Uudisraivaajien Pakila : Pakilalaisten omakuvan muutos 1910 – 1950-luvuilla
1003.26 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset1
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan pakilalaisten historiatietoisuutta ja omakuvaa 1900-luvun alkupuolelta 1950-luvulle muistitieto aineiston kautta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaiseksi Pakilan asukkaat muistivat asuinalueensa ja miten he jäsentävät sen muutosta.
Tutkielman päälähteinä toimivat Pakila-seuran julkaisut Pakilan seudun historia (1985) ja Pihoilla ja ploteilla: lapsuusmuistoja Pakilasta (2003), joita analysoidaan lähiluvun menetelmällä. Lisäksi käytän Pakilan vapaapalokunnan ja työväentalon historiikkeja päälähteideni tukena.
Analyysi osoittaa, että pakilalaisten historiatietoisuudessa korostuvat erityisesti yhteisöllisyys, luonnonläheisyys, maalaismaisuus sekä niukkuuden kokemukset. Näitä teemoja jäsentää uudisraivaajatyyppinen omakuva, jossa korostuvat omatoimisuus ja yhteistoiminta. Työväenluokkainen tausta sen sijaan jää muistitiedossa vähemmälle huomiolle.
Tutkielma osoittaa, että vaikka Pakila muuttui merkittävästi sotien jälkeen ja keskiluokkaistui, tietyt keskeiset merkitykset, kuten yhteisöllisyys ja luonnonläheisyys, säilyvät, mutta niiden luonne muuttui. Yhteisöllisyys ei enää ollut välttämättömyys, vaan siitä tuli arvo ja ihanne.
This thesis examines the historical consciousness and self-image of the residents of Pakila from the early twentieth century to the 1950s through oral history materials. The aim of the study is to explore how the inhabitants of Pakila remembered their residential area and how they conceptualized its transformation.
The principal sources of the thesis are the publications of the Pakila Society, Pakilan seudun historia (1985) and Pihoilla ja ploteilla: lapsuusmuistoja Pakilasta (2003), which are analyzed using the method of close reading. In addition, the histories of the Pakila Volunteer Fire Brigade and the local Workers’ Hall are employed as supporting sources.
The analysis demonstrates that Pakila residents’ historical consciousness particularly emphasizes themes of community, closeness to nature, rural character, and experiences of scarcity. These themes are structured by a “pioneer” type of self-image, highlighting self-reliance and cooperation. By contrast, the working-class background receives relatively little attention in the oral history material.
The thesis shows that although Pakila underwent significant changes after the Second World War and became more middle-class, certain key meanings—such as community and closeness to nature—persisted, albeit in altered forms. Community was no longer a necessity but instead became a value and an ideal.