Verovelvollisuusryhmät arvonlisäverotuksessa ja niiden toimialakohtainen rajaus

Abstract

Verovelvollisuusryhmäsääntely on tärkeä osa arvonlisäverojärjestelmää. Se vahvistaa arvonlisäverojärjestelmän neutraalisuutta sallimalla verosta vapautettujen toimialojen järjestäytymisen siten, että ne voivat ryhmän sisällä myydä toisilleen tavaroita sekä palveluita verottomina. Ryhmäsääntelyn perustana toimiva arvonlisädirektiivi ei rajoita ryhmien muodostamista toimialakohtaisesti. Suomi on kuitenkin kansallisesti päättänyt rajoittaa sääntelyn koskemaan ainoastaan rahoitus- ja vakuutusalalla toimivia elinkeinonharjoittajia. Tutkielmassa perehdytään tämän rajoituksen oikeudellisiin perusteisiin ottaen kantaa siihen, onko Suomen toimialakohtainen rajaus perusteltu ja EU-oikeudellisesti hyväksyttävä. Tämän arvioinnin pohjalta myös esitetään, miten rajauksen oikeudellista tilaa on mahdollista selventää tulevaisuudessa. Tutkielma myös perehtyy verovelvollisuusryhmiä koskevaan sääntelyyn arvioiden kansallisen ja EU-tason sääntelyn yhdenmukaisuutta. Tutkielman kannalta keskeisiä oikeuslähteitä ovat arvonlisäverolaki (1993/1501, ”AVL”), arvonlisädirektiivi (2006/112/EY) sekä oikeuskirjallisuus. Toimialakohtaisen rajauksen tarkastelussa hyödynnetään Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-74/11 komissio v. Suomi sekä korkeimman hallinto-oikeuden oikeustapauksia KHO 2014:31 ja KHO 2024:53.

Suomella on oikeus rajoittaa ryhmäsääntelyä toimialakohtaisesti, mikäli se on tarpeellista veropetosten tai veronkierron ehkäisemiseksi. Ei kuitenkaan ole perusteltua toteuttaa rajoitusta koskemaan yksinomaan rahoitus- ja vakuutusalan elinkeinonharjoittajia, sillä sosiaali- ja terveydenhuoltoala ei arvonlisäverotuksellisesti eroa rahoitus- ja vakuutusalasta rajauksen tavoitteen osalta. Toimialakohtainen rajaus ei todennäköisesti täytä myöskään unionin oikeuden mukaisen yhdenvertaisuusperiaatteen vaatimuksia, ja mikäli EUT olisi käsitellyt komission asiaa koskevan kanteen, olisi se mahdollisesti päätynyt avaamaan järjestelyn koskemaan myös sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrityksiä. Rajoituksen oikeudellisen tilan selventämiseksi KHO:n tulisi pyytää asiasta unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu. Ilman EUT:n ennakkoratkaisua yhdenvertaisuuden periaatteeseen liittyvät epäselvyydet ovat verovelvollisuusryhmien osalta yhä ratkaisematta.