Systemaattinen katsaus : aivovamman ja aivohalvauksen jälkeisen unettomuuden ei-lääkinnällinen hoito

Abstract

Aivovamman ja aivohalvauksen jälkeen unettomuus on yleisempää normaaliväestöön verrattuna. Aivovamman ja aivohalvauksen jälkeinen unettomuus on monitekijäinen häiriö, jonka taustalla voivat olla esimerkiksi vamman aiheuttamat vauriot aivoissa, samanaikaiset psykiatriset ja neurologiset häiriöt tai lääkkeiden sivuvaikutukset. Unettomuutta voivat myös ylläpitää unta haittaavat toimintatavat ja uneen liittyvät haitalliset ajatukset. Unilääkkeiden käytöstä voi olla haittavaikutuksia muun muassa kuntoutumiselle aivovamman tai aivohalvauksen jälkeen. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ei-lääkinnällisten hoitokeinojen tehokkuutta aivovamman ja aivohalvauksen jälkeiseen unettomuuteen. Lisäksi tarkastelimme, onko hoidoilla pitkäaikaista vaikutusta ja vaikuttavatko hoidon tehokkuuteen vammasta kulunut aika, vamman vakavuus tai se, onko tutkittavalla aivovamma vai aivohalvaus. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena, johon valikoitui mukaan 15 artikkelia. Haut suoritettiin PubMed-, APA PsycINFO- ja CINAHL-tietokannoissa. Katsaukseen valittiin mukaan satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joissa tutkittavilta mitattiin unettomuuden oireita validoiduilla itsearviointikyselyillä ennen ja jälkeen hoidon. Katsaukseemme valikoituneissa artikkeleissa tutkittiin kognitiivista käyttäytymisterapiaa, akupunktiota, kirkasvalohoitoa, erilaisia stimulaatiohoitoja sekä mindfulness-meditaatiota, hyväksymis- ja omistautumisterapiaan pohjautuvaa hoitoa sekä hengellistä hoitoa. Kognitiivinen käyttäytymisterapia oli eniten tutkittu, ja sen tehokkuuden osalta saatiin näyttöä aivovamman ja aivohalvauksen jälkeisen unettomuuden hoidossa. Myös akupunktiosta saatiin näyttöä aivohalvauksen ja lievän aivovamman osalta. Muiden hoitojen osalta saatiin alustavaa näyttöä unettomuuden hoidossa aivovamman tai aivohalvauksen jälkeen, lukuun ottamatta akustista stimulaatiota. Osa tutkimuksista sisälsi seurantamittauksen, mutta niiden osalta saatiin vaihtelevia tuloksia. Vammasta kuluneesta ajassa sekä vamman vakavuudessa oli vaihtelua niin tutkimusten välillä kuin sisällä, joten näiden vaikutuksista ei voitu tehdä suoria päätelmiä. Kuitenkin kognitiivinen käyttäytymisterapia näyttäisi toimivan, vaikka vammasta olisi kulunut pitkä aika, kun taas hengellinen hoito sekä kirkasvalohoito näyttäisivät toimivan aivohalvauksen akuutissa vaiheessa. Hoitojen tehokkuuden eroista aivovamman ja aivohalvauksen kohdalla oli haastavaa tehdä vahvoja päätelmiä, sillä suurin osa tutkimuksista keskittyi vain toiseen. Katsauksen tulosten perusteella useat ei-lääkinnälliset hoitokeinot näyttävät olevan hyvä vaihtoehto unettomuuden hoidossa. Toisaalta tutkimukset olivat hyvin heterogeenisiä keskenään ja tuloksiin on voinut vaikuttaa moni muuttuja. Tämän vuoksi jatkotutkimuksissa voitaisiin ottaa tarkemmin huomioon vammasta kuluneen ajan sekä samanaikaisten häiriöiden vaikutukset tutkimustuloksiin. Myös hoitojen pitkäaikaisvaikutuksista tarvitaan lisää tutkimusta.