Kansainväliset sijaissynnytysjärjestelyt ja lapsen vanhemmuus

Abstract

Suomessa hedelmöityshoitoihin perustuvat sijaissynnytysjärjestelyt ovat kiellettyjä hedelmöityshoitolain nojalla. Kiellosta huolimatta ja ehkä jopa sen takia Suomessa asuvat henkilöt ryhtyvät järjestelyihin ulkomailla valtioissa, jotka sallivat järjestelyt. Mikäli ulkomailla järjestelyihin osallistuneet aiotut vanhemmat asuvat Suomessa pysyvästi, seuraa järjestelyistä vanhemman ja lapsen oikeussuhdetta koskevia kysymyksiä, joihin kansallisen viranomaisen tulee antaa vastaus. Tutkielma on lainopillinen tutkimus, joka pohjautuu vahvasti aihetta koskevaan normipohjaan ja oikeuskäytäntöön. Sen tarkoituksena on selvittää, kuinka rajat ylittävä oikeudellinen vanhemmuus määräytyy Suomessa kansainvälisten sijaissynnytysjärjestelyiden kautta syntyneelle lapselle sekä se, kuinka oikeuskäytäntö on määritellyt rajat ylittävää vanhemmuuden vahvistamista näissä tilanteissa ja kuinka ja mitkä lapsen oikeudet oikeuskäytännössä ovat vaikuttaneet tapausten ratkaisuun. Tutkielmassa perehdytään myös siihen, mitkä lapsen oikeudet kansainvälisen sosiaalipalveluiden järjestön (ISS) laatimien Veronan periaatteiden mukaan tulee ottaa huomioon lapsen oikeudellista vanhemmuutta koskevissa ratkaisuissa silloin, kun lapsi on saanut alkunsa kansainvälisten sijaissynnytysjärjestelyiden kautta. Koska kansainvälisisissä sijaissynnytysjärjestelyissä on kyse rajat ylittävästä kansainvälisyksityisoikeudellisesta kysymyksestä, tulee aiotun vanhemman vanhemmuuden tunnustamista hakea Suomessa erikseen tuomioistuimelta ja mahdollisesti toisen aiotun vanhemman vanhemmuuden vahvistamista perheen sisäisen adoption kautta. Rajat ylittävän vanhemmuuden vahvistamiseen sovelletaan vanhemmuuslain (775/2022, VanL) 8 luvun kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä ja tarkemmin joko sen tunnustamis- tai lainvalintanormia. Perheen sisäiseen adoptioon sovelletaan puolestaan adoptiolain säännöksiä koskien perheen sisäistä adoptiota. Vanhemmuutta koskevat ratkaisut kuuluvat lapsioikeuden alaan, jolloin lainsoveltajan tulee ratkaisua tehdessä ottaa huomioon myös eri ihmisoikeussopimusten, etenkin Yhdistyneiden kansakuntien (YK) yleissopimuksen lapsen oikeuksista (SopS 59–60 /1991, LOS, lapsen oikeuksien sopimus) vaikutus tapauksen tulkintaan. Kansallisesta kiellosta huolimatta nykyinen oikeuskäytäntö antaa tietyllä tapaa oikeutuksensa sille, että aiotut vanhemmat kiertävät Suomessa vallitsevaa kieltoa ryhtymällä järjestelyihin ulkomailla. Oikeuskäytännössä on mm. katsottu lapsen edun sekä tämän ihmisoikeutena turvatun oikeuden yksityiselämän kunnioitukseen menevän ehdottomuusperiaatteen soveltamisen edelle rajat ylittävää vanhemmuutta koskevissa ratkaisuissa. Kyseisillä ratkaisuilla on katsottu olevan yhteys varsin moniin lapselle kuuluviin oikeuksiin, kuten lapsen oikeuteen säilyttää identiteettinsä (nimi, kansalaisuus, perhesuhteet) asianmukaisen avun ja suojelun kautta. Järjestelyt vaativat siihen ryhtyviltä henkilöiltä paljon toimia eri viranomaisten kanssa niin järjestelyvaltioissa kuin Suomessa. Voidaankin varsin yksiselitteisesti todeta järjestelyiden olevan varsin haastava lapsenhankintatapa. Mielenkiintoinen lisätutkimuksen aihe olisi de lege ferenda -tutkimus siitä, millaisia lainsäädännöllisiä muutoksia Suomessa tulisi tehdä, jotta sijaissynnytysjärjestelyt kieltävä oikeustila todella kieltäisi myös kansainvälisiin sijaissynnytysjärjestelyihin ryhtymisen.