehdottamien kansallisten representaatioiden ja hierarkioiden tutkiminen on alinomaa tärkeää globalisoituvassa ja jälkikolonialistisessa maailmassa myös suhteellisen kantaa ottamattomina ja kepeinä nähtyjen lajityyppien, kuten romanttisten komedioiden, kohdalla. Aineistoni koostuu amerikkalaisesta sitcom-sarjasta Tervetuloa Ruotsiin (2014) sekä ruotsalaisesta draamakomediasta Delhin kauneimmat kädet (2017). Yhdistävänä kulttuurisena kehyksenä sarjoissa toimii ruotsalaisuus, jota kuitenkin peilataan toisessa amerikkalaisuutta ja irakilaisuutta, toisessa intialaisuutta vasten. Kriittisen diskurssi- ja ideologia-analyysin avulla tavoitteenani on selvittää sarjojen sisältämät kansallisuusdiskurssit eli tavat puhua edustamistaan kansallisuuksista ja niiden keskinäiset kansallisuushierarkkiset asemat sarjojen pääasiassa komedian varjolla välittyvässä kerronnassa.Tutkielma sijoittuu postkolonialistisen mediatutkimuksen kentälle, jossa kulttuureja ja niiden välisiä suhteita tarkastellaan huomioimalla kansallisuusdiskurssien ja -hierarkioiden taustalla vaikuttavat historialliset ja poliittiset tekijät. Jälkikolonialistisella teorialla on oleellinen merkitys tässä työssä, jossa tutkittavien televisiosarjojen tuotantonäkökulma on yhtäällä amerikkalainen ja toisaalla ruotsalainen länsimaalainen ideologia. Havaintoni on, että kummassakin aineistoni sarjassa kansallinen näkökulmasidonnaisuus yhdessä jälkikolonialistisen maailman hahmotustavan ja genreuskollisuuden kanssa tuottaa kulttuurisia hierarkioita tuotantonäkökulman eduksi. Tämä tapahtuu niin stereotypisoimisen ja representaation taakan kaltaisten perinteisten kansallisuuksien kuvailukeinojen kautta kuin astetta epäsuoremmin kulttuuristen törmäysten, banaalin nationalismin, kansallisen identiteetin liukuvuuden ja kansallisen itsereflektoinnin kaltaisten kerronnan keinojenkin välityksellä. Vaikka toisessa sarjoista muodostuu jonkin asteista hierarkiaa myös kahden länsimaalaisen kulttuurin välille, välittyy länsimaalaisuus kuitenkin edelleen hegemonisena toimijuutena läpi aineiston.