Kommunikointikeinot varhaiskasvatuksessa moninaisten kielien keskuudessa : laadullinen tutkimus opettajien keinoista tukea yhteisen kielen muodostumista monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa
Kljajic, Sejla (2025-05-19)
Kommunikointikeinot varhaiskasvatuksessa moninaisten kielien keskuudessa : laadullinen tutkimus opettajien keinoista tukea yhteisen kielen muodostumista monikulttuurisessa varhaiskasvatuksessa
Kljajic, Sejla
(19.05.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052150063
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025052150063
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaisia vuorovaikutuksen keinoja varhaiskasvatuksen opettaja käyttää tilanteissa, joissa ei ole yhteistä kieltä lapsen kanssa. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten opettaja tukee yhteisen kielen muodostumista lapsen kanssa kulttuurisesti moninaisessa varhaiskasvatuksen ympäristössä. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena, jossa haastattelin kolmea varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka työskentelevät monikulttuurisissa varhaiskasvatuksen ryhmissä. Haastattelun lisäksi havainnoin kahden varhaiskasvatuksen opettajan toimintaa yhden päivän ajan monikulttuurisessa päiväkodissa. Analysoin aineistoani käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulosten mukaan opettajat käyttivät sekä ei-sanallisia että sanallisia kommunikointikeinoja lasten kanssa, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. Ei-sanallisiksi kommunikointikeinoiksi nousi esiin tukiviittomat, kuvakortit ja eleet sekä ilmeet. Tukiviittomia hyödynnettiin etenkin siirtymätilanteissa ja ohjeiden antamisessa samanaikaisesti puhumalla. Tutkimustulosten mukaan kuvakortteja käytettiin erittäin paljon, joka näkyi monikielisessä varhaiskasvatuksessa kaikkialla: päiväjärjestyksessä, ruokailussa, pukemistilanteissa sekä myös laulujen sanojen ymmärtämisen apuna. Lapset käyttivät eniten eleitä, ilmeitä ja kosketusta halutessaan aloittaa vuorovaikutuksen esimerkiksi koskettamalla aikuista. Sanallisessa kommunikaatiossa painotettiin varhaiskasvatuksen opettajan hyvin selkeää yleiskieltä ja lyhyitä ohjeita, sekä ohjeiden ymmärtämisen varmistamista. Kaikessa kommunikoinnissa ei-sanallisia ja sanallisia kommunikointikeinoja käytettiin yhdessä, koska kaiken toiminnan mallintaminen ja sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen yhtenä merkittävänä kielen kehityksen tukemisen työkaluna pidettiin KieliPeda-työkalua. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että sanallisten ja ei-sanallisten kommunikointikeinojen yhteiskäyttö mahdollistaa vuorovaikutuksen ilman yhteistä kieltä ja näin myös edistää lapsen suomen kielen kehitystä.
Tutkimuksen tulosten mukaan opettajat käyttivät sekä ei-sanallisia että sanallisia kommunikointikeinoja lasten kanssa, joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. Ei-sanallisiksi kommunikointikeinoiksi nousi esiin tukiviittomat, kuvakortit ja eleet sekä ilmeet. Tukiviittomia hyödynnettiin etenkin siirtymätilanteissa ja ohjeiden antamisessa samanaikaisesti puhumalla. Tutkimustulosten mukaan kuvakortteja käytettiin erittäin paljon, joka näkyi monikielisessä varhaiskasvatuksessa kaikkialla: päiväjärjestyksessä, ruokailussa, pukemistilanteissa sekä myös laulujen sanojen ymmärtämisen apuna. Lapset käyttivät eniten eleitä, ilmeitä ja kosketusta halutessaan aloittaa vuorovaikutuksen esimerkiksi koskettamalla aikuista. Sanallisessa kommunikaatiossa painotettiin varhaiskasvatuksen opettajan hyvin selkeää yleiskieltä ja lyhyitä ohjeita, sekä ohjeiden ymmärtämisen varmistamista. Kaikessa kommunikoinnissa ei-sanallisia ja sanallisia kommunikointikeinoja käytettiin yhdessä, koska kaiken toiminnan mallintaminen ja sanoittaminen on ensiarvoisen tärkeää. Monikulttuurisen varhaiskasvatuksen yhtenä merkittävänä kielen kehityksen tukemisen työkaluna pidettiin KieliPeda-työkalua. Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan sanoa, että sanallisten ja ei-sanallisten kommunikointikeinojen yhteiskäyttö mahdollistaa vuorovaikutuksen ilman yhteistä kieltä ja näin myös edistää lapsen suomen kielen kehitystä.