Lapsen etu huoltoriidoissa

Abstract

Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella lapsen edun käsitteen merkityssisältöä ja sen ilmenemistä kansallisen tuomioistuimen ratkaisukäytännössä huoltoriidan näkökulmasta. Aluksi tutkielmassa hahmotetaan, mitä lapsen edusta on nykyisin säädetty sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla, sekä minkä tasoisilla säädöksillä periaatteesta säädetään. Lapsen edun periaatteen merkitys lapsioikeudessa on kasvanut entisestään, etenkin vuonna 1989 hyväksytyn YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen myötä, ja sen seurauksena kansallisen modernin lapsioikeuden kehityttyä. Nykyään lapsen etu on johtava ratkaisuperuste, kun ratkaistaan lapsen huoltoon liittyvää asiaa. Tutkielmassa analysoidaan valittuja korkeimman oikeuden sekä hovioikeuden antamia päätöksiä lapsen huoltoon liittyen tavoitteena syventää ymmärrystä siitä, miten lapsen etu konkretisoituu oikeuskäytännössä ja millaisia osatekijöitä sen arvioinnissa painotetaan sekä muutoin tunnistaa mahdollisia ongelmia periaatteen merkityssisällön tulkinnassa sekä soveltamisessa. Tutkielma osallistuu lapsen etua koskevaan oikeustieteelliseen keskusteluun osoittamalla, että tuomioistuinten tulisi edistää lapsiystävällistä oikeudenkäyttöä, vahvistaa yksittäistapauksen olosuhteisiin perustuvaa harkintaa ja selventää lapsen edun sisältöä ratkaisun perusteluissa. Tutkielman oikeudellinen tausta perustuu etenkin YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 3 artiklan 1 kohtaan sekä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 1, 2 ja 10 §:ään. Tutkielma on luonteeltaan lainopillinen, jossa tavoitteena on selvittää voimassa olevan oikeuden sisältöä normien tulkinnan ja systematisoinnin avulla. Lähestymistapaa tukee oikeusteoreettinen näkökulma, joka avaa periaatteen jäsentämistä. Lisäksi sovelletaan oikeusvertailevaa lähestymistapaa vertailtaessa lapsen etua Suomen oikeusjärjestelmässä muihin valtioihin. Tutkimusaineisto on aiheen kansainvälisen luonteen vuoksi laaja. Keskeisinä lähteinä toimii kansallinen lainsäädäntö sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset, oikeuskirjallisuus, tuomioistuimen ratkaisut, lainvalmisteluaineistot, lapsen oikeuksien komitean yleiskommentit sekä muut järjestöjen ja viranomaisten laatimat suositukset ja toimintaohjeet. Voidaan perustellusti todeta, ettei lapsen etu vielä itsessään tarkoita mitään, vaan periaate saa konkreettisen ilmenemismuotonsa, kun se asetetaan osaksi muiden oikeusnormien, esimerkiksi LHL:n määräysten kokonaisuutta. Tutkielma osoittaa, ettei lapsen etu toteudu täysin lapsiystävällisesti ja selkeästi oikeuskäytännössä, sillä tuomioistuinten päätöksentekoprosessi on itsessään puutteellista, periaatteen arviointi ei ole riittävän läpinäkyvää sekä perustelut ovat usein epätyydyttäviä vaikkakin periaate esiintyy tärkeänä lähtökohtana. Lapsen edun periaatetta sovelletaan tuomioistuinratkaisuissa vaihtelevasti. Ratkaisuissa korostuu usein yleisluontoinen viittaus lapsen etuun ilman riittäviä tapauskohtaisia perusteluja, mikä heikentää oikeusvarmuutta ja päätösten ennakoitavuutta. Tutkielman yksi merkittävimmistä johtopäätöksistä on, ettei lapsen etu kaipaa niinkään lisää sääntelyä, sen sijaan nykyistä sääntelyä olisi sovellettava johdonmukaisemmin. Lisäksi nykyinen sääntely ei ohjaa riittävän yksityiskohtaisesti sitä, miten tuomioistuimen tulee ottaa lapsen etu päätöksenteossa huomioon. Olisikin perusteltua kehittää velvoittavampaa sääntelyä tuomioistuimen velvollisuudesta selvittää, arvioida ja perustella lapsen etu huoltoriidan ratkaisuperusteena huolellisemmin ja läpinäkyvämmin.