Thatcherismin ristiriitainen viehätys
Rami Mähkä; Kari Kallioniemi
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042714161
Tiivistelmä
Britannian pitkäaikaisen pääministerin Margaret Thatcherin perintö heräsi henkiin keväällä 2013 Thatcherin hautajaisten yhteydessä. Tapahtuma jakoi ihmiset samaan tapaan kuin hänen edustamansa ideologia. Winston Churchillin valtiollisia hautajaisia muistuttanut kulkue sai osakseen niin harrasta ihailua kuin avointa halveksuntaakin. Internetissä levisi latauskampanja, jonka ansiosta Ihmemaa Oz -elokuvan laulu ’Ding Dong! The Witch Is Dead!’ nousi BBC:n singlelistan kakkoseksi.
Päinvastoin kuin Britanniassa, Suomessa Thatcherin ja thatcherismin ihailu on viime aikoina ollut mediakeskusteluissa melko yksipuolista. Tässä ihailussa on yhdistynyt anglofilia, uusoikeistolainen liberalismi sekä historiallisen etäisyyden mahdollistama lumous. Thatcherismi näyttäytyy ensisijaisesti pragmaattisen konservatismin ja siitä johtuvan romanttisen vapauden mallina.
Vaikka yksi keskeinen selittäjä thatcherismin julkiselle ihailulle on talouden uusliberalismi, on tärkeää pohtia ilmiön syitä myös muista näkökulmista. Thatcherismi oli poikkeuksellinen ja ristiriitainen sekoitus uutta ja vanhaa, konservatiivisuutta ja radikalismia, viktoriaanista itsekuria ja kulutusjuhlan ylistystä. Thatcherin valtakausi käsitti lisäksi poikkeuksellisen epookin länsimaiden historiassa.
Hänen pääministeriytensä loppu osui yksiin kylmän sodan päätöksen kanssa. 1980-luvulla talouden liberalisoinnin lisäksi globalisaatio, sukupuoliroolien höllentyminen ja digitaalis-teknologinen mediavallankumous mahdollistivat populaarikulttuurin ja kulutuksen valtaisan kasvun länsimaissa. Juppikulttuuri muodostui aikakauden kliseiseksi symboliksi.
Populaarikulttuurilla oli tuolloin ja on edelleen tärkeä rooli brittiläisen kulttuurin leviämisen ja omaksumisen kanavana. Brittiläiset televisiosarjat ja varsinkin popmusiikki ovat olleet myös suomalaisten keskeinen kanava käsityksillemme saarivaltakunnan yhteiskunnasta ja sen poliittisista ja kulttuurisista trendeistä. BBC draama- ja osin komediasarjoineenkin mielletään laatuviihteeksi, joka erottuu muusta hömpästä edukseen. Brittipop edustaa vastaavaa musiikissa. Brittiläisiä jalkapalloseuroja kannatetaan, huippupoliitikkoja myöten, meilläkin laajalti. Britanniassa populaarikulttuurin virtauksilla on kuitenkin paikallisuuden ohella myös poliittisia ulottuvuuksia, jotka ovat usein ambivalentimpia kuin aluksi näyttäisi.
Thatcherin henkilö ja ajatusmaailma olivat mahdollisimman kaukana 1980-luvulla alkaneesta vapaamielisestä media- ja kulutuskulttuurista. Pula- ja sota-ajan eläneenä metodistisaarnaajan lapsena häneen iskostunut säästäväisyyden ja itsekurin eetos on täysin vastoin tämän päivän kulutusideologiaa. Thatcherismin tietty populistinen viehätys johtuneekin osittain tästä: miten samanaikaisesti syödä kakku ja säästää se. Thatcherin aika synnyttikin runsaasti populaarikulttuuria, jossa patriotismi ja konservatiivisuus näyttäytyivät usein hyvin ristiriitaisella tavalla. Valkoista juppisoulia esittänyt ja Savile Row’n pukuihin sonnustautunut yhtye saattoi olla intohimoinen thatcherismin vastustaja samalla, kun vuokrakasarmilla asuva työväenluokkainen nuorukainen oli sisustanut huoneensa Thatcherin fanikuvilla ja Britannian lipuilla.
1980-luvun, thatcherismin kultakauden, voi nähdä siksi hyvin ristiriitaisena vuosikymmenenä. Se oli joko taloudellis-teknologisen kehityksen aamunkoitto tai ’kauhea vuosikymmen’, jonka poliittinen vastakkainasettelu, uusliberalistisen talouspolitiikan synnyttämä työttömyys ja kurjistuminen sekä aggressiivinen individualismi kylvivät siemenet nykypäivän ongelmille.
Thatcherin hahmo on nyt brittiläinen brändi Beatlesin, pubin, Union Jackin ja jalkapallon rinnalla. Yhdessä symbolit välittävät mielikuvaa, jossa englantilaisuus näyttäytyy pelkästään konservatiivisuuden, kaupallisuuden, nostalgisen kansallistunteen ja perinteiden kautta. Thatcherismissä yhdistyivät nämä kaikki, ja vaikka se oli ensisijaisesti poliittinen ja taloudellinen ideologia, joka pyrki reagoimaan aikansa ongelmiin, sen merkitys on myös kultturinen ja erityisesti populaarikulttuurinen – siinä yksi syy thatcherismin nykyiselle viehätykselle.
Siksi pitää pohtia, mitä tarpeita thacherismi täyttää tämän päivän suomalaisessa todellisuudessa. Kasarinostalgialla, kylmän sodan päättymisen muistoilla ja brittiläisen populaarikulttuurin suosiolla on kaikilla varmasti tärkeä rooli. Toinen kysymys on, onko yli 30 vuotta sitten ajan aatteellis-pragmaattisista tarpeista syntynyt ideologia uskottava malli suomalaisen yhteiskunnan ongelmia ratkaistaessa.
Kari Kallioniemi ja Rami Mähkä ovat kulttuurihistorian tutkijoita Koneen Säätiön rahoittamassa Thatcherism, Popular Culture and the 1980s-tutkimushankkeessa.
Kokoelmat
- Rinnakkaistallenteet [19207]