Sopimusrikkomuksen olennaisuuden arviointi kauppalaissa ja CISGissä

Abstract

Tutkielma tarkastelee sopimusrikkomuksen olennaisuutta kauppalaissa ja kansainvälisessä kauppalaissa (CISG). Olennainen sopimusrikkomus on kvalifioitu sopimusrikkomus, joka on edellytys sopimuksen purkamiselle ja uudelle toimitukselle. Kauppalaissa ja CISGissä olennaisuusvaatimus on ilmaistu eri tavalla. Sopimusrikkomuksen olennaisuus on määritelty yleisluontoisesti kauppalaissa ja CISGissä, mikä aiheuttaa tulkinnanvaraisuutta soveltamisessa. Tutkimusmetodi on lähtökohtaisesti lainopillinen, sillä tutkielmassa tutkitaan ja systematisoidaan voimassaolevan oikeuden sisältöä. Tutkimuksessa hyödynnetään myös oikeusvertailua ja de lege ferenda -metodia.

Tutkimuksessa esitetään, miten sopimusrikkomuksen olennaisuutta säännellään irtaimen kaupassa. Tutkimuksessa analysoidaan, millaisiin seikkoihin on kiinnitetty huomiota olennaisuusarvioinnissa lainsäädännön esitöissä, oikeuskirjallisuudessa ja oikeuskäytännössä. Sopimusrikkomuksen olennaisuusarvioinnissa harkintaan voivat vaikuttaa muun muassa sopimuksen sisältö, rikotun velvoitteen merkitys, sopimusosapuolten asema, sopimusrikkomuksen seuraukset ja niiden ennakoitavuus, sopimuksen tarkoituksen toteutuminen, mahdollisuus hyvittää sopimusrikkomus eri oikeussuojakeinoilla, korvaavat keinot hyötyä tavarasta, sopimusrikkomusten toistuminen ja uusiutumisvaara sekä velkojan oma menettely sopimussuhteessa.

Tutkielmassa käsitellään, millaisia eroja on kauppalain ja CISGin olennaisuusarvioinnissa. Kauppalaissa on säädetty sopimusrikkomuksen olennaisuudesta sopimusrikkomustyypeittäin, kun taas CISG sisältää nimenomaisen olennaisen sopimusrikkomuksen määritelmän. Sopimuksen purkukynnystä voidaan pitää korkeampana CISGissä kuin kauppalaissa. CISG soveltuu myös laajemmin sovittuihin sivuvelvoitteisiin kuin kauppalaki. Tutkimuksen mukaan sopimusrikkomuksen olennaisuus on purkuedellytyksenä perusteltu. Tätä voidaan puoltaa sopimusten sitovuudella, kansantaloudellisilla argumenteilla ja oikeusseuraamuksen suhteellisuudella. Oikeuskäytännössä olennaista sopimusrikkomusta tulkitaan suppeasti ja purkukynnys on asetettu korkealle. Oikeuskäytännön analysoinnin perusteella sopimusosapuolet ovat onnistuneet suhteellisen hyvin arvioimaan olennaisuuskynnyksen täyttymistä. Sopimuksen sisältöön vaikuttaminen on keskeinen keino vähentää sopimusrikkomuksen olennaisuuden arviointiin liittyvää epävarmuutta.