Rakkautta sodassa : Suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden rakkaussuhteet Katja Ketun teoksessa Kätilö ja Paula Havasteen teoksessa Yhden toivon tie

Abstract

Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten suomalaisessa nykykirjallisuudessa on kuvattu suomalaisten naisten ja saksalaisten sotilaiden rakkaussuhteita toisen maailman sodan aikana. Aihetta on käsitelty ja uusinnettu kotimaisessa kirjallisuudessa 1950-luvulta alkaen aina nykypäivään asti, eikä aiheen suosio näytä laantuvan. Tutkielmani aineistona ovat Katja Ketun teos Kätilö (2011) ja Paula Havasteen teos Yhden toivon tie (2012). Tavoitteeni on selvittää, millaista kulttuurista muistia teokset tuottavat suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden välisistä rakkaussuhteista. Tarkastelen sitä, millaisilla keinoilla näitä suhteita kuvataan. Pohdin, miten nämä rakkaussuhteet vaikuttavat kohdeteosten suomalaisnaisiin. Analysoin kohdeteoksia kulttuurisen muistin näkökulmasta. Kulttuurisella muistilla tarkoitetaan niitä erilaisia muistamisen traditioita ja instituutioita, joilla eri kulttuurit muistelevat ja pitävät yllä omaa menneisyyttään. Kulttuuriselle muistille on keskeistä se, miten eri yhteisöt muistavat ja muistelevat menneisyyttään ja mikä merkitys näillä muistamisen tavoilla on yhteisön ja yksilöiden kulttuurille ja identiteetille. Päälähteenäni toimii Marita Hietasaaren teos Sodan muisti (2016), jossa hän analysoi suomalaisia sotaa käsitteleviä teoksia kulttuurisen muistin näkökulmasta. Käytän tulkintojeni tukena myös historiallista taustatietoa, joka suurilta osin edustaa uutta sotahistoriaa, joka on vaikuttanut paljon 2000-luvulla ilmestyneisiin historiallisiin romaaneihin. Molemmissa kohdeteoksissa toistuu samoja piirteitä kuin saman aihepiirin aikaisemmissa teoksissa, mutta molemmat teokset tuottavat myös uudenlaista kulttuurista muistia suomalaisnaisten ja saksalaissotilaiden suhteista. Esimerkiksi Yhden toivon tiessä naispäähenkilö toistaa kuvaa kevytmielisestä naisesta, joka tavoittelee avioliittoa saksalaissotilaan kanssa ja pyrkii siihen ulkonäkönsä avulla. Ulkonäköön turvautuminen ei kuitenkaan teoksessa saa pelkästään turhamaisia piirteitä, vaan se muodostuu naispäähenkilön voimavaraksi selviytyä. Kätilössä naispäähenkilö ei ole pelkästään uhri, vaan selkeästi toimija, joka myös itse tekee moraalittomia tekoja. Teos luo uudenlaista kulttuurista muistia, jossa moraalista neuvotellaan myös naisen tekojen kohdalla.