Liikennevirhemaksumenettelyn kohteen oikeussuojan riittävyys

Abstract

Tieliikennelain uudistuksella liikennerikkomuksia koskeva menettely muutettiin rikosprosessuaalisesta rikesakkomenettelystä hallinto-oikeudelliseksi liikennevirhemaksumenettelyksi. Nykyisin noudatettavaan liikennevirhemaksumenettelyyn yhdistyy kuitenkin edelleen vähäisissä määrin rikosprosessuaalisia piirteitä, sillä liikennevirhemaksut ovat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) tarkoittamalla tavalla rangaistusluonteisia. Tämä tarkoittaa sitä, että menettelyssä on noudatettava EIS:n rikoksesta syytetylle turvaamia oikeuksia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) määrittelemässä laajuudessa. Tutkielma perustuu lainopilliseen tarkasteluun, jossa liikennevirhemaksumenettelyä arvioidaan suhteessa aikaisempaan rikosoikeudelliseen rikesakkomenettelyyn erityisesti perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Samasta näkökulmasta arvioidaan, missä määrin EIS:n rikoksesta syytetylle turvaamat oikeudet toteutuvat nykyisessä menettelyssä. Lisäksi liikennevirhemaksumenettelyn kohteiden yhdenvertaisuuden valossa tarkastellaan sääntelyyn sisältyviä tulkinnallisia haasteita. Lainopilliselle tutkielmalle tyypillisesti liikennevirhemaksumenettelyn oikeussuojakysymyksiä tarkastellaan erityisesti säädöstekstien, lainvalmisteluasiakirjojen, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden valossa. Tutkielma kiinnittyy vahvasti hallinto-, valtiosääntö-, prosessi- ja rikosoikeuden aloihin. Tarkastelu osoittaa, ettei tieliikenteen seuraamusjärjestelmä ole riittävässä koherenssissa liikennevirhemaksun ja liikenneturvallisuuden vaarantamisen rajapinnan sääntelyn eikä myöskään liikennevirhemaksumenettelyn toimenpiteistä luopumista merkitsevän sääntelyn osalta. Tämä asettaa haasteita seuraamusten kohteiden yhdenvertaisuuden toteutumiselle. Lisäksi tutkielma osoittaa, että sanktioiden kohteiden oikeusturvan toteutumisen näkökulmasta keskeisimmät ongelmat painottuvat erityisesti ajoneuvokohtaisen liikennevirhemaksumenettelyn sisältämään vastuuolettaman ja käännetyn todistustaakan muodostamaan yhdistelmään. Yhdistelmän ei voida varmuudella todeta täyttävän EIS:n sisältämän syyttömyysolettaman ja itsekriminointisuojan edellytyksiä arvioitaessa sitä EIT:n ratkaisukäytännön sekä ajoneuvokohtaisen liikennevirhemaksusääntelyn kokonaisuuden valossa. Jo tällä perusteella ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksusääntely on yksilöiden oikeusturvan kannalta ongelmallista. Ajoneuvokohtaista liikennevirhemaksusääntelyä tulisikin tarkistaa vastuuolettaman ja käännetyn todistustaakan yhdistelmän osalta, mutta myös kuulemisesta tehdyn poikkeuksen vuoksi, jotta sääntely toteuttaisi paremmin kokonaisuutena oikeusturvaan sisältyvät perus- ja ihmisoikeusvaatimukset. Lisäksi liikennevirhemaksusääntelyn toimenpiteistä luopumista koskevia säännöksiä sekä liikennevirhemaksun ja liikenneturvallisuuden vaarantamisen välistä rajapintaa tulisi täsmentää sanktioiden kohteiden yhdenvertaisuuden varmistamiseksi. Tutkielman perusteella aikaisemmin noudatetussa rikesakkomenettelyssä sanktioiden kohteiden oikeussuoja toteutui kokonaisuutena huomattavasti nykyistä liikennevirhemaksumenettelyä paremmin.