Kriisinhallintaa rauhanturvaamislain uudistuksessa : YK:n mandaatista luopuminen vuoden 2006 sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetussa laissa

Abstract

Tämän tutkielman aiheena on vuonna 2006 hyväksytyn sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain taustat sekä siihen vaikuttaneet yhteiskunnalliset kehityskulut. Tutkielman tarkoituksena on vastata kysymyksiin siitä, miksi sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettu laki muodostui sellaiseksi, millaisena se annettiin. Lisäksi tutkielmassa pyritään vastaamaan, miksi laki päädyttiin kokonaisuudistamaan, mikä vaikutti siihen, että termistä rauhanturvaaminen luovuttiin, miksi laki annettiin pysyvänä poikkeuslakina sekä siihen, mikä on vaikuttanut lain mietintövaliokunnan vaihteluun. Tutkielmassa hyödynnettiin oikeushistoriallista metodia ja keskeisimpinä lähteinä toimivat erilaiset virallislähteet, kuten eduskunnan asiakirjat ja hallituksen esitykset. Näkökulma on pitkälti institutionaalinen, joskin myös toimintaa harjoittavien sotilaiden oloja on pyritty kuvaamaan. Tutkielma sisältää katsauksen myös vuosien 1956, 1964 ja 1984 rauhanturvaamislakeihin, minkä avulla pyritään havainnollistamaan lainsäädännön pidempää kehityskulkua. Tutkielmassa havaittiin, että lakiesityksen ensisijaisena tarkoituksena oli mahdollistaa Suomen osallistuminen EU:n uusiin nopean toiminnan taisteluosastoihin. YK:n mandaatista luovuttiin pitkälti sen vuoksi, että EU:n operaatiot eivät välttämättä aina perustuisi järjestön tekemiin päätöksiin. Samalla lainsäädäntö muuttui yksityiskohtaisemmaksi erityisesti yksilön oikeuksia ja velvollisuuksia koskien, minkä lisäksi voimankäyttösääntöjä laajennettiin kriisinhallinnan haasteiden kasvaessa. Sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettu laki hyväksyttiin pysyvänä poikkeuslakina, koska perustuslain muuttamiselle ei ollut poliittista tahtoa. Lain terminologian kehittyminen valvontajoukoista rauhanturvaamiseen ja sotilaalliseen kriisinhallintaan heijastelee kansainvälisen kehityksen sekä toiminnan monimuotoistumista. Muutos perustui käytännön tarpeisiin, kuten pakottamista koskevien rajoitusten poistamiseen. Myös mietintövaliokunnan vaihtuminen tietyissä tilanteissa puolustusvaliokunnasta ulkoasiainvaliokuntaan vuosien 1983 ja 1993 välillä liittyy todennäköisesti laajempaan ulkopoliittisen aseman ja ajattelun muutokseen.