Suostumus työvoiman hyväksikäytön kontekstissa : Työperäisen ihmiskaupan ja sen lähirikosten välinen rajanveto
Jokinen, Tara; Miettinen, Senja (2025-04-28)
Suostumus työvoiman hyväksikäytön kontekstissa : Työperäisen ihmiskaupan ja sen lähirikosten välinen rajanveto
(28.04.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042933392
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025042933392
Tiivistelmä
Tutkimus perustuu seminaarityöhön, jonka ovat laatineet Tara Jokinen, Senja Miettinen ja Ilona Salminen.
Tutkielmassa tarkastellaan työperäistä ihmiskauppaa rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Tutkielman keskiössä ovat työperäiset hyväksikäyttötilanteet, joissa työntekijän asema on erityisen haavoittuva, ja jossa ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä voi olla vaikeaa erottaa lievemmistä työoikeudellisista rikoksista. Tarkoituksena on selvittää, millä perusteilla työperäinen ihmiskauppa erotetaan kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sekä millainen rooli suostumuksella on rikostunnusmerkistön täyttymisen arvioinnissa. Lisäksi käsitellään pakkotyön tunnusmerkkejä ja niiden soveltamista oikeuskäytännössä.
Tutkimuksessa käytetään oikeusdogmaattista eli lainopillista menetelmää, jonka avulla analysoidaan voimassa olevaa oikeutta. Tarkastelussa hyödynnetään ensisijaisesti lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoja, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Lisäksi esitetään de lege ferenda -kannanottoja koskien lainsäädännön kehittämistä ja selkeyttämistä.
Tutkimus osoittaa, että työperäisen ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välinen rajanveto on epäselvää, koska hyväksikäyttö voi sijoittua vakavuudeltaan kahden rikosnimikkeen välille ja teon tunnusmerkit voivat olla osittain päällekkäisiä. Kotimaisessa oikeuskäytännössä rajanvedon arviointi on ollut epäjohdonmukaista, eikä työperäisen hyväksikäytön eri muotojen erottelusta ole vallitsevaa yksimielisyyttä. Erityisesti pakkotyön käsitteen tulkinnanvaraisuus on vaikeuttanut ihmiskaupan tunnistamista ja rikosnimikkeen määrittelyä, mikä on vaikuttanut uhrien oikeusturvaan sekä rikosvastuun toteutumiseen.
Ihmiskaupparikoksissa suostumukselle ei anneta merkitystä ennen tekoa, sen aikana tai sen jälkeen, sillä kyse on vakavasta oikeushyvien loukkauksesta. Vakiintuneesta rikosoikeudellisesta suostumuskäytännöstä poiketen suostumus ei näin ollen toimi oikeuttamisperusteena eikä poista rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Kiskonnantapaisessa työsyrjinnässä on puolestaan katsottu olevan kyse kollektiivisten oikeushyvien loukkauksesta, minkä vuoksi yksilö ei voi pätevästi antaa suostumustaan sen kohteeksi joutumiseen.
Tutkimus osoittaa suosituksia lainsäädäntömuutosten tarpeellisuudesta. Lainsäädäntöä tulisi selkeyttää erityisesti työperäisen ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän rajanvedon osalta, jotta oikeudellinen arviointi olisi johdonmukaisempaa ja uhrien oikeusturva vahvempaa. Lisäksi pakkotyön määritelmää tulisi täsmentää ja suostumuksen oikeudellisen merkityksen arvioinnille tulisi kehittää selkeämpi linja. Näillä toimenpiteillä voitaisiin parantaa sekä oikeuskäytännön ennakoitavuutta että työperäisen hyväksikäytön uhrien asemaa.
Tutkielmassa tarkastellaan työperäistä ihmiskauppaa rikosoikeudellisesta näkökulmasta. Tutkielman keskiössä ovat työperäiset hyväksikäyttötilanteet, joissa työntekijän asema on erityisen haavoittuva, ja jossa ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä voi olla vaikeaa erottaa lievemmistä työoikeudellisista rikoksista. Tarkoituksena on selvittää, millä perusteilla työperäinen ihmiskauppa erotetaan kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä sekä millainen rooli suostumuksella on rikostunnusmerkistön täyttymisen arvioinnissa. Lisäksi käsitellään pakkotyön tunnusmerkkejä ja niiden soveltamista oikeuskäytännössä.
Tutkimuksessa käytetään oikeusdogmaattista eli lainopillista menetelmää, jonka avulla analysoidaan voimassa olevaa oikeutta. Tarkastelussa hyödynnetään ensisijaisesti lainsäädäntöä, lainvalmisteluaineistoja, oikeuskäytäntöä sekä oikeuskirjallisuutta. Lisäksi esitetään de lege ferenda -kannanottoja koskien lainsäädännön kehittämistä ja selkeyttämistä.
Tutkimus osoittaa, että työperäisen ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän välinen rajanveto on epäselvää, koska hyväksikäyttö voi sijoittua vakavuudeltaan kahden rikosnimikkeen välille ja teon tunnusmerkit voivat olla osittain päällekkäisiä. Kotimaisessa oikeuskäytännössä rajanvedon arviointi on ollut epäjohdonmukaista, eikä työperäisen hyväksikäytön eri muotojen erottelusta ole vallitsevaa yksimielisyyttä. Erityisesti pakkotyön käsitteen tulkinnanvaraisuus on vaikeuttanut ihmiskaupan tunnistamista ja rikosnimikkeen määrittelyä, mikä on vaikuttanut uhrien oikeusturvaan sekä rikosvastuun toteutumiseen.
Ihmiskaupparikoksissa suostumukselle ei anneta merkitystä ennen tekoa, sen aikana tai sen jälkeen, sillä kyse on vakavasta oikeushyvien loukkauksesta. Vakiintuneesta rikosoikeudellisesta suostumuskäytännöstä poiketen suostumus ei näin ollen toimi oikeuttamisperusteena eikä poista rikoksen tunnusmerkistön täyttymistä. Kiskonnantapaisessa työsyrjinnässä on puolestaan katsottu olevan kyse kollektiivisten oikeushyvien loukkauksesta, minkä vuoksi yksilö ei voi pätevästi antaa suostumustaan sen kohteeksi joutumiseen.
Tutkimus osoittaa suosituksia lainsäädäntömuutosten tarpeellisuudesta. Lainsäädäntöä tulisi selkeyttää erityisesti työperäisen ihmiskaupan ja kiskonnantapaisen työsyrjinnän rajanvedon osalta, jotta oikeudellinen arviointi olisi johdonmukaisempaa ja uhrien oikeusturva vahvempaa. Lisäksi pakkotyön määritelmää tulisi täsmentää ja suostumuksen oikeudellisen merkityksen arvioinnille tulisi kehittää selkeämpi linja. Näillä toimenpiteillä voitaisiin parantaa sekä oikeuskäytännön ennakoitavuutta että työperäisen hyväksikäytön uhrien asemaa.