Lama, laki ja luottamus: Suomen pankkisääntelyn muutokset 1920- ja 1930-luvuilla
avoin
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Lataukset29
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
DOI
Tiivistelmä
Tutkielmassa tarkastellaan 1920- ja 1930-luvun laman vaikutuksia Suomen pankkisektoriin ja pankkisääntelyn uudistamiseen oikeushistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat pankkisääntelyn muutokset, niiden taustatekijät sekä yhteiskunnallinen keskustelu pankeista lama-aikana. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, millaista yhteiskunnallista keskustelua pankeista käytiin, miksi pankkisääntelyä uudistettiin ja mitä tavoitteita sääntelyllä oli.
Tutkimusmetodi on oikeushistoriallinen ja siinä hyödynnetään oikeusvertailevaa näkökulmaa tarkastelemalla Suomen sääntelykehitystä suhteessa Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin. Lähdeaineisto koostuu virallislähteistä, lainvalmisteluasiakirjoista, aikalaislähteistä sekä oikeustieteellisestä ja taloustieteellisestä kirjallisuudesta. Tutkimuksessa hyödynnetään myös aikakauden sanomalehtiä, joiden avulla valotetaan lama-ajan yhteiskunnallista keskustelua pankeista.
Tutkielman keskeisenä havaintona on, että 1930-luvun pankkilainsäädäntö ei ollut pelkkä kriisireaktio, vaan osa pidempää rakennemuutosta. Pankkitoiminta institutionalisoitui ja luottamuksen merkitys kasvoi. Vuoden 1933 pankkilain säätämisen taustalla vaikuttivat samanaikaisesti kehitys, aiemmat väärinkäytökset ja valvonnan puutteet sekä lama-ajan ilmiöt ja pankkikriisi. Sääntelyn keskeisiksi tavoitteisiksi nousivat tallettajien suojaaminen, rahoitusmarkkinoiden vakaus ja maksujärjestelmän toimivuuden turvaaminen. Uusi pankkilaki vastasi näihin tavoitteisiin aiempaa konkreettisemmin. Etenkin liikepankkien kilpailua rajoittanut sääntely osoittautui tehokkaaksi. Liikepankkien määrä supistui noin 25:stä yhdeksään vuosien 1920 ja 1935 välillä.
Lehdistökritiikki pankkeja kohtaan ei ollut yksinomaan lama-ajan ilmiö, vaan osa pidempää jatkumoa. Sen juuret ulottuvat ainakin jo 1800-luvun lopulle. Lama kärjisti keskustelua merkittävästi. Kritiikki oli osittain perustelua, mutta myös poliittisesti värittynyttä. Lehdistöllä oli ajoittain myös konkreettinen vaikutus lainsäädäntöhankkeisiin. Tutkimuksen vertaileva näkökulma osoittaa, että pankkikriisit johtivat sääntelyn tiukentumiseen kaikissa tarkastelluissa maissa, mutta tavat ja lähtökohdat erosivat toisistaan merkittävästi.
Tutkielman aineistosta nousee esiin kolme toisiinsa liittyvää teemaa: lama, laki ja luottamus. Lama loi paineen uudistuksille, laki pyrki vastaamaan kriisiin asettamalla monenlaisia uusia vaatimuksia ja edellytyksiä pankkitoiminnalle ja luottamus oli kaiken perimmäinen tavoite. Näiden kolmen tekijän vuorovaikutus ei ole ainoastaan 1930-luvun ilmiö, vaan samat teemat näyttäisivät toistuvan myös myöhempinä aikoina.