Rajat ylittävien saatavan siirtojen sivullissuhteita koskeva lainvalinta Suomen oikeudessa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan rajat ylittävien saatavan siirtojen sivullissuhteisiin sovellettavan lain määräytymistä Suomen kansainvälisessä yksityisoikeudessa. Tutkimuksen kohteena on erityisesti se, minkä valtion lakia nykyoikeuden valossa tulisi soveltaa saatavan siirron esineoikeudellisiin vaikutuksiin suhteessa kolmansiin osapuoliin niissä tilanteissa, joissa siirtoon liittyy useita oikeusjärjestyksiä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten tällainen lainvalintakysymys tulisi ratkaista Suomessa käytössä olevien oikeuslähteiden perusteella, millaisia asiakysymyksiä prosessissa tulee ratkaistavaksi sekä millaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja oikeuskirjallisuudessa ja kansainvälisessä sääntelykehityksessä on esitetty. Tutkimus on luonteeltaan oikeusdogmaattinen. Tutkielmassa analysoidaan voimassa olevaa oikeutta, keskeistä oikeuskirjallisuutta sekä kansainvälisiä lähteitä. Tarkastelussa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, että saatavan siirron sivullissuhteisiin sovellettavaa lakia koskevaa yhtenäistä sääntelyä ei ole Euroopan unionin tasolla, mikä on johtanut jäsenvaltioissa toisistaan poikkeaviin lainvalintaratkaisuihin. Tutkielmassa vertaillaan keskeisiä lainvalintamalleja, kuten siirtäjän kotipaikan lakia ja siirrettyyn saatavaan sovellettavaan lakia. Tutkimuksessa havaitaan, että eri lainvalintavaihtoehdot korostavat erilaisia oikeusvarmuuteen, ennakoitavuuteen ja sivullissuojaan liittyviä näkökohtia. Tutkielmassa arvioidaan näiden vaihtoehtojen soveltuvuutta Suomen oikeusjärjestelmään. Soveltuvan lainvalintamallin valitsemista lähestytään Norjan korkeimman oikeuden tapauksessaan soveltamaa tulkintalinjaa hyödyntäen. Johtopäätöksenä todetaan, että selkeä säädetty kansallinen lainvalintasääntö lisäisi oikeusvarmuutta ja parantaisi saatavan siirtojen ennakoitavuutta kansainvälisissä tilanteissa.