Kansallinen turvallisuus vs. perusoikeudet : Lainsäädäntötutkimus tiedustelulakihankkeesta

Abstract

Tutkimuksen aiheena on turvallisuusviranomaisten harjoittaman tiedustelutoiminnan ja erityisesti tietoliikennetiedustelun saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöämme. Tiedonhankintalakityöryhmä muodostettiin 13.12.2013, ja sen tehtäväksi annettiin lainsäädännön kehittäminen turvallisuusviranomaisten tiedonhankintakyvyn parantamiseksi. Mietinnössä arvioitiin myös tiedustelua koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita. Työryhmä ehdotti, että hallitus käynnistäisi tarvittavat toimenpiteet tiedustelua koskevan lain tai lakien säätämiseksi. Tiedustelulla olisi tarkoitus hankkia kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä tietoa muun muassa vakavista kansainvälisistä uhista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää minkälaisilla uhkakuvilla tai muilla perusteilla tiedustelulakihanketta Suomeen vaaditaan sekä minkälaisia argumentteja lainvalmistelussa mukana olevat osapuolet esittävät niistä toimivaltuuksista ja keinoista, joilla tiedustelua olisi tarkoitus harjoittaa. Lisäksi pyrkimyksenä on saada selville mitkä perus- ja ihmisoikeudet ja miten niitä vaaditaan huomioonotettavaksi säädösprosessin valmisteluvaiheessa. Tutkimuksessa käytetään pääasiassa aineistoa, joka oli tiedustelulakihankkeesta saatavilla toukokuussa 2015 ja kohteena on lainsäädäntöprosessin ensimmäisen lausuntokierroksen valmisteluvaihe. Virallislähteinä tuossa vaiheessa olivat tiedonhankintalakityöryhmän mietintö lausuntopyyntöineen, liikenne- ja viestintäministeriön edustajan eriävä mielipide em. mietintöön ja mietinnöstä annetut 74 erillistä lausuntoa (252 A4 –sivua). Tutkimuksen pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen eli laadullinen, jonka avulla on sisällönanalyysin keinoin löytää ja eritellä aineistosta esiin nousevia teemoja ja argumentteja hankkeen puolesta ja vastaan. Lakihanketta puoltavien lausuntojen merkittävimmäksi teemaksi nousi tiedustelutiedon välttämättömyys turvallisuuden takaamiseksi. Vastustavien lausuntojen merkittävin teema oli, että esitetty tietoliikennetiedustelu on tehotonta. Esitettyjen tiedustelukeinojen vaarantamat keskeisimmät perusoikeudet ovat yksityiselämän suoja ja luottamuksellisen viestin salaisuuden suoja. Lisäksi voitiin todeta, ettei kansallinen turvallisuus sovellu luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoitusperusteeksi.