Olosuhdetahallisuus solvaustyylisissä kiihottamisrikoksissa

Abstract

Kiihottamisrikoksen rangaistavuuden on katsottu edellyttävän olosuhdetahallisuutta. Solvaustyylisissä kiihottamisrikoksissa olosuhdetahallisuuden arviointi on kuitenkin pulmallista erityisesti tahallisuusarvioinnin kohdentumisen näkökulmasta. Lausuman solvaavuutta ei voida pitää puhtaasti empiirisenä tosiseikkana, vaan arviointi edellyttää myös oikeudellista ja arvottavaa tulkintaa. Yleisten tahallisuusoppien mukaan tahallisuus kohdentuu lähtökohtaisesti teon kannalta merkityksellisiin tosiseikkoihin eikä tekijän käsitykseen teon oikeudellisesta luonteesta. Kiihottamisrikoksissa tämä lähtökohta joutuu koetukselle, sillä tekijän tietoisuus lausuman solvaavasta luonteesta näyttää muodostuvan keskeiseksi rangaistusvastuun edellytykseksi. Oikeustilan epäselvyyden vuoksi tahallisuusarvioinnin kriteerejä on tarpeen täsmentää rikosvastuun johdonmukaisuuden ja ennakoitavuuden turvaamiseksi. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä perusteilla tahallisuutta arvioidaan solvaustyylisissä kiihottamisrikoksissa ja minkälaisia haasteita arviointiin liittyy. Tarkastelun keskiössä on ratkaisu KKO 2026:27, joka ilmentää oikeuskäytännössä kiihottamisrikosten kohdalla omaksuttua tapaa antaa merkitystä tekijän tietoisuudelle lausuman solvaavasta luonteesta. Ratkaisu on tahallisuusopin näkökulmasta jännitteinen, koska siinä tahallisuusarviointi sijoittuu lähelle tekijän käsitystä teon normatiivisesta merkityksestä. Toisaalta myöskään puhtaasti empiirinen arviointi ei sovellu ongelmitta solvaustyylisiin kiihottamisrikoksiin, sillä lausuman solvaavuus ei ole objektiivisesti havaittava tunnusmerkistöolosuhde, jollaisiin tahallisuusarviointi rikosoikeudellisessa harkinnassa tavallisesti kohdennetaan. Tutkielmassa olosuhdetahallisuutta tarkastellaan sekä luonteeltaan solvaavan tekstin kirjoittajan että verkkosivuston ylläpitäjän roolien kautta. Tutkielma on rikoslainopillinen, ja siinä hyödynnetään rikoslakia ja sen esitöitä, olosuhdetahallisuutta ja kiihottamisrikoksia koskevaa oikeuskäytäntöä sekä tahallisuutta koskevaa oikeuskirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä. Tutkielman johtopäätöksenä on, että solvaustyylisissä kiihottamisrikoksissa tahallisuusarvion kohdentuminen tekijän subjektiiviseen käsitykseen esitetyn lausuman tunnusmerkistönmukaisuudesta on oikeuskäytännön systematiikan kannalta ongelmallista. Kiihottamisrikosten yhteydessä omaksutusta tulkintalinjasta näyttää seuraavan, että teon rangaistavuutta arvioitaessa korostuvat tekijöiden subjektiiviset ominaisuudet. Tämä herättää huolen oikeuskäytännön yhdenvertaisuuden ja ennakoitavuuden toteutumisesta. Tahallisuusarvioinnin kriteerejä olisi siksi jatkossa täsmennettävä, jotta kiihottamisrikosten soveltaminen olisi nykyistä johdonmukaisempaa, ennakoitavampaa ja yhdenvertaisempaa.