”Prosessinomainen menettäminen on hyvin paljon hankalampi” : Huostaanotettuina olleiden kokemuksia epäselvistä menetyksistä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan lapsuudessa huostaanotettuina olleiden kokemuksia epäselvistä menetyksistä perheen jälleenyhdistämisen, yhteydenpidon ja monipaikkaisen asumisen kontekstissa. Tutkimuksessa kuvataan epäselviä menetyksiä liittyen huostaanotettuina olleiden ihmissuhteisiin, tunteisiin ja tuen tarpeisiin. Epäselvät menetykset määritellään menetyksiksi, jotka eivät ole lopullisia, vaan osittaisia ja vaikeasti jäsennettäviä, sillä menetettyihin on vielä olemassa jokin yhteys. Tutkielman aineistona on kuusi puolistrukturoitua yksilöhaastattelua, jotka on toteutettu helmikuun 2026 aikana. Tutkielman tutkimuskysymyksenä on: Millaisia kokemuksia lapsuudessa huostaanotettuina olleilla on epäselvistä menetyksistä? Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty teemoittelevaa analyysia. Tulosten mukaan huostaanotettuina olleet olivat kokeneet epäselviä emotionaalisia menetyksiä, epäselviä kuulumisen tunteen ja juurien menetyksiä sekä yksin jäämistä epäselvien menetysten hämmennyksen ja surun tunteiden kanssa. Emotionaalisiin menetyksiin liittyi psyykkistä etääntymistä ja yhteydentunteen heikkenemistä perheenjäseniin sekä muutoksia omassa perhekäsityksessä. Yhteydentunteen heikentyminen, yhteydenpidon vähentyminen ja epätodennäköisyys perheen jälleenyhdistämisestä liittyivät menetyksiin perhekäsityksessä. Kuulumisen tunteen ja juurien epäselviin menetyksiin liittyi irrallisuuden tunteita ihmisiin, paikkoihin ja omaan kulttuuriin, epäselvyyttä mihin ja keihin on sidoksissa sekä haasteita oman identiteetin ja omaelämäkerrallisen tarinan muodostuksessa. Menneisyyden käsittely ilman olennaisia tietoa ja mahdollisuuksia tiedon hankintaan vaikeutti haastateltavien omaelämäkerrallisen tarinan, identiteetin sekä omien juurien hahmottamista. Epäselvien menetysten hämmennyksen ja surun tunteet jäivät sekä huostaanotetuilta että sijaishuollon aikaisilta aikuisilta kuten biologisilta vanhemmilta, sijaishuoltopaikan työntekijöiltä ja sijaisvanhemmilta tunnistamatta. Tämän vuoksi huostaanotetut jäivät epäselvän menetyksen kokemusten kanssa usein yksin. Hämmennyksen tunteet liittyivät menetysten epävarmuuteen, prosessinomaiseen menettämiseen ja muuttuneisiin ihmissuhteisiin, joihin haastateltavat eivät tienneet miten suhtautua. Yksin jäämisen kokemukseen liittyi toiveita tuesta käsitellä epäselvien menetysten aiheuttamia muuttuneita ihmissuhteita sekä pohtia miten läheisiin voisi luoda uudenlaisia suhteita. Tulosten perusteella sijaishuoltoon tarvitaan käytäntöjä, jotka tukevat lapsia heidän epäselvien emotionaalisten menetystensä käsittelyssä, muuttuvien ihmissuhteiden pohtimisessa ja suhteiden uudelleen luomisessa sekä heidän menneisyytensä jäsentämisessä. Sijaishuollon aikuisille tulee lisätä tietoa epäselvän menetyksen teoriasta, jotta niiden tunnistaminen helpottuu ja niiden aiheuttamien tunteiden käsittely mahdollistuu. Näin lapset eivät jää yksin epäselvän menetysten kokemustensa kanssa, vaan he voivat saada resursseja käsitellä niitä. Lisäämällä tietoisuutta epäselvistä menetyksistä voi olla myös mahdollista vähentää niiden muodostumista. Jatkotutkimusta tarvitaan sijaishuoltoon sovellettavista malleista epäselvien menetysten tunnistamiseen ja käsittelyyn.