"Voidaanko normalisoida...?" : Laadullinen sisällönanalyysi sosiaalisen median normalisoinnin ilmiöstä

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee sosiaalisessa mediassa, tarkemmin Instagramissa ja TikTokissa 2020-luvulla pinnalle noussutta ja erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa suosittua normalisoinnin ilmiötä. Sen tavoitteena on tuoda julkaisuissa esille jokin stigmatisoitu tai vähemmän stigmatisoitu piirre, käyttäytymismalli tai muu toimijalle merkittävä tekijä, ja sen avulla poistaa häpeää ja stigmoja asian ympäriltä sekä luoda hyväksyvämpi ilmapiiri erilaisuuden huomioimiselle. Tutkielman tavoitteena oli selvittää miten toimijoiden kokemukset näkyvät stigmatisoinnin puheeksi ottamisessa normalisoinnin ilmiössä sekä miten normalisointi voi edistää tai rajoittaa identiteettien hyväksyttävyyttä.

Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani hyödynsin Charles Horton Cooleyn (1902) kehittämää looking glass self –teoriaa (suomeksi viitattuna peiliminäteoria). Peiliminäteoria on minuuden käsitystä koskeva teoria, jonka mukaan ihmisen minuus muovautuu seuraavien tekijöiden perusteella: 1) kuvitelma siitä, millaisena hän näyttäytyy muiden silmissä, 2) millaisena toimija uskoo muiden näkevän hänet ja 3) miten toimija reagoi omiin uskomuksiinsa siitä, miten muut näkevät hänet. Sosiaalisen median käyttäjät arvottavat itseään ulkopuolisten reaktioiden kautta ja yrittävät normalisoivien julkaisujen avulla välttämään negatiivisia tunteita, kuten häpeää tai nolostumista. Normalisointi perustuu olettamuksiin muiden katseesta, mutta myös toiveeseen tulla hyväksytyksi. Julkaisuissa esiintyy moniulotteisia pyrkimyksiä purkaa koettua stigmaa ja hakea oikeutusta asioille, jotka koetaan normien vastaisiksi. Peiliminä näkyy ilmiössä kahdella tapaa, vaikuttaen vuorovaikutukseen niin ruudulla kuin sen ulkopuolellakin.

Jaoin tutkimani normalisoivat julkaisut kolmeen eniten ilmenevään teemaan, joita olivat itseilmaisu, tavallisuus sekä yhteiskunnallinen konteksti. Tutkimusmenetelmänä käytin laadullista teoriasidonnaista sisällönanalyysia. Esitän tutkielmani keskeisimpinä johtopäätöksinä, että sosiaalisesta mediasta on muotoutunut uusi sosiaalinen ryhmä, kvartääriryhmä, joka voi toimia läheisen primääri-, muodollisemman sekundaari- tai laajemman tertiääriryhmän rooleissa ja muovata niiden olemusta. Samalla kvartääriryhmä voi olla oma eriävä ryhmänsä perinteisen ihmiskontaktin ulkopuolella ja sosiaalisen median aikakaudella toimia kenties niiden yläpuolella. Lopuksi esitän jatkotutkimukselle olennaisia kysymyksiä, jotka osoittavat tarvetta syventää sosiaalisen median sosiologista ymmärrystä sekä normalisoinnin kaltaisten ilmiöiden prosessien analyysia.