Baikalin hautavajoamavyöhyke
Koskimäki, Elina (2025-07-23)
Baikalin hautavajoamavyöhyke
(23.07.2025)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025072879562
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025072879562
Tiivistelmä
Baikalin hautavajoamavyöhyke on muodostunut pääosin Venäjälle Etelä-Siperiaan. Hautavajoamavyöhyke on kehittynyt kiteisen kallioperän heikkousvyöhykkeille, joka on käynyt läpi useita tektonisia prosesseja. Alueen aktiiviset mikrolaatat Amuri, Mongolia ja Itä-Sayan sekä Euraasian laatta ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat yhä Baikalin hautavajoaman laajenemiseen.
Vyöhykkeen muodostuminen voidaan jakaa karkeasti ensimmäiseen (35–4 Ma) ja toiseen vaiheeseen (4-0 Ma), joista toinen vaihe on edelleen aktiivinen. Ensimmäistä vaihetta vallitsi hidas vajoaminen ja voimakas vulkanismi. Toisessa vaiheessa repeämistahti nopeutui, joka aiheutti varsinaisen Baikalin hautavajoaman muodostumisen. Ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä sedimentaatiotuotteet vaihtuivat hienorakeisesta karkearakeiseen ja vulkanismi lieventyi. Vyöhykkeen kehittymismalleista kannatetuimmiksi ovat nousseet aktiivinen ja passiivinen malli. Aktiivisessa mallissa ylävaipan kohoava materiaali on vallitseva lähde vajoaman muodostumiseen, kun taas passiivisessa mallissa paikalliset stressikentät aiheuttavat kuoren ohenemisen, joka johtaa vajoaman avautumiseen.
Vyöhykkeen keskeiset osa-alueet ovat Baikaljärvi ja sen kolme allasta Etelä-, Keski- ja Pohjois-Baikal sekä, Selenga-delta, Academician-selänne ja Tunka-vyöhyke. Etelä- ja Keski-Baikal ovat geometrialtaan ja iältään samankaltaisia, kun taas Pohjois-Baikal on nuorin ja vähemmän deformoitunut. Vyöhykkeen merkittävimpiin rakenteisiin kuuluvat lukuisat pääsiirrokset, kuten Sayan, Obruchev, Primorski, Olkhon, Pohjois-Baikal sekä Chersky. Pääsiirrokset ovat tyypiltään normaalisiirroksia, mutta osassa on havaittu myös vaakasuuntaista liikettä.
Baikalin hautavajoamavyöhyke jatkaa edelleen kasvuaan varsinkin vyöhykkeen kaakkoisosassa. Vaikka aktiivista vyöhykettä on tutkittu paljon useiden tutkijoiden toimesta, sen kehityksestä ei ole päästy kokonaisvaltaiseen yhteisymmärrykseen. Baikalin hautavajoamavyöhykkeen tutkimus on siis edelleen oleellista, jotta sen syntytapa ja kehitys selkeytyisi.
Vyöhykkeen muodostuminen voidaan jakaa karkeasti ensimmäiseen (35–4 Ma) ja toiseen vaiheeseen (4-0 Ma), joista toinen vaihe on edelleen aktiivinen. Ensimmäistä vaihetta vallitsi hidas vajoaminen ja voimakas vulkanismi. Toisessa vaiheessa repeämistahti nopeutui, joka aiheutti varsinaisen Baikalin hautavajoaman muodostumisen. Ensimmäisen ja toisen vaiheen välillä sedimentaatiotuotteet vaihtuivat hienorakeisesta karkearakeiseen ja vulkanismi lieventyi. Vyöhykkeen kehittymismalleista kannatetuimmiksi ovat nousseet aktiivinen ja passiivinen malli. Aktiivisessa mallissa ylävaipan kohoava materiaali on vallitseva lähde vajoaman muodostumiseen, kun taas passiivisessa mallissa paikalliset stressikentät aiheuttavat kuoren ohenemisen, joka johtaa vajoaman avautumiseen.
Vyöhykkeen keskeiset osa-alueet ovat Baikaljärvi ja sen kolme allasta Etelä-, Keski- ja Pohjois-Baikal sekä, Selenga-delta, Academician-selänne ja Tunka-vyöhyke. Etelä- ja Keski-Baikal ovat geometrialtaan ja iältään samankaltaisia, kun taas Pohjois-Baikal on nuorin ja vähemmän deformoitunut. Vyöhykkeen merkittävimpiin rakenteisiin kuuluvat lukuisat pääsiirrokset, kuten Sayan, Obruchev, Primorski, Olkhon, Pohjois-Baikal sekä Chersky. Pääsiirrokset ovat tyypiltään normaalisiirroksia, mutta osassa on havaittu myös vaakasuuntaista liikettä.
Baikalin hautavajoamavyöhyke jatkaa edelleen kasvuaan varsinkin vyöhykkeen kaakkoisosassa. Vaikka aktiivista vyöhykettä on tutkittu paljon useiden tutkijoiden toimesta, sen kehityksestä ei ole päästy kokonaisvaltaiseen yhteisymmärrykseen. Baikalin hautavajoamavyöhykkeen tutkimus on siis edelleen oleellista, jotta sen syntytapa ja kehitys selkeytyisi.