Erikoissijoitusrahastojen sijoittajansuoja

Abstract

Erikoissijoitusrahastot ovat vakiinnuttaneet asemansa merkittävänä sijoitusmuotona Suomessa. Niiden sääntely on viime vuosina kehittynyt sekä kansallisella että EU-tasolla, ja erityisesti vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 16 a luvulla on nykyisin keskeinen rooli erikoissijoitusrahastojen toiminnan sääntelyssä. Sijoitusrahastotoiminnan sääntelyn tavoitteena on ollut tasapainottaa sijoittajansuojaa ja sijoitusstrategian joustavuutta. Tämä tutkielma tarkastelee erityisesti sitä, miten kyseinen luku vaikuttaa sijoittajansuojaan ja millaisia käytännön vaikutuksia pykälillä on rahastojen toimintaan.

Lain esitöissä on korostetusti tehty ero ammattimaisten ja ei-ammattimaisten asiakkaiden välillä, minkä vuoksi myös tässä tutkielmassa pohditaan näiden sijoittajaryhmien erilaisia tarpeita ja intressejä. Tutkielma on oikeuspoliittinen tutkimus, jossa analysoidaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä ja oikeuskirjallisuutta suhteessa sääntelyn tehokkuuteen ja sen taustalla oleviin tavoitteisiin. Useat 16 a luvun lainkohdista on säädetty hallitsemaan erikoissijoitusrahastoihin liittyvää sijoittajariskiä. Tästä syystä säännösten jaottelu on tehty seuraavien riskien mukaan: likviditeettiriski, sopivuusriski, markkinariski ja arvonmääritysriski. Lisäksi analysoidaan erityistapauksia, kuten alle 30 osuudenomistajan rahastoja sekä kiinteistörahastojen apporttimerkintöjä, jotka on säädetty erityisesti ammattimaisten sijoittajien tarpeet huomioiden.

Tulokset osoittavat, että suomalainen erikoissijoitusrahastojen sääntely on pääosin selkeää ja ei-ammattimaisille asiakkaille suotuisasti rakennettua. Erityisesti likviditeettiriskin hallintaan liittyvät sääntelykeinot ovat keskeisessä asemassa ja kyseisiä keinoja onkin käytetty viime vuosina aktiivisesti suojaten sijoittajia tilanteilta, joissa yllättävän suuret lunastukset voisivat vaarantaa muiden rahasto-osuudenomistajien edun. Sopivuusriskin osalta sääntely pyrkii varmistamaan, että sijoittajat saavat riittävän ja oikean tiedon rahaston ominaisuuksista, jotta sijoitus vastaisi mahdollisimman hyvin sijoittajan tarpeita ja tavoitteita. Markkinariskin hallinnan osalta ei-ammattimaisille asiakkaille suunnatussa sijoitustoiminnassa noudatetaan laajasti riskin hajauttamisen periaatetta, joka edellyttää suurempaa hajautusta kuin ammattimaisille sijoittajille räätälöidyissä rahastoissa, joissa vastuu riskin hajauttamisesta on yksilön toimissa. Arvonmääritysriskit liittyvät erityisesti epälikvideihin rahastoihin, kuten kiinteistörahastoihin, joissa arvonlaskentaa voidaan tehdä harvemmin, esimerkiksi kerran kuukaudessa päivittäisen sijaan. Tämä johtaa siihen, että rahaston todellinen arvo ei ole ajantasainen, mikä voi vaikeuttaa sijoittajien päätöksentekoa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että erikoissijoitusrahastojen sääntely Suomessa on edistynyttä verrattuna EU:n yleiseen tasoon. Suomessa sijoittajansuoja pyrkii mahdollistamaan ei-ammattimaisille asiakkaille valinnanvapauden, kun esimerkiksi Espanjassa sijoittajansuojalla rajataan ei-ammattimaisia asiakkaita korkeariskisten sijoituskohteiden ulkopuolelle. Koska kansainväliset rahoitusmarkkinat muuttuvat nopeasti, on sääntelyn päivitettävyys keskeinen tekijä markkinoiden vakauden ja sijoittajansuojan kannalta. Tulevaisuudessa keskeinen kysymys on, kuinka paljon vapautta erikoissijoitusrahastoille ja sijoittajille voidaan sallia samalla säilyttäen riittävä sijoittajansuoja.