Kulttuurinen moninaisuus päiväkodin arjessa : yhteisöllisyyden rakentaminen ja osallisuuden tukeminen kulttuuritietoisessa varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastelen kulttuurisen moninaisuuden ja kulttuuritietoisen varhaiskasvatuksen ilmenemistä päiväkodissa. Lisäksi pyrin selvittämään, mitkä pedagogiset keinot nousevat esille rakennettaessa yhteisöllisyyttä ja tuettaessa lapsen osallisuutta monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksen tarkoitus on syventää näihin asioihin liittyvää ymmärrystä. Aineistonkeruumenetelmäni oli teemahaastattelu. Haastattelin viittä saman alueen sisällä työskentelevää varhaiskasvattajaa, joista kolme toimi varhaiskasvatuksen opettajina ja kaksi kieli- ja kulttuuriopettajina. Aineistonanalyysimenetelmänä käytin aineistonlähtöistä sisällönanalyysiä. Tutkimuksen tulosten mukaan varhaiskasvatusyhteisön kulttuuritietoisuutta lisäävät eri kielten, katsomusten ja kulttuurien läsnäolo jokapäiväisessä arjessa ja lasten oppimisympäristössä. Erilaisista kielistä, kulttuureista ja katsomuksista on tärkeä keskustella ja niihin olisi hyvä tutustua yhdessä lasten kanssa. Henkilöstön kulttuurinen osaaminen ja tähän liittyvät selkeät, yhteiset käytännöt helpottavat kulttuuritietoisen varhaiskasvatuksen toteuttamista. Yhteisöllisyyden rakentamisen kannalta merkittävät pedagogiset keinot ovat turvallisen ympäristön luominen ryhmään, tunnetaitojen harjoittelu, vertaissuhteiden tukeminen, yhteisen kommunikointitavan löytäminen sekä lasten kulttuurisen ymmärryksen kehittäminen. Kulttuurisen moninaisuuden ollessa luonteva osa yhteisön arkea, on mahdollista rakentaa erilaisuutta kunnioittava ilmapiiri, jossa kulttuurinen moninaisuus on yhteinen voimavara. Osallisuuden pedagogiikka monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa koostuu kielen ja kommunikoinnin tukemisen keinoista. Osallisuuden toteutuminen edellyttää, että toimintaympäristö on lapselle ymmärrettävä. Kielen puuttuessa lapsen vertaissuhteiden ja leikin tukeminen ja havainnointi vahvistaa osallisuuden toteutumista. Tuloksista voidaan päätellä, että varhaiskasvatuksen kulttuurisen moninaisuuden lisääntyessä myös siihen liittyvä osaaminen lisääntyy. Varhaiskasvatuksen toimijoiden on kuitenkin tärkeä reflektoida omaa toimintaansa ja sitä, etteivät he pidä kulttuuritietoisen varhaiskasvatuksen toteutumista itsestään selvänä siksi, että se on ilmiönä vakiintunut. Yhteisen kielen puuttuessa on tärkeä löytää vaihtoehtoisia kommunikointimenetelmiä ja olla läsnä lasten leikeissä ja vertaissuhteissa. Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri, jossa jokainen kokee olevansa oman yhteisönsä arvostettu jäsen ja voivansa vaikuttaa yhteiseen toimintaan luo pohjan näiden asioiden toteutumiselle myös tulevaisuudessa.