Nollatuntisopimuksen alaisen työntekijän työoikeudellinen asema : Työhön sitoutumisen tunnusmerkistön tarkastelu kotimaisen sekä Euroopan unionin sääntelyn kautta

Abstract

Notaarityön tarkoituksena on selvittää voimassa olevan oikeuden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella, kuinka työsopimuslain työhön sitoutumisehto soveltuu nollatuntisopimuksiin ja tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden sopimuksiin. Työsopimuslain mukainen työsopimuksen määritelmä nimittäin vaatii työntekijän henkilökohtaista sitoutumista työntekoon, mutta saman lain vaihtelevaa työaikaa koskeva sääntely ei sisällä samaa työhön sitoutumisen vaatimusta. Notaarityö pohjautuu Henkilöstöasiat käytännössä -kurssilla kirjoitettuun seminaarityöhön, jonka olen kirjoittanut yhdessä Alli Kailialan kanssa. Nollatuntisopimusten käyttö työelämässä on vuosittain kasvanut, vaikka työlainsäädännössä suoraa mainintaa sopimustyypistä ei ole. Nollatuntisopimuksia koskevan kansallisen oikeuskäytännön määrä on myös vähäinen. Notaarityössä totean työsopimuslain 1 luvun 1 ja 11 pykälien sisältävän ristiriitaiset käsitykset nollatuntisopimusten luonteesta, minkä vuoksi työ keskittyy käsittelemään työsopimuslaista ilmenevää työsopimuksen tunnusmerkistöä ja vaihtelevaa työaikaa koskevaa sääntelyä. Tutkimusote aiheeseen on lainopillinen. Vähäisen oikeuskäytännön vuoksi tutkimus pohjautuu voimakkaasti oikeuskirjallisuuteen. Työssä systematisoin työsopimuslakia ja lain esitöitä tuodakseni esiin työsopimuslain sisäisiä ristiriitaisuuksia. Työ käsittelee pääosin nollatuntisopimuksia, joihin rinnastan pääasiallisesti tarvittaessa työhön kutsuttavien työntekijöiden sopimukset sopimusten sitoutumisehtojen samankaltaisuuden, sekä vähimmäistyöajan määräytymisen vuoksi. Työn pohjalta totean työsopimuslain pykälien työn tunnusmerkistön ja vaihtelevan työajan sopimuksien osalta olevan ristiriitaiset. Työsuhteen tunnusmerkistöä koskevassa pykälässä työntekijän vaaditaan henkilökohtaisesti sitoutumaan tekemään työtä, kun taas vaihtelevan työajan sopimuksia koskeva pykälä ei tätä vaadi. Nollatuntisopimusten mainitsematta jättäminen lainsäädännössä luo epäselvän oikeustilan sopimustyypin sääntelyyn. Myös vähäinen oikeuskäytäntö sopimustyypistä, sekä oikeuskirjallisuuden ristiriitaiset kannat sitoutumisehdosta heikentävät työntekijän vakaata työoikeudellista suojaa. On kuitenkin pääteltävissä, että kokonaisharkinnan keinoin nollatuntisopimukset on luettava työlainsäädännön piiriin. Myös Euroopan unionin kannanotot työehtodirektiivin johdannossa, sekä Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisukäytäntö mukailevat kantaa, jonka mukaisesti nollatuntisopimukset tulisi lukea työsopimusten alaisiksi sopimuksiksi. Työssä tulkitsen, että työntekijän voidaan katsoa sitoutuvan henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun solmiessaan nollatuntisopimuksen. Katson sopimustyypin yleisten olosuhteiden, sekä sopimusosapuolten tahdon toteutuvan työsopimuksen tunnusmerkistön tarvittavalla tavalla, kun nollatuntisopimusten alaisten työntekijöiden työolosuhteita tarkastellaan kokonaisharkinnan keinoin. Tällöin työntekijän sitoutumisehdon täyttyminen täysimääräisesti ja aukottomasti voidaan osittain sivuuttaa.