”’Peikko ei oikeastaan ole mikään peikko, eikä eläinkään – hän on olento.’” : POSTHUMANISTINEN JA EKOKRIITTINEN NÄKÖKULMA TOVE JANSSONIN MUUMIKIRJOJEN HAHMOIHIN

Abstract

Pro gradu -tutkielma käsittelee Tove Janssonin muumikirjojen hahmojen ontologiaa. Tutkimusaineisto koostuu muumiromaaneista Småtrollen och den stora översvämningen, Kometen kommer, Trollkarlens hatt, Muminpappans memoarer, Farlig midsommar, Trollvinter, Pappan och havet ja Sent I november sekä novellikokoelmasta Det osynliga barnet och andra berättelser. Tutkimuskysymykset keskittyvät hahmojen erilaisten ruumiillistumien ja mielen ontologiaan, etiikkaan ja vuorovaikutukselliseen suhteeseen luonnon kanssa.

Tutkielman teoriaosuus muodostuu posthumanistisesta olennon ontologian ja inhimillisyyden kyseenalaistamisesta sekä ekokriittisestä tutkimuksesta, joka keskittyy etiikkaan ja luontosuhteeseen. Tutkielmassa tarkastellaan hahmojen ontologian epävakautta niiden ruumiillistumien ja metamorfoosien kautta, mikä posthumanistisesti ajateltuna osoittaa kaikkien olentojen ontologian epävakauden ja kyseenalaistaa, mitä on inhimillisyys. Ruumiillisuuksia tarkasteltaessa erityisesti ulkomuotoaan ja mieltään muuttavat hahmot ovat käsiteltävinä tutkielmassa. Radikaalimmin muotoaan kirjasarjassa muuttavat Muumipeikko, jonka ulkomuoto vaihtuu kummituseläimeksi, Ninni joka muuttuu takaisin näkyväksi ja nummuliitti, joka ruumiillistuu tarinan avulla. Muumipappa, Mörkö, Ti-ti-uu ja Niiskuneitikin ovat mukana tarkastelussa heidän ontologisen epävakautensa vuoksi.

Tutkielmassa tarkastellaan hahmojen jakautumista ja identifioitumista eri heimoikseen sekä näiden heimojen ominaispiirteitä. Tarkasteltavana on myös hahmojen luontosuhteen vuorovaikutuksellisuus ja merkitys, jotka ilmenevät Nuuskamuikkusen, Hemulin, Vilijonkan ja muumiperheen kohdalla.

Muumihahmoista on tehty eri alaisia tutkimuksia, joissa niiden luontosuhdetta, yhteisöllisyyttä ja psykologiaa tutkitaan, mutta hahmojen moninaisuus ja ontologian epävakaus antavat edelleen sijaa tutkimukselle. Posthumanismi ja ekokritiikki soveltuvat mielekkäästi yhteen kirjallisuudentutkimuksessa, ja yhdessä ne voivat paljastaa muumikirjoistakin uusia kriittisiä näkökulmia.