Suur-Suomen kansalaisia kasvattamassa : Aholahden heimosotavankileirin opetustoiminnan tavoitteet, suunnitelmat ja toteutuminen 1941-1942

Abstract

Tämä tutkielma tarkastelee Aholahden heimosotavankileirillä (sotavankileiri 21) vuosina 1941–1942 harjoitettua valistuksellispropagandistista opetustoimintaa, sen tavoitteita, suunnitelmia ja niiden toteutumista. Tutkielmassa selvitetään, millaisia haasteita ja ongelmia opetustoiminnassa ja sen järjestämismahdollisuuksissa ilmeni sekä miten opetustoiminnan tavoitteet ja suunnitelmat toteutuivat. Tutkielmassa tarkastellaan lisäksi, miten heimosotavankileirin opetustoiminta muuttui ajan kuluessa, ja mitkä syyt johtivat lopulta sen päättymiseen. Tutkielman päälähteenä ovat Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan toiminnasta muodostuneet arkistoaineistot, erityisesti sotilashallintoesikunnan alaisen koulutoimiston toimintakertomukset. Tutkielman tärkeimpiin lähteisiin lukeutuu myös viikkosuunnitelmat heimosotavankileirille sijoitettujen karjalaisten ja inkeriläisten sotavankien keskuudessa tapahtuvasta valistustyöstä sekä valistusupseerina Aholahden leirillä toimineen M. Saransaaren laatima raportti tekemistään havainnoista leirillä.

Keskeistä heimosotavankileirillä järjestetyn opetustoiminnan tarkastelun kannalta on, että heimosotavankien eli läheisiin suomensukuisiin kansallisuuksiin kuuluneiden sotavankien asemaa määritti eräänlainen dualismi: Yhtäältä heimosotavangit olivat sotavangin asemassa sotavankileirijärjestelmän alaisuudessa, mutta toisaalta heimovangit nähtiin osana miehitetyn Itä-Karjalan suomensukuista väestöä. Heimovangit kytkettiin osaksi Itä-Karjalan suomensukuista väestöä erityisen valistustavoitteen kautta – niin heimosotavangit kuin miehitetyn Itä-Karjalan suomensukuinen väestökin oli tarkoitus kasvattaa voittoisan sodan päätteeksi Suomeen liitettävän Itä-Karjalan kansalaisiksi. Koska heimovankeihin liitettiin erityinen valistuksellinen tavoite, heimosotavangeille kohdistettiin määrätietoisemmin ja järjestelmällisemmin valistustoimintaa kuin muille Suomen hallussa olleille sotavangeille. Leirillä järjestetty Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan suunnittelema ja toteuttama opetustoiminta oli keskeinen tekijä, joka erotti heimosotavankivalistuksen muille sotavangeille suunnatusta valistuksesta. Heimosotavankileirillä harjoitettu opetustoiminta oli sisällöltään propagandistista, sillä se tähtäsi heimovankien suomalaistamiseen.

Aholahden heimosotavankileirillä järjestetty opetustoiminta jäi varsin lyhytaikaiseksi, eivätkä opetustoiminnan tavoitteet ja suunnitelmat toteutuneet sotilashallinnon viranomaisten toivomalla tavalla. Opetustoiminnan järjestämistä hankaloittivat muun muassa sotavankien vaihtelevat suomen kielen taidot ja erot opetettavien aineiden pohjatiedoissa. Varsinaisessa opetustoiminnassa ilmenneet haasteet eivät kuitenkaan lopettaneet heimosotavankileirin opetustoimintaa, vaan sitä pyrittiin mukauttamaan heimovankien kehitystason mukaan. Heimosotavankileirin olosuhteet vaikuttivat siihen, miten heimovangit suhtautuivat opetustoimintaan ja saattoivat omaksua opetustoiminnan välittämän viestin. Merkittävin tekijä heimovankileirin opetustoiminnan päättymiselle oli kuitenkin heimosotavankien laajamittainen työvoimakäyttö. Heimovankien työvoimakäytön vuoksi opetustoiminnan parissa olivat helmikuun 1942 lopulta alkaen enää vain leirillä olleet sairaat ja invalidit. Leirin viimeiseksi jäänyt valistusupseeri siirrettiin pois leiriltä marraskuussa 1942, mikä tarkoitti päätepistettä kaikelle ohjatulle valistustoiminnalle leirillä.