Taktikot. Otto ja Emil Mikkonen yksilöllisinä toimijoina 1900-luvun alun Amerikassa

Abstract

Tutkimukseni selvittää, miten kaksi yksilöllistä toimijaa, Otto ja Emil Mikkonen, toimi-vat taktisesti tahoillaan 1900-luvun alun Amerikassa. Tutkin ensin, miten he hakivat paikkaansa uudessa yhteiskunnassa, ja sitten, miten he vakiinnuttivat paikkansa tutuksi tulleessa yhteiskunnassa. Yksilötaktiikkatutkimus täydentää aiempia, yhteisökäytäntöi-hin keskittyneitä siirtolaisuustutkimuksia.

Lähden liikkeelle kahdesta valokuvasta, joiden antamien johtolankojen avulla keräsin muun tutkimusmateriaalin: arkistoaineistot, painetut alkuperäisaineistot, lehtiartikkelit, pojanpojan haastattelut ja muut valokuvat. Näitä tulkitsemalla luon mahdollisimman monipuolisen kuvan nuorukaisista aikuisiksi kasvaneiden Oton ja Emilin toimijuuksista viime vuosisadan kahden ensimmäisen vuosikymmenen Yhdysvalloissa aikalaislähtei-den ja tutkimuskirjallisuuden kuvaamissa konteksteissa. Sovellan de Certeaun toimi-juusteorian strategia/taktiikka -näkemystä ja vertaan tuloksiani aiempiin sovelluksiin. Hyödynnän tutkimuksessani risteävien historioiden menetelmän ulottuvuuksia.

Otto ja Emil joutuivat yksilöllisiin ja spatiaalisiin risteyksiin hakiessaan ja vakiinnutta-essaan paikkaansa amerikkalaisessa yhteiskunnassa. He hakivat paikkaansa kolmella taktiikalla: sujahtamalla varmaan työpaikkaan, häivyttämällä tai korostamalla etnisyyt-tään tilanteesta riippuen ja parantamalla asemiaan oppimillaan taidoilla. He vakiinnutti-vat paikkaansa kolmella taktiikalla: ratkaisemalla kriisin voittoisaksi käännekohdaksi, samaistumalla eri etnisiin ryhmiin ja ryhtymällä taktikosta strategikoksi. Veljesten toi-sistaan poikkeavissa elämänkonteksteissa heidän taktiikkansa johtivat erilaisiin tulok-siin. Otosta tuli hammaslääkäri ja klassinen amatöörilaulaja, Emilistä akrobaatti sirkuk-seen ja vaudevilleen, ja uransa lopulla yhdistetty taitovoimistelija-huumorilaulaja.

De Certeaun strategia/taktiikka -näkemys sopii kuvaamaan Oton ja Emilin toimia. Hei-dän taktiikkansa toimivat useimmiten paralleelisti vallanpitäjien strategioiden puitteissa, joskus joustavasti, toisinaan luovasti. Tutkimustulokseni laajentavat de Certeaun sovel-luksia: taitavat taktikoijat voivat hyötyä taktiikkaan liittymättömässäkin asioissa, elimi-noida muut taktiikat, luoda kilpailua strategioiden välille tai sulauttaa strategian taktiik-kaansa. Strategioita myötäilevät taktiikat saattoivat kuitenkin menettää autonomiansa, jolloin toimija siirtyi vihamieliseen tai loikkaustaktiikkaan. Oton ja Emilin tapaukset vahvistavat olettamusta, että taktiikan onnistuminen edellyttää ajan vapautta strategiois-ta. Ajan, hetken, risteyksen voisi siis lisätä risteävien historioiden menetelmään.