Eläinten hyvinvointi uuden ajan alun eläinkäsitysten valossa

Abstract

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan uuden ajan alun filosofien eläinkäsityksiä ja eläinten hyvinvointitutkimuksessa esiintyviä filosofisia kysymyksiä, jotka koskevat eläinten tietoisuutta, eläinten kokemusmaailmaa koskevan tiedon mahdollisuutta ja eläinten moraalista asemaa. Ilman vastausta näihin kysymyksiin on mahdotonta asettaa kriteereitä eläinten riittävän hyvälle kohtelulle, mihin eläinten hyvinvointitutkimus pohjimmiltaan pyrkii.

Eläinten tietoisuus nousi erityiseksi mielenkiinnon kohteeksi uuden ajan alun filosofiassa, jossa myös nykyajan mielenfilosofian juuret ovat. Juuri tästä syystä uuden ajan alun filosofian eläinkäsitykset ovat hedelmällinen lähtökohta eläinten tietoisuutta koskevalle filosofiselle tutkimukselle. Vaikka tieto eläinten kognitiivisista kyvyistä on aikojen kuluessa lisääntynyt huomattavasti, eläinkäsitysten taustalta löytyy edelleen jo uuden ajan alun filosofiassa esiintyneitä teemoja: onko ihmisellä sellaisia kognitiivisia kykyjä, joita eläimillä ei ole, vai ovatko ihmisen ja eläinten kyvyt samat, jolloin eroja on vain edellytyksissä käyttää näitä kykyjä?

Tutkimuksessa esitellään ensin eläinten hyvinvointitutkimuksen sisältöä ja tuodaan esiin sen keskeisimmät tutkimuskysymykset. Seuraavaksi perehdytään yksityiskohtaisesti René Descartesin, Immanuel Kantin ja David Humen eläinkäsityksiin sekä sivutaan John Locken, H.S. Reimaruksen ja G.F. Meierin näkemyksiä. Reimaruksen ja Meierin eläinkäsityksiä ei ole aikaisemmin juurikaan tutkittu, vaikka he olivat hyvin vaikutusvaltaisia ajattelijoita uuden ajan alussa. Lopuksi luodaan katsaus hyvinvointitutkimuksen kysymyksiin uuden ajan alun filosofien näkökulmasta.

Descartesin ja Kantin eläinkäsitysten näkyvin ero on siinä, että Descartes piti eläimiä pelkästään ruumiillisina olentoina kun taas Kant katsoi, että eläimillä on välttämättä sielu. Tästä huolimatta heidän käsityksensä eläinten tietoisuudesta eivät poikkea toisistaan kovinkaan paljon. Heidän näkökulmastaan eläinten hyvinvointi voidaan pitkälti rinnastaa kasvien hyvinvointiin, jota arvioitaessa voidaan nojautua fysiologiaan ja käyttäytymiseen. Hume puolestaan ei katso eläinten mielten poikkeavan ihmismielistä millään merkityksellisellä tavalla, joten hänen on mahdollista puhua myös eläinten hyvinvoinnin subjektiivisesta kokemuksesta. Kenenkään tässä tarkastellun filosofin mielestä meillä ei ole varsinaisesti moraalista velvollisuutta eläinten hyvään kohteluun, mutta tämä on kuitenkin Kantin ja Humen mukaan muista syistä suositeltavaa.