Ruokakasvatuksen ohjaus ja pedagoginen toteutus Hyvinkään varhaiskasvatuksessa

Abstract

Tämän tutkimuksen kohteena oli ruokakasvatus Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatuksessa. Tutkimus tarkasteli, sitä miten valtakunnalliset ohjaavat asiakirjat ja Hyvinkään paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma toteutuvat käytännön pedagogisessa työssä, sekä millaiset tekijät olivat yhteydessä toteutuksen laatuun. Tutkimus toteutettiin monimenetelmäisenä yhdistämällä teoreettinen asiakirja-analyysi ja empiirinen kyselytutkimus. Asiakirja-analyysi kohdistui erityisesti varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin, valtion ravitsemussuosituksiin, sekä Hyvinkään kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Empiirinen tutkimusaineisto (N=53) kerättiin tammi–helmikuussa 2026 Hyvinkään varhaiskasvatuksen henkilöstöltä sähköisellä kyselylomakkeella, jolla kartoitettiin ammattilaisten asenteita, pedagogisia käytäntöjä ja menetelmäosaamista. Tulokset osoittivat, että Hyvinkään varhaiskasvattajien asenteet ruokakasvatusta kohtaan ovat myönteisiä ja arvopohja yhtenäinen. Yli puolet vastaajista nimesi maistamisen vapaaehtoisuuden keskeiseksi käytännökseen, mikä on linjassa VASU:n (2022) itsemääräämisoikeutta korostavien tavoitteiden kanssa. Pedagogisessa toteutuksessa havaittiin kuitenkin merkittäviä kehityskohteita: lasten osallisuus valmistelevissa toimenpiteissä jäi tutkimuksen heikoimmaksi osa-alueeksi, ja ruuan alkuperästä keskusteleminen toteutui heikosti. Sapere-menetelmään perehtyneet kasvattajat arvioivat ruokakasvatuksen toteutuksen laadun hieman muita korkeammaksi, mutta vain kolmannes vastaajista oli saanut erillistä ruokakasvatuskoulutusta. Tilastolliset testit osoittivat, että sen enempää työkokemus kuin yksittäinen koulutuskaan ei yksin selittänyt eroja ruokakasvatuksen laadun arvioinnissa. Laadukkaan ruokakasvatuksen varmistaminen edellyttää sen sijaan systemaattista, koko työyhteisöä koskevaa menetelmäkoulutusta ja yhteisiä toimintamalleja. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että ruokakasvatuksen laadun varmistaminen Hyvinkäällä edellyttää Sapere-menetelmän säännöllistä täydennyskoulutusta, tiimitasoisia tavoitteita, sekä rakenteellisia ratkaisuja lasten osallisuuden vahvistamiseksi myös ruokailuhetken ulkopuolella. Pelkkä tavoitteiden kirjaaminen ohjaaviin asiakirjoihin ei riitä, ellei yhteisiä konkreettisia pedagogisia toimintatapoja ole sovittu yksikkötasolla.