”[S]en kanssa voi elää” : Teoriaohjaava sisältöanalyysi keskustelupalstalta: raiskauksen uhrien toipumiskokemuksia
525.04 KB
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset4
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastellaan raiskauksen kokeneiden uhrien toipumiskokemuksia. Aiheen tarkastelu Suomen kontekstissa on tärkeää, sillä Suomi sijoittuu Euroopan tasolla korkealle raiskausilmoitusten määrässä, ja uhrin näkökulman esiin tuominen on keskeistä sekä tuen tarpeiden kartoittamiseksi että sellaisen näkökulman vahvistamiseksi, joka on lähisuhdeväkivaltaa tai seksuaalista väkivaltaa koskevassa tutkimuksessa usein jäänyt vähemmälle huomiolle. Aineistossa esiin tulevien toipumismenetelmien analyysissä hyödynnetään toimijuuden näkökulmaa ja sosiaalisia verkostoja teoreettisena viitekehyksenä. Tutkielman tavoitteena on tuoda esiin, miten raiskauksen uhrit kuvaavat toipumisprosessiaan verkkokeskusteluissa. Tutkimus on toteutettu teoriaohjaavana sisällönanalyysina, mikä näkyy toipumismenetelmien kategorisoinnissa. Aineistona toimivat vauva.fi-keskustelualustalla seitsemään aloitukseen kirjoitetut kommentit, joissa kuvataan raiskauksen kokeneiden toipumista.
Aineistosta nousee esiin kolme keskeistä teemaa, jotka ovat auttaneet uhreja toipumaan raiskauksesta. Ihmissuhteiden tärkeys, voima itsessä ja institutionaalinen tuki muodostavat kolme selkeää alakategoriaa, jotka kuvaavat toipumiskeinojen moninaisuutta ja sitä, mikä on auttanut keskustelualustalla kirjoittaneita pääsemään eteenpäin kokemuksistaan. Ihmissuhteiden tärkeyden yhteydessä korostuvat sosiaaliset verkostot, kun taas omassa ajattelussa ja sisäisessä voimassa painottuu toimijuuden näkökulma. Institutionaalisen tuen kohdalla näkyvät sekä sosiaalisten verkostojen merkitys että uhrin toimijuuden vahvistuminen. Aineistossa nousee esiin myös kritiikkiä institutionaalisia tukiverkostoja kohtaan. Vaikka tämä ei ole tutkimuksen keskeinen tarkastelun kohde, sen huomioiminen voi tarjota pohjaa jatkotutkimuksen tarpeelle ja auttaa ymmärtämään, millaisia rakenteellisia haasteita uhrien tukemisessa edelleen esiintyy.