Todistajan itsekriminointisuojan rajat

Abstract

Tämän tutkielman aihe on todistajana kuultavan henkilön itsekriminointisuojan sisältö. On mahdollista, että todistajalla on erityisen vaikea punnintatilanne todistamistilanteessa, jossa hän on toisaalta velvollinen todistamaan asiassa, ja toisaalta samalla vaarassa myötävaikuttaa oman syyllisyytensä paljastumiseen, jos todistelun kohde liittyy hänen omaan rikokseensa. Tutkielma keskittyy todistajan itsekriminointisuojan soveltamisen edellytyksien tutkimiseen ja erityisesti siihen, missä tilanteissa todistajan itsekriminointisuoja oikeuttaa todistajan valehtemaan, jottei todistaja myötävaikuttaisi oman syyllisyytensä paljastumiseen.

Tätä varten tutkielmassa verrataan todistajan itsekriminointisuojaa muiden oikeudenkäynnin osapuolten itsekriminointisuojiin ja perehdytään todistajan itsekriminointisuojan erityislaatuisuuteen. Todistajan itsekriminointisuojan soveltamista vertaillaan myös verotus-, konkurssi- ja ulosottomenettelyiden välillä, jotta saadaan kokonaiskuva itsekriminointisuojasta ja jotta huomataan, ettei itsekriminointisuojaa sovelleta samanlailla eri menettelyissä.

Todistajan itsekriminointisuojan tarkastelu perustuu tutkielmassa vahvasti niin vanhempaan kuin uudempaankin oikeuskirjallisuuteen, jota on hiljattain ilmestynyt todistelua koskien oikeudenkäymiskaaren 17 luvun vuoden 2015 uudistuksen seurauksena. Tutkielmassa luodaan katsaus myös korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön itsekriminointisuojasta.

Tutkielman perusteella voidaan todeta, että itsekriminointisuoja ei ole täysin ehdoton oikeusperiaate. Tämä näkyy erityisesti todistajan itsekriminointisuojaa sovellettaessa. Todistajaa ei kuitenkaan pitäisi asettaa erilaiseen asemaan vain sen takia, että häntä kuullaan todistajana. Sen sijaan oikeus itsekriminointisuojaan tulisi kuulua jokaiselle siitä huolimatta, missä prosessuaalisessa asemassa häntä kuullaan.